Pedofilia riivaa katolista kirkkoa

Roomalaiskatolisen kirkon päämies Benedictus XVI lausui viime jouluna normaaliin tapaan tervehdyksiä lukemattomilla eri kielillä. Tämä vuosittainen suhdetoimintatapahtuma upposi tiedotusvälineisiin kaikkialla maailmassa: etenkin kristityssä maailmassa joulusanomaa toistettiin yhä uudestaan ja uudestaan. Julkisuusrysäys onnistui taas kätkemään kirkon todelliset ongelmat. Joulun varsinainen katolista kirkkoa koskeva uutinen oli se, että kaksi irlantilaista piispaa ilmoitti eroavansa virastaan. Kaikkiaan neljä piispaa on eronnut kirkkoa pahasti ravistelevien pedofiliarikosten vuoksi.

Viime

viikolla paavi vihdoin viimein puuttui asiaan ja kutsui kaikki Irlannin 24 katolista piispaa Vatikaaniin nuhdeltaviksi. Tiukimpien irlantilaislehtien, kuten Irish Independentin, mukaan tapaaminen kääntyi katastrofiksi, koska paavi ei vieläkään myöntänyt julkisesti tai pyytänyt anteeksi pappien ja heidän esimiestensä, piispojen, osuutta tapahtumiin. Paavi tuomitsi Irlannin "inhottavat rikokset", mutta Independent muistutti paavin omin sanoin, että myös niiden salailu on inhottava rikos. Irish Times puolestaan valitti, ettei julkisuudessa ole puhuttu mitään Vatikaanin vastuusta eikä paavi ole tavannut rikosten uhreja.

Lähinnä tiedotusvälineiden ankaran painostuksen vuoksi tehdyt viralliset tutkimukset vahvistivat viime vuoden lopulla, että Irlannin kirkko suojeli "pakonomaisesti" kirkon mainetta ja yritti kätkeä tapahtumat muun muassa siirtämällä lasten hyväksikäyttöön syyllistyneet papit toisiin seurakuntiin. Kaikki Dublinin arkkipiispat tiesivät salaamiskulttuurin laajuudesta.

Maailmassa on vuosisatojen aikana saatu paljon tietoa katolisen kirkon pappien luonnottoman naimattomuussäännön seurauksista – niiden joukossa lasten hyväksikäyttö –, ja viime vuosien avoimuus on tuonut useissa maissa julkisuuteen yhä uusia tapauksia. Edellinen suuri skandaali paljastui pari vuotta sitten Yhdysvalloissa.

Marraskuussa julkistettu Murphyn raportti rikosten laajuudesta yksin Dublinissa vuosina 1975–2004 on kylmäävää luettavaa. Raskasta se on ennen muuta irlantilaisille, joille katolinen uskonto on vuosisatoja ollut keskeinen kansallisen identiteetin palomuuri Britannian ylivaltaa vastaan. Kirkolla on Irlannissa samanlainen vahva asema kuin Puolassa, jota uskonto niin ikään on auttanut selviytymään vahvojen naapureiden paineessa.

Katolinen kirkko on pystynyt säilyttämään asemansa Irlannissa ja pitämään maan vanhoillisimpien oppien tiukassa otteessa. Tutkimukset kirkon toimista ovat paljastaneet Irlannin pimeän puolen, joka sopii varsin huonosti maan yleiseen yhteiskunnalliseen kehitykseen viime vuosikymmenten aikana ja poikkeaa muista, maallistuneemmista länsieurooppalaisista katolisista maista. Irlannin maallisen vallan irtautuminen kirkon otteesta on sujunut hämmentävän hitaasti.

Vetäjänsä mukaan nimetty Murphyn ryhmä tutki lasten hyväksikäytöstä tehtyjä syytöksiä, jotka kohdistuivat 46 pappiin pääkaupungin Dublinin arkkihiippakunnassa. Heistä 11 oli tuomittu. Suurin osa uhreista oli poikia. Raportin mukaan julkisten skandaalien välttäminen, kirkon maineen suojelu ja sen varojen varjelu asetettiin lasten hyvinvoinnin ja oikeudenmukaisuuden yläpuolelle.

Toinen, toukokuussa julkistettu raportti käsitteli kirkon sisäoppilaitoksissa ja muissa vastaavissa laitoksissa tapahtunutta laajaa seksuaalista ja ruumiillista pahoinpitelyä kuuden vuosikymmenen aikana. Kertomukset jatkuvista hakkaamisista ja muista pahoinpitelyistä sekä henkisestä väkivallasta ovat kuvottavaa luettavaa, ja valtakunnalle niin tärkeän kirkon palvelijoiden syyllistyminen tällaisiin väärinkäytöksiin on ulkopuolisen silmissä täysin käsittämätöntä. Kirkon alaisissa laitoksissa oli kaikkiaan ainakin 35 000 nuorta.

Irlannin tapahtumat toivat julkisuuteen uskonnonvapauden ja kirkkojen itsemääräämisoikeuksien suhteen maalliseen rikoslakiin ja lastensuojeluun. Ongelma on olemassa myös muissa kirkkokunnissa ja uskonnoissa kuin katolisessa kirkossa. Dublinin arkkihiippakunnassa ei noudatettu kirkon omia lakeja lasten hyväksikäyttöön syyllistyneiden pappien kohtelussa. Näin kävi siitä huolimatta, että päättäjäesimiesten joukossa oli päteviä kirkollisten ja maallisten lakien asiantuntijoita. Irlannissa on noussut vahvasti esiin vaatimus lasten oikeuksien kirjaamisesta perustuslakiin.

Yhtä vakavaa on Murphyn raportin mukaan se, että jopa hyvin korkea-arvoisten poliisiviranomaisten mielestä papit ovat poliisin toimivaltuuksien ulkopuolella. Joissakin tapauksissa poliisit ilmoittivat väärinkäytöksistä arkkihiippakuntaan sen sijaan että olisivat itse ryhtyneet toimiin rikoslain nojalla. Muidenkin kuin katolisten uskonnollisten johtajien oikeudellinen asema eri uskontokunnissa ja lahkoissa on epäselvä, mikä on pahimmissa tapauksissa johtanut laajoihin henkisiin ja ruumiillisiin väärinkäytöksiin, joihin virkavalta on ollut haluton puuttumaan.

Irlannin tapaiset ongelmat eivät ole tuntemattomia meilläkään. Asia nousi tiukan keskustelun kohteeksi, kun pietarsaarelaisen Rauhan Sana -lahkon maallikkosaarnaaja teki seksuaalista väkivaltaa ainakin 11 lapsenlapselleen. Kirkkohallituksen perheasiain johtaja Martti Esko vaati tammikuussa (HS 22. 1.) evankelisluterilaisen kirkon johtoa varmistamaan, ettei hyväksikäyttöä enää paineta villaisella kirkossa eikä sen herätysliikkeissä. Eskon mukaan myös kirkon johdolla on vastuu. "Ei ole vain herätysliikkeiden sisäinen asia, että pyhistä pyhimmät tekevät karkeimpia tekoja, mitä voi tehdä", hän sanoi ja muistutti lisäksi, että tapauksista on aina tehtävä rikosilmoitus.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi