Julkaistu: 19.7.2010 lehdessä osastolla Pääkirjoitus
SAVON SANOMAT kirjoittaa poliitikkojen kytköksistä osuuskauppaan.
"Kaupan tärkein kilpailukeino on liikeidean ohella kauppapaikka. Kauppapaikkojen jaossa valtit ovat kaavoitusmonopolia käyttävillä kunnilla. Sanomattakin selvää on, että kun kuntien ja kauppayritysten päätöksenteon rajapinnat kohtaavat, jääviyskysymykset on hyvä ratkaista ennen kuin niitä edes syntyy."
"Oikeusministeri Tuija Braxin (vihr) mukaan poliitikkojen kytkökset ja jääviydet pohditaan syksyllä. Braxin ja kuntaministeri Tapani Töllin (kesk) johdolla on tarkoitus katsoa, onko asiaan tarpeen puuttua."
"Mitä ilmeisimmin on, vaikka esimerkiksi kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd) tulee toisenlaisiin päätelmiin blogissaan. Tuomiojan ajatuksenjuoksu menee niin, että luottamushenkilöt on valittu vapaissa vaaleissa, eivätkä he pääse osuustoiminnallisessa luottamustoimessa rikastumaan. Hän luottaa, että jääviyssäännöksistä pidetään kiinni."
"Päätöksenteon uskottavuudelle ei ole millään muotoa hyväksi, että järjestelmä rakentuu ajatukselle, jonka mukaan jokainen osaa tehdä kohdaltaan jääviysratkaisut silloin kun sitä näyttää. Sellainen on jopa naiivia."
Mökkiläiset tuovat rahaa KALEVAN mukaan mökkiläiset eivät ole kunnille pelkkä rasite.
"Mökkiläiset myös tuovat kuntaan rahaa. He käyvät kaupassa, syömässä, ostavat puutavaraa, käyttävät paikallisia ammattimiehiä tai -naisia."
"Niin ikään kesäasukkaat maksavat kiinteistöveroa ja esimerkiksi jätevesimaksuja. He ovat kunnalle usein suurempi tulo- kuin menoerä."
"Esiin on jälleen nostettu ajatus kaksoiskuntalaisuudesta. Siinä kansalainen olisi yhtä aikaa kahden kunnan asukas. Kaksoiskuntalaisuuteen liittyy kuitenkin ongelmia. Harva kansalainen on valmis siihen, että kaksoiskuntalaisuus lisäisi häneltä perittäviä veroja."
Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi