Kulttuuriperintömme digitoinnissa tarvitaan sekä julkisia että yksityisiä toimijoita

Googlen kaltaiset kaupalliset yritykset saattavat olla hyödyksi kokoelmien siirtämisessä sähköiseen muotoon, mutta vastuuta ei voi jättää niille kokonaan.

Yksi lähivuosien kulttuuripolitiikkamme suurista haasteista on kysymys, miten toteutetaan kirjastojen, arkistojen ja museoiden kokoelmien digitointi eli siirtäminen sähköiseen muotoon.

Vain pieni osa kulttuuriperinnöstämme on nykyään suuren yleisön saavutettavissa esimerkiksi kirjakaupoissa. Pääosin kirjastojen, arkistojen ja museoiden hyllyissä pölyttyvät aineistot olisi nyt mahdollista herättää uudelleen henkiin tarjoamalla niihin pääsy tietoverkkojen välityksellä.

Hanketta ei voi lykätä loputtomiin. Kuten Tanskan kuninkaallisen kirjaston johtaja Erland Kolding Nielsen tiivistää: tulevilla sukupolvilla tulee olla mahdollisuus löytää kulttuuriperintönsä internetistä, sillä muuten on vaarana, etteivät ne löydä sitä lainkaan.

Olennainen este digitaalisen kirjaston toteuttamiselle on raha. Jo digitointi itsessään on kallista, eikä julkisin varoin toimivilla laitoksilla ole siihen käytettävissään riittävästi resursseja. Lisäksi valtaosa aineistoista on tekijänoikeussuojan piirissä, joten digitointi ja käyttöön saattaminen edellyttäisivät lupaa oikeudenhaltijalta, siis joko tekijältä tai kustantajalta. Ilman oikeudenloukkauskanteiden riskiä voidaan digitoida vain vanhinta, 1800-luvun loppupuolella julkaistua aineistoa.

Yhden

ratkaisun tarjoaa hakukoneyhtiö Google, joka on jo noin viiden vuoden ajan investoinut mittavia summia painetun kulttuuriperinnön digitointiin ja ilmoittanut skannanneensa jo yli kymmenen miljoonaa nidettä. Yhtiön tavoitteena on sen perustaneen Sergei Brinin mukaan luoda internetkirjasto, joka löisi laudalta jopa muinaisen Aleksandrian kirjaston.

Ajatus amerikkalaisesta yhtiöstä eurooppalaisen kulttuuriperinnön vartijana on ensi kuulemalta hätkähdyttävä. Miksi sitten eräät suuret eurooppalaiset kirjastot ovat jo tehneet yhteistyösopimuksia Googlen kanssa?

Kirjastojen on helppo samastua Googlen tavoitteisiin informaation vapaan saatavuuden esitaistelijana. Google on myös ainoa nykyisin tiedossa oleva taho, jolla on riittävästi kiinnostusta ja varoja toteuttaa tämän mittaluokan hanke.

Vastineeksi siitä, että kirjastot antavat Googlelle pääsyn kokoelmiinsa, ne saavat itselleen digitaalisen kopion kaikesta aineistostaan. Kirjastot saavat myös sijoittaa tiloihinsa yleisölle avoimia päätteitä.

On huima ajatus, että keskeisten tieteellisten kirjastojen kokoelmien sisältämä, tasokas ja luotettavaksi havaittu informaatio voitaisiin tarjota pienten paikalliskirjastojenkin asiakkaiden haettavaksi sekä suurelta osin myös suoraan käytettäväksi.

On silti syytä pitää mielessä, että Google on kaupallinen toimija. Sen on ensi sijassa palveltava osakkeenomistajiensa intressejä; kansalliset muistiorganisaatiot taas ovat sitoutuneet kokoelmiensa pitkäjänteiseen säilyttämiseen tuleville sukupolville. Tällaista tehtävää ei voi jättää kaupallisen yrityksen hoidettavaksi.

Kuten tiedetään, Google kerää hakupalvelunsa käyttäjistä monenlaista tietoa. Tämä saattaa vaarantaa kirjastoille tärkeän tavoitteen, asiakkaidensa yksityisyyden suojelun.

Vaikka Google onkin viime aikoina kunnostautunut Kiinassa sananvapauden puolustajana, sen maine ei tässäkään suhteessa ole täysin tahraton. Monia huolestuttaa mahdollisuus, että tulevaisuudessa yhtiö taipuisi poliittisen painostuksen edessä ja sensuroisi tarjonnastaan kaikkein kiistanalaisimpia teoksia.

Useissa Euroopan maissa, myös Suomessa, on käynnistetty julkisen vallan rahoittamia hankkeita, jotka tähtäävät kansallisen digitaalisen kirjaston luomiseen. Jo runsas vuosi sitten avattiin – osin vastauksena Googlen projektille – Euroopan digitaalisen kirjaston palvelu Europeana (www.europeana.eu). Euroopan unionin komissiossakin vallinnee silti yksimielisyys siitä, että kulttuuriperinnön digitoinnissa tarvitaan hankkeen mittavuuden vuoksi yhteistyötä myös yksityisten tahojen kanssa.

Pohjoismaista aktiivisin on ollut Tanska, jonka kulttuuriministeri ei suoraan ole torjunut ajatusta, että tanskalaisen kulttuuriperinnön digitoisi valtion sijaan Googlen tapainen yritys. Tanskan kuninkaallinen kirjasto aikookin avata neuvottelut Googlen kanssa tämän kevään kuluessa.

Monet on yllättänyt myös Ranskan kansalliskirjaston osoittama avoimuus Googlea kohtaan. Tosin kirjasto on joutunut poliittisen kohun vuoksi keskeyttämään kesällä 2009 aloittamansa neuvottelut tilapäisesti.

Lisäksi on epäselvää, toteutuuko Googlen projekti edes yhtiön kotimaassa Yhdysvalloissa. Googlen ja amerikkalaisten oikeudenhaltijoiden välinen sopimus on parhaillaan tuomioistuimen arvioitavana, ja ratkaisua odotellaan aivan lähiaikoina. Yhtiön toimintaan Euroopassa lopputuloksella ei kuitenkaan ole suoranaisia juridisia vaikutuksia.

Merkittävintä onkin, että Googlen tarjous on pakottanut kirja-alan toimijat ajattelemaan uudella tavalla toimintatapojaan ja yhteistyökuvioitaan. Nyt on pakko ryhtyä etsimään malleja, joilla saavutettaisiin Googlen jo visioima tulevaisuus mutta säilytettäisiin kulttuuriperintömme hallinta omissa käsissämme.

Kulttuuriperinnön digitoinnin rahoittamiseen tarvitaan julkisen ja yksityisen sektorin välistä yhteistyötä. Juridisten karikoiden välttämiseen taas vaaditaan oikeudenhaltijoilta halua kompromisseihin sekä kykyä nähdä taloudelliset mahdollisuudet, jotka yhteistyö voi ajan mittaan avata.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi