lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Nokialta parempaa kuin pelättiin

Julkaistu: 28.4.2011 lehdessä osastolla Pääkirjoitus

Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila ennakoi Helsingin Sanomien haastattelussa maaliskuussa, etteivät Nokian toimintojen uusien järjestelyjen seuraukset ole epäreiluja Suomelle. "Kyse on tuotekehityksen globaalista uudelleenjärjestelystä, eikä se siis koske vain Suomea. Näköpiirissä ei ole mitään sellaista, joka olisi erityisesti Suomen kannalta kamalaa tai antaisi aihetta väitteeseen, että Suomea ei olisi kohdeltu hyvin", Ollila sanoi.

Keskiviikkona tuli aika punnita Ollilan sanat.

Nokia aikoo pienentää työntekijöidensä määrää maailmanlaajuisesti 7000 hengellä. Heistä nelisentuhatta voi tulla irtisanotuksi, ja lopuille tarjotaan siirtymistä konsulttiyhtiö Accentureen.

Suomessa irtisanottavia olisi 1400. Accenturelle siirtyvien suomalaisten määrää Nokia ei vielä kertonut, mutta sen voi olettaa olevan huomattava, ehkä puolet ulkoistettavien koko määrästä.

Ratkaisun reiluutta on vaikea punnita. Kun ottaa huomioon kansantalouden koon ja Nokian painon taloudessa, Nokian irtisanomiset ovat Suomelle iso isku - paljon suurempi kuin esimerkiksi Britannialle tai Tanskalle, joissa myös on odotettavissa suuria väen vähennyksiä.

Silti Nokian voi tulkita kohdelleen reilusti kotimaataan. Yhtäkään suomalaista toimipaikkaa ei suljeta. Tutkimus ja tuotekehittely eivät ole Microsoft-liiton vuoksi siirtymässä pois Suomesta. Lisäksi Nokia lupaa etsiä vähennettävien listalla oleville uutta työtä yhtiöstä ja tukea heitä monin tavoin.

Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop korosti keskiviikkona, että Suomi säilyy Nokian ytimenä ja pääkonttori pysyy Suomessa. Suomelle tärkeä on Nokian iskukyky. Nokian iskukyvylle tärkeitä ovat puolestaan nopea muutos ja irrottautuminen entisestä. Vaikka moni työpaikka onkin nyt vaarassa, Nokian ratkaisuilla edistetään yhtiön muutosta.

Nokian keskiviikkona julkistamissa päätöksissä on selvä ja muutosta palveleva liiketoimintalogiikka - ne eivät ole säästöjä säästöjen vuoksi. Yhtiö pyrkii siihen, että siirtymä entisestä Symbian-Nokiasta Windows-Nokiaan olisi mahdollisimman lyhyt.

Hiljalleen taka-alalle siirtyvän Symbian-ohjelmiston kehittäjät menevät Accenturelle, ja Nokia siirtää voimavaransa Windows-puhelimen tekemiseen. Accenturelaisilta on odotettavissa tukea ainakin peruspuhelimien kehitystyössä.

Samaa tehokkuustavoitetta palvelee toimipaikkojen roolien täsmentäminen: Suomessa Salo, Tampere ja pääkaupunkiseutu saavat hautoa Nokian Windows Phone -kultamunaa. Elop antoi hautojille työrauhan kertomalla, että Nokian henkilöstövähennyksille ei ole nyt tiedossa jatkoa.

Nokian keskiviikon kuulumiset olivat paljon parempia kuin pelättiin. Tämä vuosi on kuitenkin yhtiölle vaikea: vanha ei vedä, eikä uutta ole vielä tarjolla kuluttajille.

Vaikka Elopin johtokausi on toistaiseksi lyhyt, jo nyt pystyy havaitsemaan, että vire palaa Nokiaan. Veri alkaa kiertää puuduttavan muuttumattomuuden ajan jälkeen.

Elopille on annettava kevättodistukseen hyvät arvosanat - kuten pörssi tekikin keskiviikkona - yrityksestä viedä Nokia kiihdytyskaistan kautta tulevaan.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.