Masennus ei kuulu vanhuuteen

Alakuloa pidetään usein vanhenemisen väistämättömänä seuralaisena: vanhuuden ei oleteta tarjoavan ihmiselle kiinnostavia tai odottamisen arvoisia näköaloja vaan pikemminkin yksinäisyyttä ja raihnaisuutta.

Osittain tästä syystä ikäihmisten lieviä masennusoireita tai alavireistä mielialaa ei läheskään aina katsota sosiaali- ja terveyspalveluissa asioiksi, joihin olisi syytä puuttua hoidon, kuntoutuksen tai edes ehkäisevän toiminnan keinoin.

Ikäihmiset eivät itsekään välttämättä tule pyytäneeksi apua masennukseensa vaan saattavat ajatella, että esimerkiksi lääkärikäynnillä tulisi puhua vain "oikeista" eli ruumiillisista vaivoista.

On arvioitu, että jopa yli puolet iäkkäiden masennustiloista jää tunnistamatta ja täten myös hoitamatta.

Vaikka vanheneminen ei sinänsä aiheuta masennusta, erityisesti lievät masennusoireet ovat ikäihmisillä kohtalaisen tavallisia. On arvioitu, että masennusta esiintyy 10–13 prosentilla iäkkäistä.

Masennus voi liittyä sairauksiin, menetyksiin tai muihin huoliin. Se voi olla myös pidempiaikainen ongelma, jonka juuret ovat biologisessa alttiudessa ja varhaisemmissa elämänvaiheissa.

Pitkään jatkuessaan alavireinen mieliala voi johtaa varsinaiseen masennukseen ja sen seurauksena myös muihin ongelmiin, kuten ravitsemushäiriöihin, univaikeuksiin, sosiaaliseen eristäytymiseen, päihteiden liikakäyttöön, lääkkeiden ongelmakäyttöön tai jopa itsemurhaan.

Mielialaongelmat myös vaikeuttavat arkea ja lisäävät palveluiden tarvetta. Hoitamatta jääneet masennustilat tulevatkin yhteiskunnalle kalliiksi.

On varsin tyypillistä, että ikäihmisten masennusta hoidetaan mielialalääkkeillä. Vaikka masennus on yleisempää työikäisillä kuin eläkeikäisillä, iäkkäät käyttävät mielialalääkkeitä enemmän.

Muunlaisen avun saaminen mielialaongelmiin vaihtelee paikkakunnittain. Mielialaongelmaisten ikäihmisten hoitoon, kuntoutukseen ja psyykkisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen ei nimittäin ole olemassa selkeitä valtakunnallisia suosituksia.

Hoito voi tapahtua perusterveydenhuollossa, mielenterveyden avopalveluissa, kotihoidossa tai erityisissä vanhuspsykiatrian yksiköissä.

Kansainvälisten tutkimusten mukaan mielialaongelmista kärsivät ikäihmiset hyötyvät sekä psykoterapiasta että erityisesti ryhmämuotoisista psykososiaalisista hoidoista, kuten taide-, muistelu- ja musiikkiryhmistä.

Säännöllinen liikunta on myös iäkkäillä yksi parhaista ja halvimmista tavoista kohentaa mielialaa ja pitää yllä psyykkistä hyvinvointia. Hoidon pitää olla yksilöllistä, moniammatillista ja jalkautuvaa.

Vanhustyön keskusliiton MielenMuutos-tutkimus- ja kehittämishankkeessa kehitetään toimintamalleja masentuneiden iäkkäiden hoitoon. Alustavat tulokset näyttävät hyviltä. Monen asiakkaan mieliala on kohentunut selvästi ja elämänlaatu parantunut moniammatillisen ryhmän kanssa tehdyn työn seurauksena.

Kouluissa on alettu opiskella psyykkisen hyvinvoinnin osaamista osana terveystietoa. Todennäköisesti tulevaisuuden ikäihmiset osaavatkin paremmin tunnistaa psyykkisen avun tarpeen ja tietävät, miten omaan mielialaan voi vaikuttaa.

Kuitenkin myös nykyisten keski-ikäisten ja iäkkäiden pitäisi voida ymmärtää, miten mieli toimii. Lisäksi he tarvitsevat keinoja, joilla he voivat itse ylläpitää psyykkistä hyvinvointiaan.

Tässä julkisilla palveluilla ja kolmannen sektorin toimijoilla on tärkeä yhteistyön paikka ja mahdollisuus.

marja.saarenheimo@vtkl.fi

paivi.vuori@espoo.fi

Saarenheimo on tutkija ja psykologi Vanhustyön keskusliiton MielenMuutos 2007–2010 -hankkeessa. Vuori on psykiatrinen sairaanhoitaja, joka toimii ikäihmisten mielenterveysohjaajana samassa hankkeessa.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi