Lapsi oppii yhteiset pelisäännöt arkisissa tilanteissa kotona

Lasten ja nuorten osallisuus liitetään usein koulun ja päiväkodin toimintaan. Osallisuuteen kasvaminen lähtee kuitenkin kotoa: tutussa ympäristössä oman perheen tukemana lapsi opettelee yhteisiä pelisääntöjä. Koti on myös paikka, jossa lapsi tuntee voivansa vaikuttaa eniten.

Osallisuus on tutkija Tomi Kiilakosken mukaan oikeutta omaan identiteettiin ja arvokkuuteen osana perhettä tai muuta yhteisöä. Identiteetti vastaa kysymykseen, kuka tai millainen olen ja mihin ryhmään kuulun.

Turvallinen ryhmä on osallisuuden keskeinen tekijä. Ryhmän on oltava sellainen, että yksilö voi olla siinä vapaasti ja tuoda näkemyksensä esiin.

Osallisuus on myös vastuun saamista ja kantamista oman, toisten ja koko yhteisön toimintakyvystä. Se on sitoutumista toimintaan yhteisten asioiden hyväksi. Osallisuuteen kuuluu siten sekä oikeuksia että velvollisuuksia.

Jos lapsi saa pienestä pitäen osallistua ja vaikuttaa kodin yhteisiin asioihin ja päätöksentekoon, hän saa edellytykset kasvaa aktiiviseksi kansalaiseksi. Vanhempien esimerkki kodin sisäisten asioiden hoidosta ja kodin ulkopuolella toimimisesta antavat lapselle ja nuorelle mallin siitä, kuinka yksittäinen kansalainen voi vaikuttaa tärkeiksi kokemiinsa asioihin. Vanhempien malli on merkittävä, sillä he opettavat lapselle, kuinka yhteiskunta toimii.

Lapsi kasvaa osallisuuteen harjoittelemalla. Opettelu tapahtuu kotona arkisissa päätöksentekotilanteissa.

Vanhemman tehtävä on rajata valinnanmahdollisuudet lapsen iän ja kehitystason mukaan. Lapsen kasvaessa osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet lisääntyvät.

Kun lapsi saa osallistua päivittäisiin kotitöihin ja yhteiseen päätöksentekoon, hän kiinnittyy tiiviimmin perheyhteisöönsä. Vahva sitoutuminen vaikuttaa suoraan lapsen hyvinvointiin. Se lisää lapsen vastuunkantoa itsestään, toisista ja perheen yhteisistä asioista.

Perhekokoukset on havaittu joissain perheissä hyväksi tavaksi ottaa lapset mukaan päättämään yhteisistä asioista. Niissä lapset saavat aidosti osallistua keskusteluun ja vaikuttaa päätöksiin. Yhteisiin pelisääntöihin sitoudutaan paremmin, kun niihin on päästy itse vaikuttamaan. Yhteinen päätöksenteko auttaa myös ymmärtämään toisten näkemyksiä.

Kun perheessä keskustellaan yhteisistä asioista, lapsi harjoittelee toisten näkemysten huomioon ottamista ja saa kokemusta siitä, miten päätös syntyy. Hän joutuu kokemaan myös pettymyksiä, sillä aina oma mielipide ei voita.

Lapset oppivat tekemään päätöksiä, kun heitä opastetaan demokratian periaatteisiin arkielämän tilanteissa.

Mielipiteen kysyminen ja huomioiminen on lapselle selkeä viesti siitä, että hän on tasavertainen ja että häntä kuunnellaan perheessä. Vanhemmat ja lapset tarkastelevat asioita usein eri näkökulmista: aikuiselle merkityksettömät asiat voivat olla lapselle hyvinkin tärkeitä.

Vanhemman on hyvä pysähtyä miettimään, onko lapsen helppo lähestyä häntä ja kertoa asioista, jotka ovat lapselle itselleen tärkeitä. Kun lapselle annetaan vastuuta, hän oppii vastuulliseksi pienestä pitäen. Vanhemman tulee välittää lapselle tunne siitä, että tämä on arvokas omana itsenään.

Vanhemman voi olla vaikea ottaa lasta osalliseksi, koska hän saattaa pelätä, että lapsi saa sellaista valtaa, joka tekee tyhjäksi aikuisen huolenpidon ja kasvatuksen. Aikuinen voi myös pelätä menettävänsä auktoriteettinsa.

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula pitää tärkeänä lapsen oman äänen kuulemista; lapset ovat oman arkensa parhaita asiantuntijoita. Vaikkei päätöksiä aina tehdä lapsen mielipiteen mukaan, lapsi arvostaa sitä, että häneltä on kysytty. Aulan mukaan lapsella on oikeus olla pieni, suojattu ja turvassa, mutta hänellä on oikeus olla myös aktiivinen ja saada mielipiteensä kuulluksi.

Osallisuus edellyttää aina vastavuoroisuutta. Aikuisen ja lapsen välillä vastavuoroisuus tarkoittaa, että molemmilla on oma tehtävänsä. Osallistuminen ei tarkoita aikuisen vastuun vyöryttämistä lapselle silloin kun se ei ole hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaista, vaan lapsen mielipiteen kuuntelemista.

Lasten mielipiteet otetaan nyky-yhteiskunnassa aiempaa paremmin huomioon mutta ei kuitenkaan vielä riittävästi. Omalta osaltaan lasten osallisuutta edistävät kuntien lapsipoliittiset ohjelmat sekä erilaiset lasten ja nuorten osallisuushankkeet. Myös vanhempien muodostamat toimintaryhmät kuten vanhempainyhdistykset lisäävät vanhempien ja lasten osallisuutta päiväkoti- ja kouluyhteisössä.

Lapsen opettaminen osallisuuteen lähtee liikkeelle pienistä asioista: läsnäolosta ja lapsen kuuntelemisesta. Jotta lapsi voi käyttää kotoa saamaansa sosiaalista pääomaa myös muualla, yhteiskunnan tulee olla siihen valmis. Osallistumisen kynnysten tulee olla matalia ja vaikuttamiskanavien toimivia. Vasta silloin on lupa odottaa, että lapsista kasvaa osallistuvia kansalaisia.

On tehtävä työtä sen eteen, että lapsen muut toimintaympäristöt tukevat kodissa aloitettua osallisuuskasvatusta. Osallisuuteen kasvattaminen on paitsi vanhempien, myös koulujen ja päiväkotien tehtävä.

Korhonen toimii suunnittelijana

ja Metso toiminnanjohtajana Suomen Vanhempainliitossa.

Sarjan kirjoittajat ovat Lasten terveysfoorumin jäsenjärjestöjen edustajia.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi