Laki lapsipornon estämisestä toimii tarkoitustaan vastaan

Eduskunta hyväksyi marraskuussa 2006 yksimielisesti lain lapsipornon levittämisen estotoimista. Tavoitteena oli lailla varmistaa, että poliisilla on oikeus antaa teleyrityksille selville saamansa tiedot ulkomaisista verkkosivustoista, joilla on lapsipornoa. Verkkoyhteyksiä ylläpitäville teleyrityksille annettiin lailla mahdollisuus "tarjota palvelujaan siten, että niiden avulla ei ole pääsyä lapsipornosivustoihin". Teleyhtiöt voivat näin vetää eräällä tavalla verhon ulkomaisten lapsipornosivustojen eteen. Suomalaiset rikolliset sivut voidaan oikeuden päätöksellä suoraan sulkea.

Nyt, runsas vuosi myöhemmin, tätä hyvää tarkoittavaa lakia vastustetaan kansalaiskeskustelussa kiivaasti. Lain kumoamista vaati tällä viikolla satojen ihmisten joukko eduskuntatalon edustalla, ja lakia puolustavan viestintäministerin Suvi Lindénin eroa vaativan verkkoadressin on allekirjoittanut noin 13 000 ihmistä.

Lain arvostelu tiivistyy kolmeen asiaan. Ensinnäkin, poliisin keräämillä lapsipornoa sisältävillä sivustoilla on myös sivuja, joilla ei ole rikollista aineistoa. Poliisi antaa teleyrityksille tiedot suurimmaksi osaksi nimipalvelintarkkuudella: jos sivusto-osoitteen jollakin alasivulla on lapsipornoa, kaikki sivusto-osoitteen sivut joutuvat estolistalle. Tämä virtuaalimaailman asia tarkoittaisi reaalimaailmassa, että jos kirjakaupassa on lapsipornoa sisältävä kirja, poliisi esittää koko kirjakaupan sulkemista.

Toiseksi poliisin teleyrityksille jakamat listat ovat lain mukaan salaisia, mutta verkkoasiantuntija pystyy onkimaan selville, mitä osoitteita listalla on. Esto voidaan lisäksi melko helposti kiertää. Verkkoaktivisti näkee, että lain tarkoitus on kääntynyt päälaelleen: estolistasta tuleekin hittilista.

Kolmanneksi arvostelijat katsovat, että koska perusteita, joilla estolistan sivut valitaan, ei yksilöidä, se antaa mahdollisuuden sensuuriin, jota kansalaisyhteiskunta ei voi valvoa. Estolistalle joutumisesta ei liioin ole valitusmahdollisuutta. Eivätkä kaikki teleyritykset edes estä asiakkaidensa pääsyä poliisin luettelemiin osoitteisiin.

Poliisille arvostelu ei ole uutinen. Itse asiassa keskusrikospoliisi varoitti lausunnossaan osin juuri näistä seikoista, kun lakiesitystä eduskunnassa käsiteltiin. Toisaalta poliisi näkee työssään, miten paljon lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä verkkomaailmassa on. Poliisi näkee myös sen, että verkkomaailman toimintatapa vain jatkaa uhrin kärsimystä. Verkkomaailmassa lapsi ei traumatisoidu vain fyysisestä hyväksikäytöstä vaan myös siitä, että näin saatu kuva-aineisto asetetaan muiden saataville. Ja verkkoyhteyden toisessa päässä saattaa olla lapsi, joka niin ikään traumatisoituu joutuessaan kohtaamaan lapsipornoa. Poliisissa myönnetään lain epätäydellisyys, mutta kysytään, onko se peruste kumota laki, joka kuitenkin edes jonkin verran rajoittaa joutumista rikollisille sivuille.

Verkkoaktivistien käynnistämä kansalaiskeskustelu on osoittanut, että eduskunta sääti lain, joka ei toimi lainsäätäjän kuvittelemalla tavalla. Lakia ja sen soveltamista tulee vähintäänkin korjata. Lapsipornoa vastaan on toimittava mutta ei tavalla, joka verkkomaailmassa kääntyy tarkoitustaan vastaan. Poliisi on jo ilmoittanut tekevänsä estolistat vastaisuudessa sivustojen sijasta sivuittain. Poliisin rinnalla voisi toimia asiantuntijaelin tai käräjäoikeus, jonka kanssa eston perusteet käytäisiin läpi.

Paras ase lapsipornoa vastaan on poliisin kansainvälinen yhteistyö. Sen avulla lapsipornoa sisältäviä sivuja – niin avoimia kuin suljetuissa verkoissa olevia – pitää pystyä sulkemaan ja saamaan lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyvät ihmiset vastuuseen teoistaan. Keskustelu siitä, mikä verkkomaailmassa toimii, ei tarkoita antautumista julman rikollisuuden edessä.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi