torstai 23.2.2012 | Aslak  Onnittele e-kortilla

Kohtuullisuutta karkotuspäätöksiin

2.7.2009 3:00

Eveline Fadayel

Eveline Fadayel

Kirkko on ottanut suojiinsa egyptiläisen isoäidin Eveline Fadayelin, 64, jonka Suomi aikoo karkottaa takaisin Egyptiin (HS 1. 7.). Kaksi vuotta Suomessa lastensa – pitkään Suomessa asuneiden Suomen kansalaisten – luona olleen Fadayelin oleskelulupahakemus hylättiin maahanmuuttovirastossa, koska Suomen lain mukaan isoäiti ei ole perheenjäsen.

Oleskelulupa myönnetään ensisijaisesti Suomen kansalaisuuden saaneiden lähimmille perheenjäsenille, joita ovat lapset ja vanhemmat. Poikkeus voidaan tehdä, mutta egyptiläisnaisen tapauksessa näin ei käynyt. Poliisi antoi hänelle keskiviikkona kuukauden aikaa poistua maasta vapaaehtoisesti. Tämä on kohtuutonta painostusta. Asia pitää viedä loppuun hallinto-oikeudessa ja siitäkin päätöksestä pitää voida vielä valittaa.

Fadayelin tapaus ei ole ainoa. Viime vuosina seurakunnat ovat ottaneen huomaansa useita maahanmuuttajaperheitä, joiden vanhuksille ei ole myönnetty oleskelulupaa Suomessa ja jotka on määrätty käännytettäviksi maasta. Kirkko vetoaa humanitaariseen vastuuseen ja vanhusten oikeuteen ihmisarvoiseen elämään.

Suomen perhekäsite on ahdas. Monessa kulttuurissa vanhusten huolto kuuluu lähiomaisille ja lapset ovat vanhempiensa turva heidän vanhetessaan. Ydinperheeseen rajoittuva perhemääritelmä ei aina riitä, kun päätetään eri kulttuureista tulevien ihmisten kohtalosta.

Karkotuspäätös on raskaimman luokan viranomaispäätös. Vaikka päätös olisikin ulkomaalaislain mukainen, on mietittävä, onko se kohtuullinen. On myös ihmisoikeuksien näkökulma: ratkaisuissa on otettava huomioon ihmisen elämän kokonaistilanne. On mietittävä, toteutuuko kohtuus, jos huonokuntoinen iäkäs ihminen palautetaan omaistensa luota maahan, jossa hänellä ei ole enää sukulaisia. Se mikä ei ole kohtuullista, ei ole inhimillisesti oikein.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.