Lapsen saatava vaikuttaa omiin harrastuksiinsa

Harrastukset ovat tärkeä osa lasten vapaa-aikaa, mutta silti lapsilla on melko vähäiset mahdollisuudet vaikuttaa harrastustoimintojen sisältöön ja tarjontaan.

Toisinkin voisi olla. YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tavoitteet kiteytyvät kolmeen ydinkäsitteeseen: suojeluun, osuuteen voimavaroista ja osallisuuteen. Ne tiedostetaan ja tunnustetaan jo monella osa-alueella, ja erilaisia avauksia on tehtykin. Harvoin ne kuitenkaan liittyvät lasten harrastustoimintaan.

Lasten harrastukset puhuttavat silti aikuisia paljon. Jatkuvasti keskustellaan muun muassa siitä, harrastavatko lapset liikaa tai liian vähän, minkä ikäisenä mihinkin lajiin tulisi erikoistua ja pitäisikö harrastaminen mahduttaa koulupäivään vai vapaa-aikaan.

Olemmeko luomassa lapsillemme harrastuspakkoa? Pitääkö lasten harrastaa ollakseen "kunnon lapsia" ja tullakseen "kunnon aikuisiksi"?

Erityisesti yksilösuoritusten harjaannuttamiseen tähtäävää harrastustoimintaa on arvosteltu kilpailun kovenemisen vuoksi. Kaukana ei ole ajatus "harrastuslukujärjestyksestä", jota lapsen tulee noudattaa ollakseen kelpo tyttö tai poika.

Harrastamisen kriteerit täyttyvät monien aikuisten mielestä vasta, jos asiantuntija-aikuiset ohjaavat lapsia ryhmissä tai yksittäin. Myös lapset pitävät oikeina harrastuksina usein vain aikuisten järjestämiä ja ohjaamia institutionaalisia toimintoja.

Harrastamista on kuitenkin myös lasten keskinäinen, omaehtoinen tekeminen omalla asuinalueellaan. Vaikka lapsille suunnattu seura- ja järjestötoiminta onkin erittäin tärkeää, harrastamisen määritelmään on syytä ottaa mukaan myös lasten osallisuus ja oman tekemisen kulttuuri.

Lasten osallisuudesta on puhuttu pitkään. Käytännössä sitä on toteutettu esimerkiksi ympäristösuunnittelussa sekä lasten ja nuorten parlamenteissa. Lapsille on annettava YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukainen osallisuuden tila myös harrastamisessa.

Ensin tulisi selvittää, millaista toimintaa lapset haluaisivat. Lapset voivat mainiosti osallistua kerhon toimintojen suunnitteluun ja ideointiin. Tämä edellyttää, että aikuiset eivät näe lapsia vain kerhotoimintojen kohteena vaan aktiivisina toimijoina.

Onko syytä pelätä, että lapset haluavat kuun taivaalta tai peräti kuuhun, jos heiltä kysytään harrastustoiveita? Lapsille tehdyt kyselyt ovat osoittaneet, että lasten toiveet ovat hyvin toteuttamiskelpoisia. Kyselyjä on tehty yli kymmenen vuoden ajan kouluissa, jotka ovat mukana lasten hyvinvoinnin edellytyksiä parantavassa Ehkäisevän työn alueellisessa mallissa.

Eniten lapset ovat toivoneet liikuntaan tai kädentaitoihin liittyviä kerhoja, mutta myös eläinten hoitaminen ja sirkustoiminta ovat olleet monien toiveissa. Lapset tahtoisivat harrastaa kerhoissa myös esimerkiksi näyttelemistä, mönkijällä ajamista, diskotanssia, nauramista, kalastusta, lukemista, kokkaamista, ulkoilua ja elokuvien katselua.

Lapset voivat myös itse luoda ja toteuttaa harrastustoimintaa. Hyviä kokemuksia on saatu niin sanotusta vertsu-toiminnasta, jossa nuoret ohjaavat ikäistensä tai nuorempiensa kerhotoimintaa. Vertaisryhmässä tarvitaan yhdessä toimimisen, oman paikan ottamisen, jämäkkyyden ja kompromissien tekemisen taitoja.

Ryhmässä saadut myönteiset kokemukset kehittävät lasten itsetuntoa ja itsetuntemusta. Ne auttavat myös sosiaalisten vertailujen tekemistä ja sosiaalisen todellisuuden ymmärtämistä.

Toisten lasten hyväksyntä, tuki ja keskinäinen apu vahvistavat lapsen turvallisuuden ja pätevyyden tunteita sekä helpottavat uusiin tilanteisiin sopeutumista. Vertaisryhmän merkitystä lasten hyvinvoinnille ei saa aliarvioida.

Hyviä kokemuksia yhdessä päättämisestä on saatu myös niin sanotuissa lapsi-vanhempi-kerhoissa. Koulun tiloissa iltaisin toimivat, maksuttomat ja kaikille oppilaille ja heidän vanhemmilleen avoimet kerhot ovat lisänneet asuinalueiden vapaa-ajantoimintoja.

Ehkäisevän työn alueellisen mallin yhteistyökouluilla vanhempainyhdistykset ovat perustaneet lukuisia kerhoja - yleensä liikuntakerhoja -, joissa kaikki saavat vaikuttaa siihen, mitä yhdessä tehdään. Näiden ryhmien kokoonpano on virkistävän monipuolinen. Mukana on eri-ikäisiä tyttöjä ja poikia sekä isiä ja äitejä - nykyisinhän eri-ikäiset ja eri sukupuolta olevat harrastavat yleensä erillään toisistaan.

Monipuolisuus ja vapaamuotoisuus ovat muutenkin tällaisen toiminnan valtteja. Kyselyjen mukaan lasten mielestä parasta on ollut se, että saa tehdä, mitä haluaa. Aikuiset kuvaavat omaa rooliaan toteamalla, että "perään katsotaan, muttei niuhoteta".

Aikuisten tehtävä on miettiä, miten he voivat tukea lapsia osallisuudessa. Osallisuus vaatii harjoitusta eikä tule automaattisesti.

Lasten osallisuuden kehittäminen edellyttää sukupolvien välistä kumppanuutta. Se vaatii myös aikuisten keskinäistä yhteistyötä yli sektorirajojen. Ei riitä, että harrastusmahdollisuuksia on tarjolla, vaan lasten osallistumista on tuettava konkreettisesti. Tämä on samalla ennalta ehkäisevää lastensuojelua.

Kirjoittajat ovat Youth Against Drugs ry:n ehkäisevän työn alueellisen mallin projektityöntekijöitä.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi