Maailma toivoo taikasauvaa

Tänään, tiistaina 20. tammikuuta 2009, eri puolilla maailmaa loppuu kuukausien ja päivien laskeminen, kun George W. Bushin kausi Yhdysvaltojen presidenttinä päättyy ja uusi presidentti Barack Obama vannoo virkavalansa. Hänen puhettaan odotetaan hartaasti erityisesti siksi, että kaikkialla vellovassa talouskriisissä on paljon psykologisia paineita, jotka Obaman toivotaan laukaisevan kuin taikasauvaa heiluttava satuhahmo. Yhdysvallat on dynaaminen maa, jonka muutoskyky on aiemminkin hämmästyttänyt maailmaa, kunhan joku saa kaivetuksi esiin nousun edellytykset. Tänä aamuna on kuitenkin vielä aika arvioida Bushin perintöä.

Bushin hallinnon lopputasetta käsitellään kaikkialla, koska supervallan päätökset vaikuttavat mitä erilaisimpiin asioihin. Arvioiden yleissävy on murskaava, ja käytetyt sanat ovat useimmiten paljon rajumpia kuin maassamme käydyssä perinteisen hillityssä keskustelussa.

Valtiot eivät mene vararikkoon, mutta Bushin hallinto teki kauan sitten henkisen konkurssin, jonka syvyyden Yhdysvalloista alkanut finanssikriisi osoitti kovapäisimmillekin. Arvostelu ulottuu laajalle: talous, ulkopolitiikka, sotapolitiikka, maan maineen mustaaminen, demokratian ajaminen vaikeuksiin, vallan väärinkäyttö, ympäristövaarojen ja Kioton sopimuksen vähättely, perustuslain venyttäminen presidentin vallan kasvattamiseksi ja niin edelleen. Koko ajan supistunut Bush-uskovaisten joukko pyrkii häivyttämään tämän luettelon valikoivilla ja harhaanjohtavilla poiminnoilla hänen toimistaan.

Kuvaan kuuluu, etteivät Bush ja hänen läheinen kumppaninsa varapresidentti Dick Cheney myönnä mitään vaan puolustavat uhmakkaasti tekojaan. Kansa on eri mieltä. Yksikään presidentti ei ole ollut yhtä epäsuosittu kuin Bush – lukuun ottamatta virasta erotettua Richard Nixonia.

Bushin koko hallintokautta on leimannut oman todellisuuden luominen, ja maan johto on elänyt – ainakin virallisesti – sen lumoissa: Yhdysvallat on ainoa supervalta. Se voi tehdä mitä haluaa. Se ei tarvitse liittolaisiaan, ja se luo voimatoimilla oman todellisuuden välittämättä muusta maailmasta.

Kaikki valitun linjan arvostelijat ovat väärässä, vaikka tutkimukset näyttävät aivan päinvastaista. Tämä näkyi selvästi myös Bushin lähtölausunnoissa. Hän puhui katastrofaalisista päätöksistään kuin ulkopuolinen – aivan kuin hänellä ei olisi mitään tekemistä niiden kanssa.

Talous nousee etualalle kaikkialla, koska Bushin kauden talouspolitiikka johti maailmanlaajuisesti vaikeuksiin. Maan talous oli hyvin tasapainossa, kun hän aloitti vuonna 2000, ja nyt on matto vedetty alta. Amerikkalaisille kyse ei ole vain kotien, säästöjen, eläkkeiden ja työpaikkojen menetyksestä vaan koko vapaan markkinatalouden perustusten murentumisesta. Sen vaikutukset tuntuvat pitkään.

Yhdysvallat on suuri, puolen mantereen kokoinen ja lähes 300 miljoonan asukkaan valtio, jonka talouden vaikeuksista kertovissa luvuissa on niin paljon nollia, etteivät ne kerro meille tavallisille ihmisille mitään. Ne todistavat kuitenkin siitä, mikä on Bushin talouspolitiikan epäonnistumisen syvin syy: vastustamalla kaikenlaista valvontaa ja heikentämällä valvontamekanismeja hän vapautti ihmisen ahneuden. Ahneus nosti alttarille rahan tekemisen rahasta eikä rehellisestä työstä. Seuraukset tiedetään.

Talousmyllerryksen ja sotauutisten varjoon on jäänyt asiaryhmä, jota monet Bushin vastustajat pitävät hänen perintönsä raskaimpana osana: Yhdysvaltain maineen mustaaminen. Sen vaikutukset tuntuvat kaikissa demokraattisissa maissa, koska demokratia on muutenkin joutunut paineen alle eri valtioiden kokeillessa omia harvainvallan malleja.

Yhdysvallat on ollut vuosisatoja vapauden ja kansanvallan symboli, vaikka jotkut muutkin presidentit ovat toki tahrineet kätensä kyseenalaisilla toimilla.

Bushin politiikka on horjuttanut tätä kuvaa, koska se on sisältänyt paljon sellaista, joka ei sovi kansanvaltaisen sivistysvaltion toimintaan: kidutusta, ihmisoikeusrikkomuksia, sotavankien huonoa kohtelua, kansalaisvapauksien rajoittamista, kansainvälisten ihmisoikeusjulistusten ja sotalakien polkemista sekä valheita Irakin joukkotuhoaseista ja yhteyksistä al-Qaidaan.

Pitkä lista on omalta osaltaan edistänyt nykyään päätään nostaneen uuden valtiollisen brutaaliuden syntyä. Sen seurauksista on nähty esimerkkejä eri puolilla maailmaa Tšetšeniasta Gazaan. Terrorisminvastaisen "sodan" julistaminen avasi kaikenlaisille hallituksille mahdollisuuden vainota vastustajiaan tai naapureitaan väittämällä taistelevansa terrorismia vastaan.

Viime vuonna talouden Nobelin saanut Princetonin yliopiston professori, kirjailija ja tunnettu kolumnisti Paul Krugman kuuluu niihin, joiden mielestä Bushia lähimpine avustajineen ei voida noin vain päästää eläkkeelle, koska he ovat jatkuvasti ja tieten tahtoen rikkoneet Yhdysvaltain lakeja. Asiasta pitää järjestää virallinen tutkimus, koska muuten on tulossa uusia presidenttejä, jotka jatkavat samalla laittomuuksien tiellä. Hän muistuttaa myös, etteivät presidentin virkavalan sanat Yhdysvaltain perustuslain "säilyttämisestä, suojelusta ja puolustamisesta" ole ehdollisia sanoja, joita noudatetaan silloin, kun se sopii omiin tarkoitusperiin.

Obamaan kohdistuu kohtuuttoman suuret odotukset, sillä oikeassa elämässä ei ole taikasauvoja ja Bushin jälkien korjaaminen kestää vuosia. Mutta Yhdysvaltain maineen palautus sekä oikeusvaltioperiaatteen ja demokratian pelisääntöjen kunnioittaminen ovat asioita, jotka uusi presidentti saattaa panna heti alulle ja toteuttaa nopeasti. Onneksi Barack Obaman tähänastiset puheet oikeuttavat uskomaan, että näin myös käy.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi