Pojilta poistetaan yhä herkkyyttä kasvatuksen avulla

Syntymästään lähtien pojilla ja tytöillä on sekä maskuliinisia että feminiinisiä tapoja suhtautua ympäröivään maailmaan. Se, millaisiksi lapset lopulta kasvavat, riippuu paljolti siitä, minkälaisia tarpeita, uskomuksia ja ihmiskäsityksiä aikuiset painottavat heitä kasvattaessaan.

Poikien kasvatuksesta on viime vuosina keskusteltu paljon, ja siinä on tapahtunut myös muutoksia. Harvoin enää kuulee vanhemman sanovan itkevälle pojalleen: "Lopeta nyt, eivät miehet itke!"

Silti pojat elävät yhä maskuliinisten vaateiden täyttämässä maailmassa. Näitä vaatimuksia asetamme me aikuiset – naiset ja miehet.

Kaupoissa näkyy yhä mainoksia, jotka määrittävät, kummalle sukupuolelle lelut on tarkoitettu: nämä lelut kuuluvat pojille ja nämä tytöille.

Meillä tuntuu olevan jokin kuvitteellinen universaali tai ainakin kansallinen näkemys siitä, minkälainen on normaali peruspoika. Erityisen selkeä kuva tästä on mainonnan ammattilaisilla.

Pojista pyritään usein – tietoisesti tai tiedostamatta – poistamaan kasvatuksella herkkyyteen liittyviä ominaisuuksia, kuten tunteellisuutta, avoimuutta, haavoittuvuutta ja empaattisuutta, koska näitä ominaisuuksia pidetään feminiinisinä. Mitä tapahtuisi, jos sallisimme pojille myös nämä elämän osa-alueet? Voisivatko he paremmin, ja olisivatko he tyytyväisempiä?

Kasvatuksen ammattilaiset ovat viime vuosina moneen kertaan todenneet, ettei niin latteaa yksilöä kuin peruspoikaa ole edes olemassa.

Eräs asiantuntija on todennut, että koska uskomme poikien olevan toiminnallisia, fyysisiä ja rämäpäisiä, helposti myös odotamme kaikkien poikein vastaavan käsitystämme.

Kyseenalaiseksi on asetettu myös väite, jonka mukaan pojat olisivat luonnostaan tyttöjä heikompia tunnistamaan tunteita. Itse asiassa kyse on siitä, kuinka kasvatamme lapsiamme ymmärtämään tunteita ja sallimmeko tunteiden tunnistamisen ja näyttämisen kaikille lapsille.

Tällainen kirjoittelu on nostanut esiin poikien hyvinvointia lisääviä asioita; pojilla on entistä enemmän erilaisia mahdollisuuksia olla poikia.

Me kasvatamme lapsemme ja rakennamme maailman, jossa he kasvavat. Jos pojat saisivat kasvaa omanlaisikseen persooniksi, heistä tulisi luultavasti hyvin erilaisia maskuliinisuus–feminiinisyysakseliin peilattaessa. Käytännössä tämä voisi näkyä esimerkiksi siinä, että päiväkodeissa työskentelisi nykyistä enemmän miehiä.

Tutkimukset osoittavat, että poikavauvat ja pienet pojat saavat vanhemmiltaan vähemmän hellyyttä, hoivaa ja huolenpitoa kuin tyttövauvat ja pienet tytöt. Poikia karaistaan ja valmistellaan kohti maskuliinista miehuutta – onneksi ja toisaalta ikävä kyllä usein tiedostamatta. Samalla pienille pojille välitetään viestiä, ettei kannata itkeä eikä pyytää apua, sillä kukaan ei kuuntele, koska olet sattunut syntymään pojaksi.

Hellät kosketukset ovat kasvatuksen ja hoivan perusta. Ne ovat myös kytköksissä siihen, kuinka itse osaat jakaa hellyyttä. Erään tutkimuksen mukaan yhteiskunnat, joissa hellät kosketukset kuuluvat arkielämään, ovat vähemmän väkivaltaisia kuin yhteiskunnat, joissa kosketus on tabu.

Tästä näkökulmasta katsottuna sukupuolinen syrjintä on yhä kiinteä osa kasvatusta Suomessakin.

Poikia ja tyttöjä kohdellaan eri lailla esimerkiksi silloin kun mietitään, mikä on seksuaalista riskikäyttäytymistä. Mikä pojan tai tytön toiminta herättää meissä huolta? Mitä ajattelemme nuorten seksisuhteiden määrästä? Entä suhtaudummeko eri lailla siihen, että 15-vuotias poika harrastaa seksiä 25-vuotiaan naisen kanssa kuin siihen, että 15-vuotiaalla tytöllä on seksisuhde 25-vuotiaan miehen kanssa?

Edellä todettu ei suinkaan tarkoita sitä, että kaikista miehistä pitäisi kasvattaa aiempaa feminiinisempiä tai että feminiiniset tavat kokea maailma olisivat ainoat oikeat. Kysymys on yksinomaan siitä, että poikien sallitaan kasvaa omiksi persoonikseen – ei pitkän maskuliinisen ketjun jatkeeksi.

Pojista, jotka ovat syntymästään lähtien saaneet kasvaa sinuiksi oman herkkyytensä kanssa, kasvaa miehiä, jotka ovat sinut tunteidensa kanssa. He ovat todennäköisesti avoimempia uusille ajatuksille ja vaihtoehdoille sekä haavoittuvampia. He ovat myös empaattisempia ja kyvykkäämpiä kohtaamaan toiset ihmiset tunnetasolla.

Kyky seksuaaliseen nautintoon ja hyvinvointiin on vahvasti yhteydessä edellä mainittuihin taitoihin. Kyky tuntea lämpöä, lempeä ja kaipuuta tarkoittaa seksuaalisuuden kannalta sitä, että ihminen pystyy lataamaan seksin hetkeen muutakin kuin fyysisen suorituksen.

Siitä, että poika on haavoittuvaisempi, saattaa seurata, ettei hän ehdoin tahdoin riko itseään halveksimalla riskejä. Omaksi itsekseen kasvaminen voisi tarkoittaa sitä, ettei ihminen tarvitse enää toisten malleja toteuttaessaan omaa seksuaalisuuttaan vaan antaisi itselleen luvan rakastua, kiintyä tai haluta vapaammin.

Empaattisuus ja tunnetasolla kohtaaminen loisivat paremman mahdollisuuden onnellisiin ja mahdollisesti seksuaalisiin ihmissuhteisiin.

juha.kilpia@aktuaali.fi

Kirjoittaja on seksuaalikasvattaja ja nuorisotyönohjaaja.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi