Koulujärjestelmämme hukkaa paljon kotimaista työvoimaa

Työvoiman riittävyyden takaamiseksi tulevaisuudessa on ehdotettu työperäisen maahanmuuton lisäämistä. Ennen tätä meidän tulisi kuitenkin tarkoin selvittää omat, koulutukseen varastoituneet työvoimareservimme.

Suurin uuden työvoiman tarve ajoittunee 2020-luvun lopulle. Yli 65-vuotiaiden määrä kasvaa nykyisestä noin 0,9 miljoonasta yli 1,4 miljoonaan vuoteen 2030 mennessä. Yli 80-vuotiaiden määrä lisääntyy runsaasta 200 000:sta yli 400 000:een. Vuosina 1945–1950 syntyneet suuret ikäluokat ovat nyt 59–64-vuotiaita ja 80–85-vuotiaita vuonna 2030.

Pelkästään koulutusjärjestelmäämme rukkaamalla voitaisiin saada työmarkkinoille laskennallisesti viisi ikäluokallista eli lähes 300 000 henkeä lisää. Näistä työllisiä olisi laskennallisesti yli 250 000.

Koska muutokset koulutusjärjestelmässä voidaan toteuttaa vain hitaasti ja muutos nuorten opiskelukäyttäytymisessä on verkkaista, työvoimantarve tulee ennakoida ajoissa ja toimenpiteet toteuttaa oikeaan aikaan. Koska prosessi vaatii byrokratiaa ja sitä todennäköisesti sävyttävät erilaiset eturistiriidat, valmistelu pitäisi käynnistää heti.

Kiireellisin toimenpide on peruskoulun aloittamisiän alentaminen kuuteen vuoteen. Tällä saataisiin työmarkkinoiden käyttöön laskennallisesti yksi noin 60 000 hengen ikäluokka lisää. Tänä vuonna syntyneet ovat 21-vuotiaita vuonna 2030.

Koulunkäynnin varhaistamisen myötä peruskoulun läpäisy saattaa hidastua. Erillistä kymppiluokkaa ei kuitenkaan tarvita: hitaammat voisivat vain edetä peruskoulussa yksilöllisemmin.

Peruskouluiän alentaminen säästäisi merkittävästi julkisia menoja, koska päivähoidon, esiopetuksen ja peruskoulun kokonaiskesto lyhenisi vuodella.

Verkko-opetus tarjoaa ajasta ja paikasta riippumattoman opiskelumahdollisuuden. Varsinkin tietopainotteiset opinnot, kuten nykyisen lukion oppimäärä, voitaisiin opiskella ja suorittaa lähes kokonaan netissä. Ammattitavoitteisestakin koulutuksesta kymmeniä prosentteja on mahdollista toteuttaa verkossa.

Verkko-opetuksen vaikutukset koulutusputken läpäisyn kestoon riippuvat opiskelumahdollisuuksien laajuudesta. Verkko-opetuksen hyödyntäminen on myös yksilöllistä: omatoimisiksi kasvaneet nuoret käyttäisivät sitä runsaasti, toiset taas kaipaisivat luokkamuotoista opetusta. Luonnollisesti verkko-opetus edellyttäisi opettajien antamia tukipalveluja ja runsaasti verkkoyhteisöjen kokoontumisia.

Tätä nykyä opiskelijoita on lukioissa lähes 120 000, ammatillisessa koulutuksessa 250 000, ammattikorkeakouluissa 130 000 ja yliopistoissa 180 000. Toisin sanoen peruskoulun jälkeisessä "koulutusvarastossa" on lähes 600 000 ihmistä. Melko vaatimattomallakin verkko-opetuksen lisäyksellä voitaisiin nopeuttaa koulutuksen läpäisyä niin, että työmarkkinoille tulisi yhden ikäluokan verran lisää väkeä.

Oppisopimusta vastaavat koulutuskäytännöt tulisi tuoda myös ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Työmarkkinoiden näkökulmasta oppisopimus lisää työvoiman tarjontaa heti. Vaatimattomallakin oppisopimusjärjestelmän laajennuksella saataisiin yhden ikäluokan verran lisää työvoimaa.

Yritykset ja muut organisaatiot voisivat halutessaan tarjota työpaikkoja, joihin on liitetty opiskeluoikeus ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Palkkaus olisi sidottu opintojen etenemiseen, mikä tehostaisi läpäisyä. Tehostamisen vaikutukset työvoiman tarjontaa jäisivät kuitenkin vähäisiksi, koska nämä opiskelijathan olisivat jo töissä.

Ammattilukion muodostaminen lukiosta ja ammatillisesta koulutuksesta vähentäisi toisen asteen moninkertaista koulutusta. Ammattilukio antaisi kaikille valmiudet mahdollisiin korkeakouluopintoihin. Tämän vaikutuksesta työmarkkinoille todennäköisesti saataisiin taas yksi ikäluokallinen lisää väkeä.

Ammattilukio helpottaisi moniammatillisen koulutuspohjan hankkimista. Joustavuutta ja liikkuvuutta vaaditaan tulevaisuuden työmarkkinoilla vielä enemmän kuin nyt.

Toisen asteen koulutuksen ja korkeakoulujen niveltämispulmat voitaisiin ratkaista tekemällä korkeakoulujen oppilasvalinnat ammattilukiossa menestymisen perusteella. Tällöin poistuisi lukion "neljäs luokka" toisen asteen ja korkeakoulujen välistä. Nykyään moni nuori elää neljännellä luokalla pyrkien vuodesta toiseen yliopistoon.

Ehdottamassani järjestelmässä korkeakoulujen ja yliopistojen pääsykokeisiin valmentautuminen jäisi siis kokonaan pois. Tähän "turhaan" opiskeluun jotkut saattavat käyttää opiskelutunteja jopa kandidaatin tutkinnon verran.

Ammattilukiossa lahjakkaimmat tai nopeimmin oppivat voitaisiin ohjata suorittamaan korkeakoulujen opintojaksoja sen sijaan että he tavoittelevat ensisijaisesti kymmentä laudaturia. Nopeimmat suorittaisivat kandidaatin tutkinnon samassa ajassa kuin lukio nyt suoritetaan.

Korkeakouluihin voitaisiin perustaa myös avoin koulutusohjelma, johon siirrytään hakemaan itselle sopivinta opintoalaa. Koulutuksen määrällinen ohjailu tapahtuisi karsimalla opiskelijoita opintojaksojen suoritusmenestyksen perusteella. Tällöin hakijalle itselleenkin selviäisivät hänen todelliset taipumuksensa ja motivaationsa kyseiselle opintoalalle.

Joustavoittamalla toisen ja korkean asteen koulutuskäytäntöjä – sisältöön puuttumatta ja opiskeluvauhtia kiristämättä – saataisiin kaksikin laskennallista ikäluokkaa työmarkkinoiden käyttöön. Myös välivuosien pitäminen olisi tietysti mahdollista; välivuosien pitäjistä suuri osa on nytkin työmarkkinoiden käytettävissä.

Koulun aloittamisiän alentaminen, verkko-opetuksen lisääminen, oppisopimusjärjestelmän laajentaminen sekä ammattilukio ja sen takaama sisäänpääsy korkeakouluun toisivat yhteensä viiden ikäluokan verran lisää kielitaitoisia, suomalaiseen kulttuuriin ja ilmastoon sopeutuneita potentiaalisia työntekijöitä Suomen työmarkkinoille ilman massiivista maahanmuuttostrategiaa. Tätä mahdollisuutta ei pitäisi jättää käyttämättä.

Kirjoittaja on ennakointi- ja innovaatioasiantuntijana työskentelevä diplomi-insinööri, joka on toiminut myös Suomen tulevaisuudentutkimuksen seuran lehtien Futuran ja eFuturan päätoimittajana.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi