perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Pahinta ei ehkä ole vielä nähty finanssimarkkinoiden kriisissä

16.9.2008 0:00

Jo 158 vuotta sitten perustetun investointiyhtiö Lehman Brothersin taru uhkaa olla lopussa.

Jo 158 vuotta sitten perustetun investointiyhtiö Lehman Brothersin taru uhkaa olla lopussa.

Viikko sitten maailman finanssimarkkinoiden kriisi näytti jo helpottuvan, kun Yhdysvaltojen asuntomarkkinoiden kaksi tärkeintä rahoittajaa otettiin valtion haltuun, mikä turvasi niiden toiminnan jatkumisen. Optimistisimmat uskoivat pahimman olevan jo ohitse. Pörssikurssitkin reagoivat hillitysti, sillä asuntorahoittajien joutuminen valtion haltuun oli jo ennakoitu. Se ei ollut yllätys.

Maanantaina Yhdysvaltojen rahamaailman keskus Wall Street kamppaili kuitenkin uuden, entistä rajumman markkinamyrskyn kourissa, ja pörssit lähtivätkin usean prosenttiyksikön luisuun. Kukaan ei tuoreeltaan tuntunut tietävän, minne ollaan menossa.

Yhdysvaltojen suurimpiin kuuluva investointipankki Lehman Brothers joutui jättämään konkurssihakemuksen käytyään tuloksettomia myyntineuvotteluja useiden kansainvälisten pankkien kanssa.

Lehmanin suuri kilpailija Merril Lynch pelastautui hakeutumalla Bank of American haltuun 50 miljardin dollarin kaupassa. Osto maksettiin Bank of American osakkeilla. Maailman suurimpiin kuuluva vakuutusjätti AIG kamppailee aivan kuilun partaalla.

Rahoituskriisin ratkaisusta käytiin neuvotteluja turhaan koko viikonloppu. Liittovaltio ei suostunut enää antamaan rahallista tukea tai valtion takuita investointipankki Lehmanin pelastamisyrityksiin. Wall Streetin aiemmin viidestä suuresta meklarifirmasta jäljellä on tämän jälkeen enää kaksi, Goldman Sachs ja Morgan Stanley.

Yhdysvaltojen keskuspankin kieltäytyminen osallistumasta viikonvaihteen pelastusyrityksiin on linjassa sikäläisten periaatteiden kanssa. Valtio oli jo poikennut niistä pelastaessaan kaksi suurinta asuntoluottopankkia. Rahoituskriisin uusimmat käänteet kuvastavat toisaalta rahoitusmarkkinoiden kriisin vakavuutta. Tien pää ei ole vielä edes näkyvissä.

Rikkaiden teollisuusmaiden kymmenen suurta pankkia kiirehti yhdessä perustamaan 70 miljardin dollarin hätärahaston helpottamaan tilanteen luomia luottopaineita. Myös Euroopan keskuspankki vakuutti seuraavansa valppaasti kriisin heijastusvaikutuksia Euroopassa.

Asiantuntijoiden arviot Yhdysvaltojen finanssimarkkinoiden kriisin vakavuudesta eivät ole uusimman käänteenkään jälkeen yhdensuuntaisia.

Pessimismin vahvistumisesta huolimatta kukaan ei tunnu pelkäävän finanssijärjestelmän romahtamista. Maailman pörssimarkkinoilla reaktiot eivät olleet erityisen dramaattisia selkeästä laskusuunnasta huolimatta. Eniten Euroopassa laskivat pankkiosakkeet

Pessimistisen arvion mukaan kauhuskenaario on lähes toteutunut. Optimistisin näkemys on se, että yksi suuri epävarmuustekijä on nyt poistunut. Se saattaa selkeyttää tilannetta. Kestää ainakin viikon pari ennen kuin uskalletaan arvioida, onko finanssikriisin pohja saavutettu.

Finanssikriisin seurauksena talouskasvu oli jo aiemmin kääntynyt selvään laskuun maailmalla ja siis myös Euroopassa. Yhdysvalloissa ei viikonvaihteen tapahtumien jälkeen enää uskalleta sulkea pois lamaan vajoamisen mahdollisuutta.

Euroopassa puhutaan toistaiseksi lähinnä taantumasta.

Euroopan talouskasvun on ennustettu olevan ensi vuonna vain 0,5 prosenttia – tämän jälkeen ehkä vähemmänkin. Suomessa on elätelty toiveita vielä 1,5 prosentin kasvusta, mutta maanantaina OP-Pohjolan talousennusteessa kasvuarvio oli enää yksi prosentti.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.