Myöhäinen koulunaloitusikä selittää hyviä oppimistuloksia

Suomalaisten koululaisten menestyminen kansainvälisissä oppimista mittaavissa Pisa-tutkimuksissa on herättänyt paljon huomiota maailmalla.

Suomessa on erittäin ammattitaitoisia ja tavoitteensa tiedostavia opettajia. He voivat myös hyvin vapaasti soveltaa omia pedagogisia näkemyksiään. Nämä tekijät selittävät varmasti osaltaan oppilaidemme menestystä.

Yksi vähemmän esillä ollut selitys on se, että Suomessa koulunkäynti aloitetaan vasta seitsemän vuoden iässä. Jotkut ovat pitäneet myöhäistä koulunaloitusikää häpeänä ja ajatelleet sen haittaavan menestymistä. Mutta voisiko koulun aloittaminen myöhemmin ollakin lapselle etu?

Perinteisesti on ajateltu, että seitsenvuotiaana lapsi alkaa olla kyvyiltään kypsä aloittamaan koulun. Tämä havainto sai tukea myös lapsipsykologian pioneerin Jean Piaget'n empiirisistä tutkimuksista. Ne viittasivat siihen, että seitsemän vuoden iässä lapsen ajattelussa alkaa laadullisesti aivan uudenlainen kausi.

Piaget'n mukaan lapsi ajattelee ennen seitsemän vuoden ikää, että luonnossa ei ole mitään umpimähkäistä: luonnossa kaikella on tarkoituksensa ja keskipisteessä on ihminen.

Lapsen kysyessä "miksi" hän tutkiskelee olemisen oikeutusta erityisesti sen tarkoituksen kannalta. Esimerkiksi kysymykseen, miksi pallo pyörii, ei lapselle riitä vastaukseksi, että pallo kulkee alamäkeä. Tällainen vastaus ei selitä liikkeen tarkoitusta – sitä päämäärää, joka pallon liikkeellä on lapsen mielestä oltava.

Ihmiskunta on käynyt läpi samankaltaisia henkisen kehityksen vaiheita kuin ihmislapsi käy nyt. Luonnonkansojen maagiset käsitykset ja lasten ajattelutapa vastaavat toisiaan monella tavalla. Ero unen ja valveen, kuvan ja esineen, nimen ja asian, osan ja kokonaisuuden välillä on lapselle vielä epäselvä.

Piaget korostaa, että uudessa kehitysvaiheessa lapsen ajattelun muodot ovat samankaltaisia niiden ajattelun muotojen kanssa, joita kreikkalaiset aikanaan loivat, kun mytologiset selitykset olivat syrjäytymässä.

Seitsenvuotias on jo ohittanut kuusivuotiaan kypsyysasteen, johon kuuluvat impulsiivisuus ja episodimaisuus. Vaikka lapsi keskittyy edelleen itseensä, hänen ajattelunsa on jo sosiaalisempaa. Se on jatkuvampaa, vakavampaa ja johdonmukaisempaa. Lapsi ei ole enää niin sidottu nykyhetkeen ja paikkaan kuin ennen. Hän pyrkii jatkamaan ja toistamaan tyydytystä tuovaa käyttäytymistä.

Ennen seitsemän vuoden ikää lapsi hahmottaa asiat varsin eri tavalla kuin sen jälkeen. Alle seitsenvuotiaan lapsen ajattelu on mielikuvitusvaltaista. Mielikuvitusmaailmaan kuuluvat niin sanotut mielikuvituspilvet, jotka antavat lapsen itse keksiä selityksiä ilmiöille. Tällöin hän ei ole sidottu yhteen selitykseen vaan voi tuottaa niitä useampia. Lapsen selitykset ovat osa sitä esiymmärrystä, johon myöhempi tieto ankkuroituu.

Tuntuisi järkevältä säilyttää tämä omaperäinen, mielikuvitusvaltainen ajattelu mahdollisimman kauan ennen kuin lapsen maailmaan tuodaan syyn ja seurauksen selityksiä, jotka saattavat musertaa hänen taikamaailmansa.

Kuvitteluvaiheen luonnollisinta ravintoa ovat sadut ja leikit. Niillä hoidetaan luovan ajattelun juuria samalla kun tuetaan terveen itsetunnon rakentumista: lapsi huomaa, että hänen ajatteluaan arvostetaan.

On tärkeää saattaa tämä vaihe valmiiksi ennen kuin lapsi siirtyy seuraavaan vaiheeseen. Emmehän pyri siihenkään, että kasvi antaisi hedelmiä ennen kukkimistaan.

Myyttisen ajattelun vaiheen loppuun asti käyminen antaa myös eväitä hyvälle elämälle. Lapsen kasvuun liittyy tietty hitaus, jota aikuisten ei pitäisi pyrkiä poistamaan – onhan se myös yksi piirre, joka erottaa ihmisen eläimestä.

Ennen kuin lapsi aloittaa akateemisten taitojen opettelun, hänen on hyvä saada olla eräänlainen kuningas, joka osaa jo paljon asioita, joita pienemmät lapset eivät vielä osaa. Hän voi auttaa pienempiään ja olla näin esimerkkinä heille ja oppia sosiaalisuuden alkeita. Hän voi myös suorittaa vaativampia askareita: kattaa pöydän tai vaikkapa aikuisia jäljitellen korjata leikkikaluja ja hoitaa pihan istutuksia. Juuri jäljittely on pienen lapsen tapa oppia.

On oikein, että vapaan leikin merkitystä aidon leikin edustajana on korostettu. Vapaassa leikissä lapset oppivat monien valmiuksien alkumuotoja luonnollisissa yhteyksissään ja omasta aloitteestaan. Esimerkiksi kiipeilyssä kehittyvä ketteryys on monien motoristen valmiuksien esiaste.

Vapaa leikki on oppimisen ihannemuoto. Piaget toteaa: aina kun opetamme lapselle jotain, estämme häntä keksimästä sitä itse.

Kyky leikkiä ennakoi muiden kykyjen kehittymistä. Millainen leikkijä olet lapsena, sellainen opiskelija, työntekijä ja tutkija olet aikuisena.

Kun annamme lasten leikkiä, annamme tiedon vaipua mielen pohjalle, kokemustemme varastoon. Varhaislapsuudessa on vältettävä kaikkea pakkoa ja annettava oppimisen olla eräänlaista huvia. On sanottu, että lapset oppivat leikkien – pakonalainen opetus ei voi jäädä mieleen.

Yhdysvaltalainen psykologian professori ja suomalaisen varhaiskasvatuksen ystävä David Elkind on todennut, että mitä myöhemmin – tiettyjen rajojen puitteissa – muodollinen opetus aloitetaan, sitä pidempi henkisesti joustavasta vaiheesta tulee ja sitä parempi suoritustaso myöhemmin saavutetaan.

Suomalaislasten menestystä Pisa-tutkimuksissa voi arvioida tämän näkemyksen pohjalta. Lapsemme ovat saaneet leikkiä rauhassa seitsemään ikävuoteen asti, mikä on mahdollistanut edellisen kasvukauden kykyjen loppuun saattamisen. Niinpä heidän tuloksensa myöhemmin koulussa ovat olleet parempia kuin missään muualla maailmassa.

timo2.jantunen@edu.hel.fi

Kirjoittaja on peruskoulun luokanopettaja ja tietokirjailija.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi