Lehdet ja nörttivelho yhdistivät osaamisensa

Oman ajan tapahtumien merkitystä on usein vaikea arvioida. Isotkin asiat saattavat kasvaa voimassa ja merkityksessä vaivihkaa, kunnes yhtäkkiä kaikki tajuavat, että maailma on muuttunut. Näin tapahtui vuonna 2008 päälle rysähtäneessä finanssikriisissä.

Jotkin asiat taas voivat näyttää tapahtumilta, jotka muuttavat maailman tässä ja nyt. Mutta muutaman vuoden kuluttua ne ovatkin vain harmaa muisto. Tällainen oli Venäjän hyökkäys Georgiaan niin ikään vuonna 2008.

Viime vuoden suuri asia oli niin sanotut Wikileaks-vuodot. Wikileaks on mahdollisimman suureen tiedon julkisuuteen pyrkivä verkkoyhteisö. Se käyttää hyväkseen digitaalisen aikakauden keinoja kopioida, siirtää ja tuoda julki dokumentteja, jotka saattavat sisältää valtavia määriä tietoja.

Hiljattain yhteisö on alkanut julkistaa haltuunsa saamiaan Yhdysvaltain ulkoministeriön salaisia raportteja ympäri maailmaa. Niitä on yhteensä neljännesmiljoona. Operaation edetessä ovat jo tulleet julki ensimmäiset Suomeakin koskevat raportit.

Järjestön aiemmissa suurissa operaatioissa julkistettiin Yhdysvaltain hallinnon salaisia asiakirjoja Afganistanin sodasta ja Yhdysvaltain toiminnasta Irakissa.

Wikileaks-vuodot ovat olleet suuria uutisia, ja ne ovat jo muuttaneet maailmaa. Esimerkiksi Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän arabimaiden kansannousut lähtivät osin liikkeelle niistä Wikileaksin paljastamista raporteista, joissa Tunisiassa ollut Yhdysvaltain edustaja kuvaili maan johdon korruptiota.

Wikileaks-vuotojen vaikutus olisi tuskin ollut niin suuri, ellei järjestön perustaja ja johtaja Julian Assange olisi saanut kumppaneikseen kansainvälisesti tunnettuja ja arvostettuja lehtiä. Amerikkalaisen The New York Timesin, brittiläisen The Guardianin ja saksalaisen Der Spiegelin kokeneimmat toimittajat kävivät yhteisvoimin läpi valtavaa aineistoa. Toimittajat poimivat, toimittivat ja taustoittivat aineistosta yleisesti kiinnostavaa tietoa.

Nämä lehdet olivat mukana kaikissa kolmessa suuressa Wikileaks-operaatiossa. Nyt kun yhteistyö on ainakin toistaiseksi päättynyt, lehtien edustajat ovat ryhtyneet kertomaan, miten verkkoyhteisön ja suurten lehtien vuorovaikutus toimi.

Salaisten asiakirjojen julkistamiseen liittyy tärkeä moraalinen kysymys: miten asioista kertominen ja luottamuksellisissa raporteissa mainittujen ihmisten suojelu tasapainotetaan?

Juuri tässä asiassa lehtien kokeneet toimittajat tekivät tärkeätä työtä: nimien ja paikkojen kertomista arvioitiin pitäen mielessä, ettei kukaan saa joutua kohtuuttomaan vaaraan. Sen sijaan suojelu ei ulottunut Yhdysvaltain hallintoon tai muiden maiden päättäjiin. Moni valtaapitävä onkin joutunut paljastusten vuoksi noloon asemaan.

Lehtien toinen tärkeä tehtävä Wikileaks-yhteistyössä oli aineiston jäsentäminen ja sen yleisen merkityksen arvioiminen. Valtavasta tietomassasta saatiin näin irti tarinoita, kehityskaaria ja uutisten taustoja.

Pian tulivat esiin myös vaikeudet. Wikileaksin perustaja Julian Assange on tietokonelahjakkuus, jonka tavoitteena on kaiken tiedon julkisuus. Henkilökohtaisesti hän kuitenkin karttaa julkisuutta, erityisesti sellaista, jota hän ei itse pysty hallitsemaan. Assange esimerkiksi katkaisi yhteistyön The New York Timesin kanssa, koska hän ei ollut tyytyväinen juttuun, jonka lehti julkaisi hänestä itsestään. Jutun valokiilassa ei ollutkaan vain salaperäinen nörttivelho tai satujen kaikkivoipa Peter Pan vaan ihminen puutteineen.

Wikileaks muuttaa maailmaa, koska sen paljastusten seurauksena salaisen ja julkisen raja on siirtynyt. Vuodot muuttavat tapahtumien kulkua myös sikäli, että jossain yhdentekevänä pidetty tieto leviää valon nopeudella toisaalle, jossa sillä voi olla järisyttävä vaikutus.

Yhdessä suhteessa Wikileaks kuitenkin myös vahvistaa vanhaa totuutta: toimittajan tehtävä on edelleen perustaltaan sama kuin se on ollut. Hyvä toimittaja tarkistaa, perehtyy asioihin, pohtii taustoja ja osaa kirjoittaa niin taitavasti, että lukijan on vähän helpompi ymmärtää maailmaa – toivottavasti myös viihtyä ja joskus liikuttuakin.

Pääkirjoitus on kuunneltavissa vastaavan päätoimittajan Mikael Pentikäisen lukemana osoitteessa www.hs.fi/penaali.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi