Pääsykokeiden karsinta ei auta yliopistoja

Opiskelijavalintojen todellinen ongelma on ylioppilassuma, joka patoaa hakijavirrat.

Opetusministeriö on esittänyt yliopistojen opiskelijavalintaan mittavia muutoksia. Jos ne toteutuvat, yliopistoissa siirrytään sähköiseen yhteishakujärjestelmään ja opiskelijoiden valintaan pääasiassa ylioppilastodistuksen arvosanoilla.

Tavoitteena on nopeuttaa opintojen alkua ja pidentää työuria. Työryhmän muistiossa ihmetellään kuitenkin, miksi noin 60 000 korkeakoulupaikkaa ei riitä vuosittain valmistuville 33 000 ylioppilaalle.

Opetusministeri Henna Virkkusen mukaan opiskelijavalinnat toimivat pullonkaulana, minkä vuoksi niiden kehittäminen on avain ongelman ratkaisuun (HS Mielipide 10. 4.). Onko niin, ettei opetusministeriössä oikein ymmärretä todellista tilannetta?

Varsinainen ongelma ei ole pääsykokeissa vaan sitkeästi paikallaan pysyvässä ylioppilassumassa, joka patoaa korkeakoulujen hakijavirrat. Ylioppilassumalla tarkoitetaan ilman opiskelupaikkaa jääneitä ylioppilaita.

Vuosittain koulutuspaikkoja hakee lähes 120 000 ylioppilasta. Heistä vain viidennes on uusia ylioppilaita, joista vähän yli puolet saa jonkin koulutuspaikan. Paikan saaneista 45 prosenttia pääsee yliopistoihin; saman verran menee ammattikorkeakouluihin, ja kymmenisen prosenttia saa tyytyä toisen asteen ammatilliseen koulutuspaikkaan.

Noin 50 000 ylioppilasta jää siis vuosittain ilman opiskelupaikkaa odottamaan uutta mahdollisuutta. Osa vaihtaa hakukohdetta, laskee koulutustavoitteidensa rimaa tai luopuu leikistä kokonaan. On kuitenkin helppo nähdä, että itse sumaongelmaan ei vaikuta siirtyminen ylioppilastutkinnon perusteella tehtävään valintaan.

Ylioppilassuma syntyi, kun oppikoulut ja ylioppilaiden määrä kasvoivat huimasti nopeammin kuin yliopistojen aloituspaikkojen määrät. Suma alkoi kasvaa 1960-luvun puolivälissä ja näyttää vakiintuneen 2000-luvulla 120 000:n tuntumaan. Nykyisellään vaikuttaa siltä, että ylioppilaiden ikäluokan pieneneminen sulattaa suman itsestään vuoteen 2030 mennessä, jos koulutuspaikkojen määrä pidetään samana ja työelämästä tai muualta tulevien lisähakijoiden määrä, noin 33 000 henkeä, ei enää kasva.

Toinen ministeriön huolenaihe ovat tuoreiden ylioppilaiden välivuodet. Vuonna 2008 uusista ylioppilaista jopa 28 prosenttia jätti hakematta koulutukseen.

Välivuosien syynä on pidetty pääsykokeita: ylioppilaskirjoitusten uuvuttama abiturientti ei enää jaksa päntätä pääsykokeisiin. Joihinkin opiskelijoihin tämä varmasti päteekin, mutta vähintään yhtä suuri syy on koulutukseen pääsyn vaikeus.

Viimeksi uusien ylioppilaiden pääsyä koulutukseen on yritetty nopeuttaa antamalla heille valinnoissa lisäpisteitä. Tämä todettiin lopulta laittomaksi. Sen sijaan ei pantu merkille, että uusia ylioppilaita suosittaessa muiden pääsy koulutukseen viivästyy.

Varsinaista sumaongelmaa purkaisi paremmin opetusministeriön työryhmän esittämä ajatus, että ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakevat eriytetään omaan valintajonoonsa. Tätä tukisivat suunnitelmat erillisistä valintajärjestelyistä myös koulutustaan vaihtaville ja jonkin tutkinnon suorittaneille. Jo nykyjärjestelmä on periaatteessa tällä kannalla, mutta se ei oikein toimi.

Suurin syy siihen, että erityisryhmät hakevat opiskelemaan uusien ylioppilaiden joukossa eli niin sanotuissa päävalinnoissa, on jälleen sumasta johtuva koulutukseen pääsyn vaikeus. Kun erillisväylätkin ovat varsin kapeita, nuoret pitävät mahdollisuuksiaan parempina juuri päävalinnoissa.

Voidaanko sitten ketään kieltää hakemasta päävalinnoissa? Ministeriön olisi syytä selvittää asia huolellisesti etukäteen, jottei jouduta yhtä noloon tilanteeseen kuin laittomaksi todetussa lisäpistemenettelyssä.

OECD ehdotti vuonna 2008, että ylioppilassuman purkamiseksi Suomen pitäisi väliaikaisesti lisätä joidenkin suosittujen alojen koulutuspaikkoja. Tämä on itse asiassa ainoa tehokas tapa. Se olisi kuitenkin kallis ja ministeriölle ilmeisen vaikea ratkaisu.

Jos sumasta haluttaisiin eroon esimerkiksi kymmenessä vuodessa, koulutuspaikkojen kokonaismäärää pitäisi kasvattaa 3 000:lla. Suma alkaa purkautua myös, jos edellä mainittujen lisähakijoiden määrä alkaa vähentyä. Keinona voisivat olla heille suunnatut erilliset koulutus- ja valintajärjestelyt.

Opetusministeriön muistion taustalla on valitettavan vähän tutkimustietoa. Siinä jopa todetaan, että ylioppilastutkinnon ottamisesta valintaperusteeksi ja sen vaikutuksista ei olla lainkaan yksimielisiä. Kaikesta tästä huolimatta uudistukset aiotaan toteuttaa.

Suurin ongelma on, ettei ylioppilassumaa tunneta tarpeeksi hyvin. Epäselvää on yhä, ketkä lopulta muodostavat sen ytimen ja mitkä ovat heidän koulutustarpeensa.

Jos näistä asioista olisi enemmän tutkimustietoa, voitaisiin sekä koulutuspaikkojen määrää että valintajärjestelmiä räätälöidä nykyistä onnistuneemmin. Samalla vältettäisiin osa jo nyt tiedossa olevista uusista ongelmista, joita muutokset synnyttävät.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi