Muuttoliike murtaa ja muuttaa

Raahen seutukunta on melko tyypillinen suomalainen kohtuullisen pienten kuntien joukko, joka hakee ratkaisuja tulevaisuudelleen. Seutu on täysin riippuvainen Ruukin terästehtaasta, joka tarjoaa työpaikan noin neljälletuhannelle seudun asukkaalle ja välillisesti vieläkin useammalle. Ilman tehdasta Raahe, jolla on kunniakas menneisyys 1800-luvun suurena satamakaupunkina, olisi tuhoon tuomittu.

Raahen seudulla on kuitenkin vahva usko tulevaisuuteen. Sen näkee jo lyhyenkin vierailun aikana. Seudulla uskotaan, ettei globalisaatio huuhdo tehdasta jonnekin Aasiaan vaan että tehtaan varaan voi aidosti rakentaa tulevaisuutta.

Hyvä kysymys on, onnistuuko tämä. Onnistuuko seutukunta pitämään asukkaat alueella ja myös houkuttelemaan uusia? Muuttoliike on koko maassa kovassa vauhdissa. Taantuvilta seuduilta varsinkin nuoret muuttavat Rannikko-Suomeen ja muihin suomalaisittain suuriin keskuksiin. Pystytäänkö nuoret pitämään Raahen alueella, vai onko esimerkiksi Oulu jo vetovoimaisempi?

Raahen seudulla yritetään ratkoa tulevaisuuden ydinkysymyksiä sisäministeriön rahoittamalla aluekeskusohjelmalla samalla tavalla kuin tehdään maan kaikissa seutukunnissa.

Syytä onkin, sillä alueellinen kehitys ei koko Suomen kannalta näytä juuri nyt kovinkaan edulliselta. Tuoreessa Kunta-lehdessä (10/2008) tutkijat Timo Aro ja Sami Moisio esittelevät varsin hätkähdyttäviä näköaloja. Tutkijoiden mielestä Suomi on oikeasti repeämässä kahtia: kehittyvään ja taantuvaan Suomeen.

Muuttoliikkeessä ei sinänsä tietenkään ole mitään pahaa. Talouden dynaamisen kasvuvaiheen aikana kansalaiset ovat aina hakeneet parempia näköaloja muuttamalla sinne, missä tulevaisuus näyttää valoisammalta. Työn perässä on aina muutettu.

Väestötutkija Aro esittää muuttoliikkeen vahvuudesta kertovan yllättävän tiedon, jonka mukaan väestö on vähentynyt 77 seutukunnasta 51:ssä viimeisten 30 vuoden aikana. Samaan aikaan maan väestömäärä on kasvanut.

Aro kritisoi sitä, että tilastoissa kiinnitetään huomiota kuntakohtaisiin muutoksiin: "Tällöin ei nähdä tai ei haluta nähdä suurta kuvaa eli väestökehityksen pitkiä aaltoja."

Hälyttävimmät alueet ovat Itä- ja Väli-Suomessa mutta myös Itä-Lapissa, Kehys-Kainuussa, Koillis-Savossa, Pielisen Karjalassa sekä Tornionlaaksossa. Ikävä kyllä taantuvat seudut eivät jää tähän.

"Tämä jos mikä vahvistaa kuvaa hitaasti repeytyvästä Suomesta. Taantuvien seutukuntien määrä ei tule laskemaan väestökehityksen näkökulmasta", Aro sanoo.

Hyviä alueita ovat esimerkiksi Oulun, Helsingin, Tampereen, Jyväskylän, Porvoon, Kuopion ja Turun seudut. Yllättäjinä voi hyvin pitää Lohjan ja Seinäjoen seutuja.

Tutkijat esittelevät myös kehityksen historiaa. Akatemiatutkija Moision mukaan hajautettu hyvinvointivaltio loi pohjan 1960-luvun uudistuksille. Tuon ajatuksen taustalla oli koko valtakunnan sosiaalinen eheys. Yliopistoverkko ulotettiin maan eri puolille. Maa oli keskusjohtoinen.

Kehityksen seuraava vaihe oli hajautettu kilpailuvaltio, joka alkoi muodostua 1990-luvulla. Tässä yhteiskunnassa valtion ohjausta ei enää suosita; sosiaalisen eheyden asemasta etusijalla ovat kilpailukyky ja alueiden omaehtoisuus. Aluekehitysvastuuta on siirretty maakuntiin.

Kehityksen kolmantena vaiheena tutkijat tarjoavat metropolivaltion, jossa vain suuret keskukset menestyvät. Sosiaalisten erojen kasvu koetaan välttämättömäksi ja alueiden kilpailu kovenee. Tässä tulevaisuuden kuvassa Suomi tutkijoiden mielestä väistämättä repeää.

Tutkijoiden ajatuskulku on kiintoisa. Kehityksen ei tietenkään tarvitse olla näin suoraviivaista. Globalisaatioon sovittautuminen vaatii uudenlaisia ratkaisuja, mutta sen ei välttämättä tarvitse merkitä metropolivaltion syntyä. Paluuta hajautettuun hyvinvointivaltioon ei kuitenkaan ole.

Nykyään muun muassa korkeakouluverkon supistamiseen kohdistuu monenlaisia paineita. Korkeakoulujen yksiselitteisen vähentämisen sijasta pitää kehittää korkeakoulujen vahvuuksia. Kaikkien ei tarvitse tarjota kaikkea, vaan jokaisen tulee löytää oma vahvuutensa ja toimia sillä alueella.

Yhdysvallatkin on täynnä keskinkertaisia yliopistoja, jotka turvaavat kansalaisten koulutuksen; kaikki korkeakoulut eivät suinkaan ole Harvardiin tai Yaleen rinnastettavia laatuyliopistoja.

Maakuntakeskuksen kehittyminen ja kehittäminen kilpailuyhteiskunnassa edellyttää, että alueella voidaan tarjota laadukasta opetusta.

Kaikki eivät voi saada korkeakoulua, mutta lähes jokainen keskus pystyy halutessaan verkottumaan jonkun korkeakoulun kanssa. Seinäjoen yliopistokeskus on tästä erinomainen esimerkki. Samanlaista yhteistyötä löytyy myös Oulusta, jonka kehittyminen vahvaksi kasvukeskukseksi olisi ollut ilman yliopistoa täysin mahdotonta.

Raahen seutu elää tehtaan mukana. Mutta jos tehdasta ei ole, täytyy tehdä paljon muuta, jotta metropolivaltio olisi ja pysyisi kaukana. Täytyy luoda seutukuntia suurempia yhteenliittymiä ja pystyä tarjoamaan väestölle palvelut.

Sen sijaan Helsingin ympärille kehittyvä vahva metropolialue on koko Suomen menestyksen kannalta välttämätön tulevaisuuden tekijä.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi