Lasten filosofointi syventäisi kouluopetusta

Suomalainen koulu on saanut runsaasti kansainvälistä huomiota menestyksestään. Koululaisemme ovat maailman kärkeä lukemisessa, matematiikassa ja luonnontieteissä. Suitsutuksen keskeltä erottuu kuitenkin vakavia soraääniä.

Monet koululaiset, erityisesti pojat, eivät pidä opetusta itselleen merkityksellisenä ja henkilökohtaisiin tarpeisiin vastaavana. Lapset ja nuoret kärsivät entistä vakavammista mielenterveysongelmista, ja osa heistä syrjäytyy. Kouluviihtyvyys ei kyselyissä ole suurta, ja suoranainen koulukielteisyys on yleisempää kuin muissa maissa. Koulu ei myöskään onnistu kannustamaan demokraattiseen kansalaisosallistumiseen.

Opitaanko meillä sittenkin enemmän koulua kuin elämää varten?

Parhaillaan on käynnissä peruskoulun tuntijakoa koskeva työ, joka jatkuu opetussuunnitelman uudistuksella. Mainittuihin ongelmiin tarttumisen on oltava avainasemassa. Nyt päätetään siitä, millainen koulumme on vielä 2020-luvullakin.

Matematiikassa ja luonnontiedeaineissa on ollut 1990- ja 2000-luvuilla vahva kehityskausi, koska niiden osaamista on pidetty kansallisesti tärkeänä talouden menestystekijänä. Nyt suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuus tarvitsisi uudenlaista panostusta sosiaaliseen integraatioon, kulttuuriseen ymmärrykseen sekä eettisiin ja demokraattisiin kansalaistaitoihin. Jos tässä epäonnistutaan, kielteiset seuraukset ovat kauaskantoiset ja peruuttamattomat.

Lääkkeeksi on tarjottu monenlaista, kuten ihmissuhdeoppiainetta sekä taito- ja taideaineiden lisäämistä. Ydinongelma on kuitenkin siinä, ettei koulussa vaalita itsenäisen ajattelun ja toisia kunnioittavan keskustelun taitoja riittävästi.

On järkevää ottaa oppia muiden maiden kokemuksista ja tutkimuksesta. Niiden valossa yksi parhaiten tunnetuista ja tutkituista keinoista edistää mainittuja tavoitteita on lasten filosofointi.

Parinkymmenen viime vuoden aikana lasten filosofointi on saavuttanut laajaa suosiota kaikkialla maailmassa. Alan pioneeri on yhdysvaltalainen Matthew Lipman, jonka filosofiaa lapsille -pedagogiikka sai alkunsa jo 40 vuotta sitten. Nykyään toimintamalleja, työtapoja ja oppimateriaaleja on mitä erilaisimmissa muodoissa. Monet niiden kehittäjistä ovat myös maidensa koulupedagogiikan uudistajia.

Unescon vuonna 2007 julkaiseman laajan raportin mukaan lasten filosofointi tukee persoonan, identiteetin ja itsenäisen ajattelun kehittymistä, kasvua kriittiseksi kansalaiseksi sekä kieli- ja keskustelutaitoja. Jo 1980-luvulta saakka kertyneet tutkimustulokset vahvistavat käsitykset lasten filosofoinnin hyödyistä: se vahvistaa muutoksessa elävän yhteiskunnan tärkeimpiä kansalaistaitoja.

Lasten ja nuorten kanssa filosofoiminen ei tarkoita filosofian sisältöjen suoraa opettamista vaan kriittiseen ajatteluun ja keskusteluun kannustavaa opetusmuotoa. Se sopii kaikkeen kouluopetukseen, ja sitä onkin käytetty onnistuneesti niin matematiikkaan ja luonnontiedeaineisiin kuin taito- ja taideaineisiinkin.

Tavoitteena on haastaa oppilaat ajattelemaan kullekin oppiaineelle luonteenomaisella tavalla yhdessä tutkimalla sekä ajatteluaan kehittämällä ja korjaamalla. Näin oppimiseen tulee lisää syvyyttä ja mielekkyyttä.

Hyviksi kysyjiksi ja kuuntelijoiksi ei synnytä vaan kasvetaan ajattelua arvostavassa yhteisössä. Yhteisöllisyys vahvistuu, kun käsitystä maailmasta ja itsestä opitaan rakentamaan yhdessä toisten kanssa. Erimielisyydet opitaan kohtaamaan ilman riitaa.

Opettajan tehtävänä on ohjata ja kannustaa, asettaa rajoja ja kuunnella. Filosofinen keskustelu tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden kuulla ja nähdä oppilaat. Ilman tätä mahdollisuutta on vaikea olla aito kasvattaja.

Filosofoinnilla on myös sisällöllistä merkitystä. Koulussa pitäisi olla riittävästi tilaa ja aikaa oppilaiden tärkeinä pitämille kysymyksille ja aiheille. Lapsille ja nuorille on tarjottava mahdollisuuksia käsitellä sellaisia elämän ydinkysymyksiä kuin minuus ja oman identiteetin kehittyminen, suhde toisiin, välittäminen ja ystävyys, vastuu, oikea toiminta ja hyvä elämä, onnellisuus ja pettymykset, ilo ja suru sekä yksilön suhde yhteiskuntaan, maailmaan ja luontoon.

Samalla vahvistuu tunne opetuksen henkilökohtaisesta merkityksellisyydestä, kun oppilas pääsee osallistumaan ja vaikuttamaan.

On kaksi selvää tapaa, joilla suomalainen koulu voi hyötyä lasten filosofoinnista. Ensinnäkin ajattelutaitoja kehittäviä työtapoja on mahdollista levittää mihin tahansa kouluaineeseen. Sitä tuettaisiin opettajien perus- ja täydennyskoulutuksella ja tukimateriaaleilla. Lisäksi Opetushallituksen olisi syytä kirjata lasten filosofoinnin menetelmät opetussuunnitelman aihekokonaisuuksiin.

Toiseksi voisi olla järkevää, että katsomusaineiden ryhmässä osa vuosiviikkotunneista järjestettäisiin kaikille yhteisinä ja että niillä keskityttäisiin kasvun kannalta olennaisiin aiheisiin. Nykyisistä 11 vuosiviikkotunnista olisi mielekästä jakaa osa, esimerkiksi neljä vuosiviikkotuntia, lasten filosofian ja etiikan opetukselle. Katsomusaineiden tavoitteet eivät kärsisi olennaisesti, sillä vastaavia aihealueita on aineissa jo nyt.

Koulun panos lapsia yhdistävän moraali- ja kulttuurikasvatuksen saralla sekä kansalaistaidoissa vahvistuisi merkittävästi. Samalla olisi mahdollisuus tavoitella kompromissia kiistelevien näkemysten välillä. Oppiainetta voisi kutsua vaikkapa nimellä filosofia ja etiikka.

Opetuksen kehittämistä ei tarvitsisi aloittaa tyhjästä. Sitä tukee mittava tutkimus- ja kehitystyö, jota lasten filosofoinnin parissa on tehty ympäri maailman.

Juuso on lasten filosofiasta väitellyt tohtori ja lehtori Oulun normaalikoulussa. Tomperi on filosofi ja tutkija Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitoksessa.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi