Moralesin retoriikka vetoaa alkuperäisväestöön

Bolivian presidentti Evo Morales on onnistunut tekemään aiemmin yhteiskuntaluokkaan liittyneistä kysymyksistä myös etnisiä kysymyksiä.

Bolivian joulukuussa pidetyt presidentinvaalit toivat vasemmistolaiselle Evo Moralesille toisen kauden. Hän voitti ylivoimaisesti saatuaan äänistä 64 prosenttia; oikeiston Manfred Reyes Villa sai alle 27 prosenttia. Vahvan opposition vastakkaisista pyrkimyksistä huolimatta Morales onnistui jopa kasvattamaan äänimääräänsä edellisistä vaaleista.

Pääosin maan itäosissa asuva Bolivian rikas ja pitkälti eurooppalaistaustainen eliitti pelkää, että Moralesin presidenttiys johtaa heidän asuttamillaan alueilla sijaitsevien luonnonvarojen tasapuolisempaan jakaantumiseen. Samaan aikaan köyhä alkuperäisväestö näkee Moralesin presidenttiydessä toivon muutoksesta.

Suomenkin mediassa mainitaan usein, että Morales kuuluu aymara-alkuperäiskansaan ja saa kannatuksensa pääosin maan alkuperäisväestöltä. Silti hänet esitetään usein korostetusti vain yhtenä monista 2000-luvulla Latinalaisessa Amerikassa valtaan nousseista vasemmistopresidenteistä ja varsinkin Venezuelan presidentin Hugo Chávezin hengenheimolaisena.

Huomiota ei yleensä kiinnitetä niihin maan sisäisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin ja Moralesin politiikan erityispiirteisiin, jotka ovat vaikuttaneet hänen kansansuosionsa syntymiseen. Tällaisia ovat esimerkiksi alueen alkuperäisväestön oman identiteetin vahvistuminen ja Moralesin poliittinen retoriikka, joka vetoaa voimakkaasti alkuperäisväestöön.

Moralesin presidenttiyden voi nähdä eräänlaisena jatkumona alkuperäiskansojen muodostamien yhteiskunnallisten liikkeiden vahvistumiselle Latinalaisessa Amerikassa viime vuosikymmeninä. Uusien liikkeiden merkittävin piirre on niiden esittämien poliittisten vaatimusten liittyminen erityisesti alkuperäiskansojen oikeuksiin sekä etnisen identiteetin korostaminen.

Aiemmin alueen alkuperäisväestöt identifioituivat pikemminkin sosiaalisen asemansa kuin etnisyydensä perusteella. Heidän vaatimuksensa, jotka koskivat lähinnä maakysymystä, kanavoituivat perinteisten vasemmistolaisten liikkeiden kautta. Vasta uudet liikkeet ja oman identiteetin vahvistuminen ovat saaneet alkuperäiskansat toimimaan yhtenäisempänä poliittisena ryhmänä.

Morales yhdistää poliittisessa retoriikassaan taitavasti perinteisen vasemmistolaisen sekä alkuperäisväestön identiteettiin vetoavan – ja sitä rakentavan – puhetavan.

Jälkimmäiselle on tyypillistä korostaa esimerkiksi alkuperäiskansojen yhteistä historiaa, harmonista luontosuhdetta, kolonialismin aiheuttamaa kärsimystä ja asemaa maanosan alkuperäisinä asukkaina. Kapitalismi ja uusliberalistinen talouspolitiikka esitetään niin alkuperäiskansojen kuin koko ihmiskunnankin uhkana. Tällä tavalla on ollut mahdollista tehdä aiemmin vain yhteiskuntaluokkaan kiinnittyneistä poliittisista vaatimuksista myös etnisiä kysymyksiä.

Retoriikan purevuutta lisää se, että Morales on onnistunut puhuttelemaan äänestäjiään paitsi köyhinä maatyöläisinä myös alkuperäisväestönä. Tämän seurauksena myös lukuisat sellaiset bolivialaiset, jotka eivät aikaisemmin ole äänestäneet lainkaan, ovat nyt ryhtyneet tukemaan Moralesia.

Maan rikas eliitti puolestaan pitää Moralesin puhetapaa hyvin etäisenä ja jopa vihamielisenä, vaikka Morales on toistuvasti korostanut tavoittelevansa vain tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa ja haluavansa välttää eri kansanryhmien vastakkainasettelun.

Morales on pyrkinyt laajentamaan perinteistä käsitystä kansalaisuudesta siten, että myös käsitteen ulkopuolelle aikaisemmin rajattu alkuperäisväestö voisi kokea sen omakseen. Käytännön tasolla tämä näkyy esimerkiksi niin, että Boliviassa on saatettu voimaan uusi alkuperäisväestön oikeudet huomioon ottava perustuslaki ja maan virallinen nimi on muutettu Bolivian tasavallasta Bolivian monikansaiseksi valtioksi.

Morales pyrkii hyödyntämään retoriikkaansa myös kansainvälisessä politiikassa. Esimerkiksi Kööpenhaminan ilmastokokouksessa hän näyttäytyi aymarankielisiä fraaseja käyttämällä nimenomaan alkuperäiskansojen edustajana ja totesi ratkaisun ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi olevan "kuoleman kulttuuria" levittävän kapitalismin tuhoaminen.

Joulukuun vaalitulos kertoo alkuperäisväestön identiteetin vahvuudesta ja sitä puhuttelevan retoriikan toimivuudesta. Latinalaisen Amerikan eri maissa viime vuosina tapahtuneita vasemmistopresidenttien valtaannousuja ja heidän kannatuksensa syitä tulisikin tarkastella omina erityistapauksinaan, ei yhtenäisenä ilmiönä.

Kun uutisoinnissa viitataan vain Moralesin liittolaisuuteen Chávezin kanssa eikä pohdita Moralesin oman politiikan erityispiirteitä, hänen suosionsa syyt jäävät tuntemattomiksi. Erilaisista liittolaissuhteista huolimatta sosialismi Boliviassa ei ole sama asia kuin sosialismi Venezuelassa tai Kuubassa.

Tulevaisuus näyttää, onko alkuperäisväestön identifioituminen Boliviassa nimenomaan etnisyyttä korostamalla pitkäkestoista vai nouseeko myöhemmin jokin muu identiteettejä määrittelevä tekijä voimakkaammin esille.

Nähtäväksi jää myös, onnistuuko Moralesin jälkeen kukaan saamaan maan alkuperäisväestöä taakseen yhtä yhtenäisenä ryhmänä – onhan Moralesillakin ollut vastustajansa myös alkuperäisväestön keskuudessa.

Vaikutusta on ainakin sillä, kuinka rohkeasti Morales vie erilaisia uudistuksia läpi nyt kun hänen MAS-puolueellaan on selvä enemmistö maan parlamentissa.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi