Lakko-oikeus ei lohduta pätkätyöläistä

Liittotasolla käytyjen työehtosopimusneuvottelujen sivutuotteena oli tänä vuonna poikkeuksellisen vilkas työtaistelukevät. Ahtaajalakon yhteydessä keskusteltiin jopa lakko-oikeuden rajoittamisesta avainaloilla. Ahtausalan lakkoa pidettiin uhkana kansantaloudelle ja Suomen kansainväliselle maineelle.

Puheet lakko-oikeuden rajoittamisesta osoittavat, että taloudella on yhteiskunnallisessa keskustelussa ylivalta. Tällainen keskustelu voi syntyä vain oloissa, joissa talouden häiriöttömästä toiminnasta on tullut yhteiskunnan ylin arvo. Tällöin lakko-oikeutta voidaan tarkastella yksinomaan taloudellisena riskitekijänä.

Lakko-oikeuden kriittisessä tarkastelussa on kuitenkin pohdittava myös sitä, miten lakko-oikeus toimii painostuskeinona silloin, kun pyritään parantamaan pätkätöissä ja muissa epätyypillisissä työsuhteissa olevien työehtoja.

Lakko-oikeutta voidaan pitää poikkeuksellisen vahvana taloudellisena ihmisoikeutena. Euroopan unionin jäsenenä Suomea sitoo Lissabonin sopimukseen liitetty perusoikeuskirja, jossa turvataan lakko-oikeuden ydin, oikeus ryhtyä eturistiriitatilanteissa työtaistelutoimiin. Suomea sitoo myös Kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimus, jossa taataan ammatillinen yhdistymisvapaus ja siihen liittyvä oikeus työtaisteluun, lakko mukaan lukien.

Myös perustuslain turvaama yhdistymisvapaus suojaa välillisesti lakko-oikeutta. Yhdistymisvapaus turvaa yhtenä klassisena vapausoikeutena kansalaisia valtion mielivallalta. Tämä vahva perusikeus antaa välillisesti myös lakko-oikeudelle vahvan aseman. Siksi lakko-oikeuteen puuttumista voidaan pitää perusoikeuksien rajoittamisena.

Pelkällä lakko-oikeudella ei ole kuitenkaan mitään sisältöä. Olennainen osa lakko-oikeutta ovat ne oikeudet, yleensä työnteon ehdot, joita lakko-oikeudella pyritään turvaamaan. Myös Suomea sitovissa kansainvälisissä sopimuksissa, kuten ILO:n sopimuksissa, YK:n taloudellisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevassa sopimuksessa sekä EU:n perusoikeuskirjassa, säädetään oikeuksista, joilla on konkreettinen sisältö. Näitä ovat esimerkiksi oikeus työhön, oikeus asianmukaisiin ja siedettäviin työoloihin sekä oikeus lakisääteiseen irtisanomissuojaan. Lakko-oikeus turvaa juuri näiden taloudellisten oikeuksien toteutumista.

Lakko-oikeus, kuten muukin kollektiivinen työoikeus, rakentuu oletukselle yhtenäisestä kollektiivisesta edusta. Muodollisen lakko-oikeuden ytimessä on tietyn, yhtenäiseksi oletetun ryhmän oikeus painostaa vastapuolta omien etujensa ajamiseksi. Lakko-oikeus kiinnittyy tiukasti juuri siihen kollektiiviin, jonka etuja ollaan puolustamassa.

Jotta lakko-oikeudella olisi tehoa työehtosopimusneuvotteluissa, oikeuden käyttämisellä pitää olla taloudellisia vaikutuksia toiselle osapuolelle. Lakko-oikeuskin noudattaa markkinatalouden logiikkaa, jossa vahva markkina-asema merkitsee parempaa mahdollisuutta vaikuttaa.

Tehokkaan kollektiivisen edunvalvonnan edellytys on tehokas lakko-oikeus, ja lakko-oikeuden tehokkaan käyttämisen edellytys on voimassa oleva työsuhde.

Yksilötasolla tapahtuva työsuhteiden ja työurien pirstaloituminen, epätyypilliset työsuhteet ja jatkuva uudelleen kouluttautuminen ovat haasteita kollektiivisille oikeuksille, myös lakko-oikeudelle.

Helsingin yliopiston poliittisen historian dosentti Pauli Kettunen on todennut, että työmarkkinajärjestelmän perinteinen hierarkkisuus on hajonnut globalisaation vaikutuksesta, jolloin solidaarisuuden paikalle hiipii keskinäinen kilpailu.

Tämä näkyi myös joissakin viime kevään työehtosopimusneuvotteluiden tavoitteissa, joita pyrittiin toteuttamaan lakolla tai lakon uhalla. Perinteisten palkankorotuksia ja työajan lyhentämistä koskevien vaatimusten rinnalle nousi entistä näkyvämmin muita vaatimuksia. Neuvotteluissa pyrittiin paitsi torjumaan työehtojen huononnuksia myös turvaamaan työsuhteiden jatkuvuutta - harjoittamaan eräänlaista työpaikkaprotektionismia.

Työpaikkaprotektionistisiksi luonnehdittavia vaatimuksia on esitetty ennenkin. Työmarkkinoiden globalisoitumisen vaikutus näkyy juuri protektionististen vaatimusten esittämisenä. Voidaan väittää, että tällaisten vaatimusten painopiste on kuitenkin siirtynyt yleiseltä tasolta yksittäisten työsuhteiden tasolle. Neuvotteluissa ovat nousseet etusijalle vaatimukset, jotka turvaavat ennen kaikkea työssä olevien etuja.

Kevään liittokierros osoitti, että Suomenkin kaltaisessa vakaiden yhteiskuntaolojen maassa lakko-oikeuden käyttämisellä puolustetaan ennen kaikkea omia työn tekemisen ehtoja. Mitä vahvemmin oikeutta kollektiiviseen painostamiseen käytetään työsuhteiden pysyvyyteen liittyvien tavoitteiden saavuttamiseksi, sitä voimakkaammin rakennetaan vastakkainasettelua erilaisissa työsuhteissa olevien työntekijöiden välille.

Maaliskuussa julkaistun lehtiuutisen mukaan neljännes asumistuen saajista käy töissä. Pääosa heistä on epätyypillisissä työsuhteissa olevia työntekijöitä, joiden palkka ei riitä tavallisten elinkustannusten kattamiseen.

Joidenkin ammattiliittojen agendalle onkin viime vuosina otettu epätyypillisten työsuhteiden ehtoihin liittyvät kysymykset. Aika näyttää, taipuuko kollektiivisen neuvottelujärjestelmän ja siihen kuuluvien painostuskeinojen logiikka turvaamaan tasapuolisesti myös erilaisissa pätkätöissä työskentelevien oikeuksia. Viime kädessä Suomen valtio on vastuussa siitä, että työelämä on sosiaalisesti oikeudenmukainen, taloudelliset oikeudet toteutuvat ja kansainväliset sitoumukset täytetään.

Kirjoittaja on työoikeuden
assistentti Helsingin yliopistossa.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi