Perhe- ja koulusurmat ovat sukupuolistunutta väkivaltaa

Hiljattain tapahtuneet perhetragediat – neljän ihmisen surma Oulussa ja kahden pariskunnan kuolema Porvoossa ja Helsingissä – selitettiin paljolti johtuneen taloudellisista vaikeuksista, masennuksesta tai "epäonnistumisen tuskasta". Puhuttiin harhaanjohtavasti perhesurmista tai laajennetuista itsemurhista, joita pidetään harvinaisina tekoina ja joissa tekijän ja uhrien sukupuoli häivytetään.

Kuten Minna Nikunen (2005) on väitöskirjassaan todennut, murha-itsemurhat eivät kuitenkaan eroa suuresti muusta naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Niiden taustalla on usein aiempaa väkivaltaa, mustasukkaisuutta ja riitoja sekä naisen halu erota puolisostaan.

Sukupuoli on ollut hyvin pitkälti unohdettu ja häivytetty tekijä, kun mediassa on etsitty "motiivia" väkivallantekoihin. Sen sijaan surmien syyksi esitetään esimerkiksi yhteiskunnan ja työelämän liiallisia vaatimuksia, joista seuraa mielenterveyden ongelmia. Toisaalta psykiatri Sami Pirkolan (HS 1. 11.) mukaan ei ole osoitettavissa, että mielenterveyden ongelmat olisivat suuresti lisääntyneet Suomessa.

Suomi on vauras valtio, jossa ihmisten pitäisi voida melko hyvin, mutta silti lähes joka toinen viikko yksi nainen saa surmansa nykyisen tai entisen puolisonsa käden kautta. Mistä siis on kyse? Miksi ei sanota, että valtaosassa henkirikoksia ja muuta väkivaltaa tekijänä on mies, usein naisuhrille tuttu?

Asukaslukuun suhteutettuna Suomi on niiden maiden joukossa, joissa naisia surmataan eniten. Miesten naisiin kohdistama väkivalta on laaja-alainen ja vakava ongelma Suomessa.

Tästä huolimatta yhteiskuntapoliittista suhtautumista väkivaltaan luonnehtii pitkälti nk. sukupuolineutraalisuus, jossa ei ole tapana kyseenalaistaa sukupuolten välisiä valtasuhteita tai tunnustaa naisten ja miesten vallan ja vaikuttamisen eroja. Sukupuolineutraalisuus peittää usein sukupuolistuneen väkivallan, eikä väkivallan merkkejä tunnisteta.

Sukupuolineutraali Suomi ei tunnista, että naisiin kohdistuva väkivalta on suuri ihmisoikeusloukkaus eikä kanna siitä vastuuta. Jopa äärimmäiset rikokset, kuten murha, voidaan tulkita "tragediaksi", jossa ei ole varsinaista tekijää ja jossa kaikki ovat lopultakin uhreja. Tähän tunnistamattomuuteen otti kantaa myös YK:n Naisten Oikeuksien komitea (CEDAW) keväällä 2008 todeten, että Suomen tulee panostaa naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyyn.

Naisiin kohdistuvalle väkivallalle on tyypillistä, että kyseessä ei ole yksittäinen teko, vaan että väkivalta jatkuu ja kumuloituu. Tekijä, useimmiten mies, pitää oikeutenaan kontrolloida uhriaan, ja kontrolli voi viime kädessä johtaa surmaan ja joissain tapauksissa murha-itsemurhaan.

Perhesurmissa ei siis ole kyse uudesta asiasta, kuten ei muissakaan tapauksissa, joissa nykyinen tai entinen kumppani surmaa naisen. Väkivallan ja vallan väärinkäyttö on harvoin sattumanvaraista. Ennen äärimmäistä tekoaan mies yleensä valvoo ja rajoittaa muun muassa naisen liikkumatilaa niin, että tämän on vaikea hakea apua tai tukea.

Sukupuoli on merkittävä tekijä myös nuorten naisten puistosurmissa, joita tapahtui alkusyksystä Tampereella ja Keravalla, sekä koulumurhissa. Koulumurhaaja on nuori mies, joka elää todeksi miehisen toimintasankarin ja kostajan kulttuurista hahmoa.

Perinteiseen maskuliinisuuteen perustava miehen malli on Suomessa yhä vahva, vaikka naisten osaaminen ja asema ovat radikaalisti kehittyneet viime vuosikymmenten aikana. Osalle miehistä tämä kehityskulku ei näyttäydy hyvänä. Perinteisen miehen mallin ongelmallisuus heijastuu useille yhteiskunnan alueille.

Sukupuolistunut väkivalta on suuri ongelma Suomessa. Sitä esiintyy niin perheiden sisällä kuin ulkona, niin seksuaalisena väkivaltana kuin hienovaraisempana vallan väärinkäyttönä – perheiden arjessa ja ihmisten työpaikoilla.

Väkivallan sukupuolistuneisuuteen on kiinnitettävä huomiota: tarvitaan asiantuntijakeskus, joka voi antaa tukea Suomen eri alueiden paikalliselle sukupuolistuneen väkivallan vastaiselle työlle. Tällaisen asiantuntijakeskuksen tarpeellisuus tunnustetaan poliittisella tasolla, mutta käytännön toimiin ei ole edetty.

Hallituksen kesällä julkaistussa tasa-arvo-ohjelmassa sitoudutaan varmistamaan, että naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ehkäistään asiantuntevasti, sekä laatimaan poikkihallinnollinen ohjelma väkivallan vähentämiseksi. Tämän työn toteuttamiseksi tarvitaan yllä mainittu asiantuntijakeskus, jonka tehtäviin kuuluisi myös tuottaa tutkimustietoa väkivallan ehkäisemiseksi ennalta.

Jyrkinen on Suomen Akatemian tutkijatohtori Hankenissa ja Keskinen vs. yliassistentti

Tampereen yliopistossa.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi