lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
MERKINTÖJÄ

Pihtiputaan valetohtorin opetukset

2.9.2011 3:00

Shaukat Anjamilla oli unelma, jonka hän toteutti. Anjam pääsi ulkomaille köyhästä kotimaastaan Pakistanista. Hän hankki ansioluetteloonsa kaksi korkeakoulututkintoa Yhdysvalloista ja vieläpä hienon työpaikan Keski-Suomesta.

Suomen kannalta Anjamista tuli juuri sellainen maahanmuuttaja, jollaisia harmaantuva maa tulevina vuosina tarvitsee: oppineita ja hyvin yhteisöihinsä sopeutuvia.

Pihtiputaan ja Viitasaaren kansalaisopistojen rehtorina vuodesta 1990 alkaen toiminut Anjam innostui haaveilemaan jopa ehdokkuudesta viime eduskuntavaaleissa. Keskustan ehdokasasettelun aikana kävi kuitenkin ilmi, että hänen maisterin ja tohtorin tutkintonsa olivat tekaistuja, maailmalla kauan riesana olleiden tutkintotehtaiden tuotoksia.

Keskisuomalaisia ihmetyttää nyt parikin asiaa. Miksi Anjam ei ole menettänyt virkaansa, ja miten hän vielä paljastuttuaankin kehtaa tehdä rehtorin töitä?

Poliisitutkinnan kohteeksi joutunut Anjam kertoo, ettei hän ketään huijannut vaan häntä huijattiin. "Liian sinisilmäisenä tein sen viimeisen tutkinnon."

Molempiin tutkintoihin Anjam sanoo käyttäneensä 3–4 vuotta. Väitöskirjatyönsä professorin nimeä hän ei saa mieleen. Kummankaan yliopiston kampuksella hän ei ole käynyt. "Etätyötä."

"Tohtorin tutkinnon" myöntänyttä Berkleyn yliopistoa on tutkittu Pennsylvanian osavaltion oikeusministeriön voimin jo vuosia sitten, ja se on todettu raa'aksi huijaukseksi. Anjamin toinen opinahjo, "teologian maisterin tutkinnon" myöntänyt Christian International Graduate School, ei Floridan viranomaisten mukaan ole virallinen oppilaitos, kertoo tapausta selvittänyt viitasaarelainen toimittaja Mari Waali.

Anjam kuitenkin vakuuttaa floridalaisen yliopiston olevan aito. Hän sanoo tavanneensa koulun johtajan Bill Hamonin Euroopassa. Kun Anjamilta pyytää koulun puhelinnumeroa, hän lähettää 1-800-alkuisen palvelunumeron.

Numero löytyy Christian International -järjestön verkkosivulta, jossa Hamon saarnaa ilmestyksistään ja saatanan seuraajien joutumisesta tuliseen järveen. Hän kauppaa profetioistaan kertovaa elektronista kirjaansa 50 dollarin minimilahjoituksia vastaan.

Kymmentä suomalaista yliopistoa palvelevan University Admissions Finland -yhteenliittymän päällikkö Paula Merikko kertoo, että hänen tietoonsa tulee vuosittain kymmeniä hakuasiakirjoihin liittyviä huijausyrityksiä. Ulkomaalaiset pyrkivät suomalaiskouluihin esimerkiksi juuri tutkintotehtaiden todistuksilla tai toisen henkilön papereilla.

Idea UAF:n perustamisesta syntyi 2000-luvun puolivälissä, kun ulkomaalaisten hakijoiden määrä kasvoi vaikeasti hallittavaksi. UAF:n kautta kulki tänä vuonna kymmenisentuhatta hakemusta, lähes viidennes enemmän kuin vuosi sitten.

UAF:n kokemusten perusteella ongelmallisia tutkintotodistuksia on siis noin prosentti hakemuksista. Valtaosa ulkomaalaisopiskelijoista on liikkeellä rehellisin aikein, mutta huijaukset on "ehdottomasti otettava huomioon", Merikko toteaa.

Suomalaisilla onkin useita syitä terästäytyä ulkomaalaisten tutkintojen tarkastelussa. Internet on tehnyt huijaustutkintojen välittämisestä hävyttömän helppoa. Lumeoppilaitosten on helpompi myös muuttaa väitettyä fyysistä asuinpaikkaansa ja nimeään.

Suuri ongelma maailmalla ovat todellisten oppilaitosten väärennetyt todistukset, joita on melko helppo tuottaa kuvankäsittelyohjelmilla.

Suomalaiset opinahjot voivat kiinnostaa ulkomaalaisia entistä enemmän, koska opiskelu on heillekin voittopuolisesti ilmaista, kun taas Ruotsissa ja Tanskassa ulkomaalaisilta on alettu periä lukukausimaksuja.

Tutkintoja on opittava lukemaan myös ulkomailla toimivissa suomalaisyrityksissä, jotka palkkaavat kymmeniätuhansia työntekijöitä. Esimerkiksi Kiinassa epäaidot ansioluettelot ovat kauan vinouttaneet työ- ja opiskelumarkkinoita.

Yhdysvalloissa huijaustutkintojen välittäminen on USA Today -lehden mukaan satojen miljoonien dollarien bisnes. Kiusaus lumetutkintojen ostamiseen voi olla suuri sekä köyhien maiden asukkaille että talousvaikeuksien kanssa painiville länsimaalaisille.

Pihtiputaalaisen Anjamin "oppilaitos" Berkley pukkaa tulostimistaan tohtorin paperit 2 400 eurolla. Vuosi maailmankuulussa, Berkeleyssä sijaitsevassa University of Californiassa sen sijaan maksaa tulevana lukuvuonna ulkomaalaisopiskelijalle 18 669 dollaria eli noin 13 000 euroa.

"Milloin tahansa, missä tahansa, ei rajoja, ei luokkahuoneita – – voit tienata kaksi miljoonaa dollaria enemmän urasi aikana, jos sinulla on korkeakoulututkinto!" mainostaa valeopinahjo Berkley.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.