Merkkivuonna Suomi ja Ruotsi ovat entistä lähempänä toisiaan

Merkkivuosi 1809 avataan tänään Ruotsin valtiopäivillä juhlallisessa tilaisuudessa, jossa päähenkilöinä ovat Suomen ja Ruotsin valtionpäämiehet. Toukokuussa maidemme hallitukset kokoontuvat yhteiseen istuntoon, joka pidetään Suomen Hämeenlinnassa. Koko vuoden ajan yhteiseen historiaamme - kuten myös yhteiseen tulevaisuuteemme naapurimaina ja kumppaneina Euroopan unionissa - kiinnitetään huomiota lukuisin eri tapahtumin.

Kaksisataa vuotta sitten Ruotsin ja Suomen tiet erkanivat toisistaan, kun Ruotsi joutui hyväksymään sen, että Suomesta tuli osa Venäjän imperiumia. Suurruhtinaskuntana Suomi sai kuitenkin erityisaseman, joka antoi tilaa kansakunnan rakentamiselle suomalaisista ja ruotsalaisista aineksista ja loi pohjan Suomen tasavallan itsenäistymiselle vuonna 1917.

Aikana, jolloin vesireitit olivat helppokulkuisempia kuin maareitit, Lounais-Suomi sijaitsi Ruotsin valtakunnan keskuksessa. Venäjälle Suomi oli ikkuna länteen tsaarikunnan poliittisen, hallinnollisen ja kulttuurisen hermokeskuksen sijaitessa kätevällä etäisyydellä Pietarissa.

Ruotsin näkökulmasta suhteet Suomeen ovat tietenkin ainutlaatuiset. Ne ovat ainutlaatuiset kieliyhteytemme, yhteisen historiamme, maidemme välisen muuttoliikkeen ja lukuisten perhesiteiden takia.

Vuosisatojen saatossa sadattuhannet suomalaiset ovat myötävaikuttaneet siihen, että Ruotsista on tullut se maa, joka se on nykyisin. Millään muulla maalla ei ole yhtä suurta osuutta siihen vuosisataiseen muokkaustyöhön, joka on tehnyt Ruotsista ja ruotsalaisesta kulttuurista nykyisen kaltaisen. Samalla siteet, jotka hyvin olisivat voineet katketa vuonna 1809, ovat tiivistyneet entisestään.

Puhuessani Oravaisten muistojuhlassa viime vuoden syyskuussa vertasin maitamme kahteen sisarukseen, jotka varttuvat yhdessä ja joiden ikäeron merkitys pienenee vuosi vuodelta, kunnes he eräänä päivänä ovat aikuisia ja täysin tasavertaisia.

Toisen maailmansodan jälkeen Suomen bruttokansantuote asukasta kohden oli noin puolet Ruotsin vastaavasta. Tämän eron Suomi on kuronut umpeen jo vuosia sitten. Useimmissa kansainvälisissä vertailuissa Ruotsi ja Suomi esiintyvät nykyään rinnakkain - ehkä lukuun ottamatta kansainvälisiä koululaitosvertailuja, joissa Suomi tunnetusti sijoittuu kärkisijoille.

Samalla tavalla kuin meillä oli tapana puhua Ruotsin ihmeestä 1950- ja 1960-lukujen "ennätysvuosina", on nykyään perusteltua puhua Suomen ihmeestä 1900-luvun viimeisinä vuosikymmeninä.

Kaksisataa vuotta sitten tämä oli yksi Euroopan köyhimmistä kolkista. Nyt Itämeren alue on Euroopan dynaamisimpia ja osa sitä EU:ta, joka todella on pystynyt kulkemaan tasajalkaa Yhdysvaltojen kehityksen kanssa.

Vaikka edessämme on aivan varmasti muutamia vaikeita vuosia, meillä on lukuisia syitä katsoa tulevaisuuteen luottavaisesti. Jäsenyytemme EU:ssa antaa meille mahdollisuuden poliittiseen ja taloudelliseen yhteistyöhön, joka on edellytys pienten maiden kuulumiselle globaaliin kärkeen.

Toisin kuin jotkut ehkä luulivat, yhteistyömme unionissa on myös vahvistanut pohjoismaista yhteisyyttä. Ruotsi ja Suomi ovat tuskin koskaan olleet yhtä lähellä toisiaan kuin nyt, ja yhteistyö syvenee edelleen myös alueilla, jotka eivät kuulu Euroopan unionin sopimusten piiriin. Niihin kuuluvat maanpuolustuskysymykset ja myös Norjan kanssa käytävät keskustelut operaatioiden koordinoinnista eri tavoin.

Jos kaikki menee hyvin, luomme nyt perustan uudelle ja syvemmälle pohjoismaiselle yhteisyydelle. Tämä tapahtuu aikana, jolloin muutospaineet kaikkien maiden puolustusvoimissa kasvavat.

Maidemme elinkeinoelämät ovat kasvaneet yhteen tavalla, joka on ainutlaatuinen ei vain EU:ssa vaan myös Pohjolassa. Suomessa on noin tuhat ruotsalaista yritystä ja Ruotsissa yhtä monta suomalaista. Yhä lukuisampia ovat tarinat suomalaisen ja ruotsalaisen johtamiskulttuurin eroista. Näitä eroja varmasti on, ja kysymys onkin, eikö yhdistelmä suomalaista ja ruotsalaista loppujen lopuksi toimi melko hyvin.

Merkkivuosi kaikkine tapahtumineen antaa meille tilaisuuden pohtia niin menneitä kuin nykyisiäkin suhteitamme. Lisäksi se tarjoaa tilaisuuden solmia uusia suhteita ja luoda uusia verkostoja tulevaisuutta silmällä pitäen. Niitä tarvitsemme, jos haluamme vastakin kulkea samaa tahtia muun maailman kanssa.

Elämme nyt huomattavasti epävarmemmassa kansainvälisessä ympäristössä kuin vielä vajaa vuosi sitten. Tämä koskee paitsi taloutta ja nykyistä äärimmäisen voimakasta laskusuuntausta myös turvallisuuspolitiikkaa niin globaalilla tasolla kuin Euroopassakin.

Kokemuksesta tiedämme, että taloudellista epävakautta seuraa poliittinen epävakaus, eikä ole merkkejä siitä, että oma aikamme poikkeaisi tästä missään suhteessa. Euroopan unionin onkin varauduttava kohtaamaan merkittäviä poliittisia haasteita tulevina vuosina.

Tästä näkökulmasta tarkasteltuna yhteishenki maanosassamme on tärkeä vakautta luova tekijä. Menneisyydessä tahto toimia yhdessä ja auttaa toisiamme olisi ehkä voinut olla vahvempi.

Vuosi 2009 on muistovuosi myös yhden Euroopan historian synkimpiin kuuluvan ajanjaksojen alulle - maailmansodalle, joka Suomen osalta johti talvisotaan. Osana samaa Euroopan unionia meidän sukupolvellamme on kuitenkin yhteinen poliittinen ja taloudellinen perusta, joka edeltäjiltämme puuttui.

Vuonna 1809 Ruotsi ja Suomi lähtivät eri teille. 200 vuotta myöhemmin olemme taas lyöttäytyneet toistemme seuraan ja taivallamme samaa tietä yhdessä. Mutta entisten kuoppaisten pyöränurien tilalla kulkee nyt huomattavasti leveämpi ja parempi tie, Eurooppatie, jolla voimme kulkea rinta rinnan tarvitsematta liiaksi käyttää kyynärpäitämme.

Kirjoittaja on Ruotsin ulkoministeri ja merkkivuoden 1809 valtuuskunnan Ruotsia edustava

puheenjohtaja.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi