Kriisien jälkeen euro voi toimia paremmin

Tänään alkava EU:n huippukokous ei ratkaise euromaiden velkakriisiä mutta ottaa askelia oikeaan suuntaan. Agendalla on Portugalin kriisin ohella muun muassa euroalueen pysyvä kriisinhallintamekanismi sekä yhteisten pelisääntöjen terävöittäminen ja talouspoliittisen yhteistyön vahvistaminen.

Suomessa on herättänyt eniten kiistaa valtionpäämiesten äskettäinen päätös väliaikaisen tukirahoitusjärjestelmän vahvistamisesta. Käytännössä tämä tarkoittaa myös Suomen myöntämien takausvastuiden lisäämistä, vaikka aikataulu onkin vielä auki.

Suomen takauspäätös on kuitenkin eduskunnassa kahden lukon takana: Eduskunnan tulee vahvistaa valtionpäämiesten päätös Suomen osalta. Lisäksi takausten käyttäminen vaatii aina eduskunnan päätöksen.

Kiistan taustalla on kansalaisten ymmärrettävä suuttumus ja eduskuntavaalien läheisyys. Miksi suomalaisen veronmaksajan pitäisi tukea yli varojensa eläneitä kreikkalaisia tai eri maiden pankkeja ja sijoittajia, jotka ovat rahoittaneet suoraan tai välillisesti holtitonta kiinteistökeinottelua Irlannissa?

Kritiikki on paikallaan ja keskustelu tervetullutta, sillä euroalueen ja Euroopan unionin pitäisi pystyä tehokkaampaan ja ymmärrettävämpään toimintaan.

Päätöksiä pohdittaessa on kuitenkin muistettava, että Euroopan menestys on mitä suurimmassa määrin kansallinen etumme. Keskinäisten riippuvuuksien takia monista asioista on päätettävä yhdessä EU:n tasolla.

Eurooppa on kuin pieni ja tiiviisti rakennettu kylä. Jos missä tahansa kylän osassa syttyy tulipalo, koko kylä voi palaa poroksi. Siksi on pidettävä huolta siitä, että kylässä tehdään palotarkastuksia ja palokujat ovat riittävän leveitä. Jos palo pääsee irti, sitä on rajoitettava nopeasti.

Muutamat euromaat eivät tätä nykyä kykene hankkimaan tarvitsemaansa rahoitusta markkinoilta. Tällaisissa tapauksissa on periaatteessa kolme toimintalinjaa: Ensinnäkin voidaan toteuttaa hevoskuuri, jossa ongelmavaltio leikkaa menojaan ja kiristää verotusta budjettivajeensa pienentämiseksi. Näin tapahtuu nyt Kreikassa ja Irlannissa sekä muissa Etelä-Euroopan euromaissa. Sopeutumisprosessi vaatii kuitenkin aikaa.

Toiseksi voidaan tehdä pankkien tai valtion velkasaneeraus, jolloin sijoittajat menettävät rahojaan. Tämä opettaa varovaisuuteen ja lisää sijoittajien vastuullisuutta. Velkasaneeraus voi kuitenkin laukaista sijoittajien ja pankkien saatavien alaskirjausten kierteen.

Keskinäisten kytkentöjen takia voi syntyä itseään ruokkiva pelko, joka pahimmillaan johtaa paniikkiin ja pääoman pakenemiseen Euroopasta. Muistamme, mitä tapahtui, kun yhdysvaltalainen investointipankki Lehman Brothers syksyllä 2008 päästettiin konkurssiin. Finanssimarkkinoille levisi nopeasti paniikki. Suomen kokonaistuotanto supistui seuraavana vuonna kahdeksan prosenttia. Varomattoman velkasaneerauksen vaaroja ei pidä vähätellä.

Kolmas mahdollinen toimintalinja on, että euroalue ja kansainvälinen valuuttarahasto myöntävät tilapäistä tukirahoitusta, jonka enimmäismäärä on jo päätetty nostaa 250 miljardista 440 miljardiin euroon. Tämä päätös on herättänyt Suomessa myrskyisän keskustelun.

Mitä sitten pitäisi tehdä?

On ensiarvoisen tärkeää ottaa kantaa siihen, onko käsillä olevissa ongelmissa kyse valtion maksuvalmiudesta vai vakavaraisuudesta. Valtio voi ajautua ongelmiin joko omien alijäämien takia tai siksi, että se joutuu pääomittamaan vaikeuksiin joutuneita pankkeja. Jos kyse on maksuvalmiudesta, tilapäinen tukirahoitus on paikallaan, kunhan siihen liitetään tiukat ehdot hevoskuurin läpiviemiseksi.

Tilapäinen rahoitus voi olla paikallaan myös vakavaraisuusongelmissa, jos sitä tarvitaan hallitun velkasaneerauksen mahdollistamiseksi.

Ensi kesään mennessä EU järjestää Euroopan pankeille stressitestin, jonka pitäisi antaa selkeä kuva pankkien tilasta ja haavoittuvuudesta. Pelkona on, että stressitesti jää löperöksi ja jäsenmaat minipuloivat sitä omien pankkiensa tilanteen kaunistelemiseksi. On vaadittava, että stressitestit tehdään tällä kertaa huolellisemmin kuin viime kesänä. Jäsenmaat ovat sitoutuneet siihen, että ne tarvittaessa pääomittavat pankkinsa, jos se on stressitestin tulosten valossa tarpeellista.

Samalla EU:n komission, Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston olisi arvioitava uudelleen, ovatko tukirahoituksen piirissä olevat maat yhä vakavaraisia. Ainakin Kreikan on vaikea uskoa selviytyvän velkataakastaan, vaikka se onkin vastikään sitoutunut myymään valtion omaisuutta 50 miljardin euron arvosta.

Kreikan kohdalla velkasaneeraus saattaisi olla kaikkien kannalta paras ratkaisu. Tukirahoitusta ei ole syytä jatkaa, jos velkasaneeraus on joka tapauksessa edessä.

Suomi voisi siksi hyvinkin vaatia, että stressitestien yhteydessä selvitetään myös se, kuinka pankit selviytyisivät ongelmavaltioiden valtionlainojen alaskirjauksista.

Suomi voisi jopa vaatia velkasaneerauksen toteuttamista. Tämä voidaan kuitenkin tehdä vasta kun tarvittavat tiedot ja arviot ovat käytettävissä - Suomen lähestyvät eduskuntavaalit eivät tähän aikatauluun vaikuta.

Keskustelussa euromaiden ongelmista tarvitaan malttia. Viimeaikaisen kehityksen perusteella näyttää siltä, että Espanja saattaa selviytyä omin voimin. Jos niin käy, pahin alkaa olla ohi, vaikka esimerkiksi Kreikan lainoista voidaankin tulevaisuudessa joutua kirjaamaan kirveleviä tappioita.

Portugalin ajautuminen tukirahoituksen piiriin ei muuttaisi tätä arviota. Markkinat ja poliitikot ovat oppineet tästä kriisistä paljon. EU ja euromaat ovat tehneet ja tekemässä useita oikeansuuntaisia päätöksiä. Esimerkkejä niistä ovat pysyvän kriisienhallintamekanismin luominen sekä vakaus- ja kasvusopimuksen terävöittäminen.

Sitten kun lastentaudit on kärsitty, euro voi hyvinkin toimia entistä paremmin. Kaikki, mikä ei ole kuolemaksi, vahvistaa.

Kirjoittaja on Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan
toimitusjohtaja.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi