Kohti uutta armeijaa

Kasarmitorin laidalla puolustusministeriössä ja pääesikunnassa valmistaudutaan hiljaisuudessa Suomen armeijan suurimpaan uudistukseen vuosikymmeniin.

Uudistus on tarpeen monesta syystä: maavoimien kalusto vanhenee, eikä raha riitä sen uusimiseen nykyisessä laajuudessa; asemateriaalin hinta nousee jatkuvasti; varusmiesten ikäluokat pienenevät; julkista rahaa on ylipäänsä entistä vähemmän.

Fiksut kenraalit ymmärtävät, että uudistus on parempi tehdä ennakoivasti ja suunnitelmallisesti itse ohjista vetäen – ei pakon edessä hätäillen poliitikkojen johdolla.

Taistelussa säästöistä Puolustusvoimien noin 2,8 miljardin euron budjetista lähtee vuosittain 100–200 miljoonaa euroa. Jos asiat menevät sotilaiden kaavailujen mukaan, leikkaus toteutuu alkavan vaalikauden loppupuolella. Vaalikauden alussa rahaa tarvitaan enemmän maavoimien uudistamiseen ja tilattujen hankintojen maksamiseen.

Säästöt merkitsevät väistämättä isoja muutoksia asevelvollisten määrään ja varuskuntarakenteeseen. Jo tehtyjä asetilauksia on mahdotonta ja järjetöntä purkaa, vaikka muutamat poliitikot ovat niin esittäneet. Se ei toisi säästöjä sopimussakkojen vuoksi.

Lisäksi on hyvä muistaa, että aseeton armeija on arvoton.

On selvää, että Puolustusvoimien uudistus herättää erityisen paljon mielenkiintoa juuri vaalien alla.

On myös ymmärrettävää, että poliitikot haluavat ainakin vaalikentillä vähäisempiä muutoksia varuskuntarakenteeseen kuin kenraalit. Jokainen haluaa säilyttää oman vaalipiirinsä varuskunnan, vaikka sillä ei olisi puolustuksellista merkitystä.

Uudistuksen kannalta kriittinen kamppailu käydään hallitusneuvotteluissa. Niistä kenraalit odottavat saavansa tavoitteiden osalta selkeän mutta yksityiskohtien osalta väljän toimeksiannon. Jos niin käy, tarkat suunnitelmat tehdään loppuvuoden aikana.

Hidasta ja kankeaa selontekomenettelyä Kasarmitorin laidalla ei kaivata.

Kun kyse on Puolustusvoimista, lähtökohtana on oltava mahdollisen sodan tarpeet. Armeijaa ei rakenneta eikä ylläpidetä rauhaa vaan sotaa ajatellen, jotta rauha säilyisi. Kun sodanajan tarpeet ovat selvät, on aika pohtia rauhanajan toimintamallia.

Mahdollinen jäsenyys puolustusliitto Natossa ei ole osa uudistusagendaa. Useimmat kenraalit osaavat lukea politiikkaa ja näkevät, ettei Nato-jäsenyys ole lähivuosien poliittista realismia, vaikka se muuten heidän mieleensä olisikin.

Uudistuksen sisältöön ei vaikuttaisi edes se, että Suomi olisi menossa Natoon. Nato-Suomellakin pitäisi olla valmius puolustaa omaa aluettaan.

Samalla pitää varmistaa, että Suomen armeija pystyy toimimaan yhdessä Nato-maiden asevoimien kanssa. Tämä on jo tätä päivää ja näkyy kansainvälisissä tehtävissä. Suomen asevoimat toimivat Naton joukkojen kanssa paremmin kuin monen Nato-maan oma armeija.

Mihin taistelu säästöistä sitten johtaa?

Ensinnäkin reservi pienenee. Nyt reservissä on noin 350 000 henkeä. Tulevaisuudessa reservin koko saattaa pudota jopa kolmannekseen.

Toiseksi asevelvollisuus säilyy, mutta harmaisiin astuu yhä harvempi, kun tarve vähenee ja ikäluokat pienenevät. Saattaa syntyä myös uudenlaisia kansalaispalvelumuotoja ja lyhyempiä palvelusaikoja.

Kolmanneksi varuskuntien määrä vähenee. Parhaassa turvassa ovat valmiusyhtymät, jotka ovat Suomen operatiivisen puolustuksen ydin. Kajaanissa, Kouvolan Vekaranjärvellä ja Säkylässä saadaan olla levollisella mielellä.

Sodankylän saattaa pelastaa arktisen sodankäynnin osaaminen ja pohjoisen alueen strategisen merkityksen kasvu, johon vaikuttavat myös ilmaston lämpeneminen ja kamppailu raaka-aineista.

Suurin uhka kohdistuu ehkä Pohjois-Karjalassa sijaitsevaan Kontiolahden varuskuntaan. Myös Keuruulle voi käydä huonosti. Dragsvik Raaseporissa on uhattuna mutta voi säilyä ruotsinkielisyytensä ansiosta. Laki ei tosin määrää, että ruotsinkielinen sotilaskoulutus annetaan juuri siellä.

Lennostoja tarvitaan eri puolilla maata ja merivoimia rannikolla.

Iso muutos on luvassa armeijan hallintomalliin. Sotilasläänejä tuskin nähdään uudessa armeijassa, koska niitä ei tarvita.

Myös nykyinen puolustushaara-ajattelu haastetaan. Armeijan menestyksen kannalta keskeinen asia on saada maavoimat, ilmavoimat ja merivoimat toimimaan yhdessä. Siksi ei ole järkevää, että jokaisella on omat kalliit esikuntansa eri puolilla maata.

Ei ole mahdotonta, että uudistuneissa puolustusvoimissa on yksi esikunta, josta johdetaan niin maalla, merellä kuin ilmassakin toimivia joukkoja. Jos näin käy, Mikkeli menettäisi maavoimien ja Turku merivoimien esikunnan.

Monelle upseerille muutos olisi lottovoitto: reissaaminen esikuntien välillä loppuisi. Maavoimien esikunnassa Mikkelissä valtaosa esikuntaupseereista on matkamiehiä, joiden varsinainen koti on muualla kuin vanhassa päämajakaupungissa.

Muutos voi ulottua myös pääesikunnan asemaan. Maailmalla ei ole tavatonta, että pääesikunta on ministeriön osasto.

Tulossa olevan suuren uudistuksen vuoksi puolustusministeriöllä on ensi vaalikaudella keskeinen merkitys.

Ministeriössä on syytä varautua siihenkin, että ministerin virkahuoneeseen istahtaa vaalien suurin voittaja, perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi