Poliittisista kriiseistä on tullut osa unkarilaisten arkipäivää

Unkari on Euroopan unionin jäsenmaista ensimmäinen, joka joutui turvautumaan Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n apuun. Taustalla on vuosia jatkunut poliittinen kädenvääntö. Sen kuluessa maa on hukannut mahdollisuuksia, joita sillä oli yksipuoluejärjestelmän romahtaessa.

Talouskriisin varjoon näyttää jäävän se, että Unkari oli itäblokin maista ensimmäinen, joka vuonna 1989 muuttui tasavallaksi - jopa ennen Berliinin muurin murtumista. Nähtäväksi jää, muistellaanko Unkarissa lokakuussa kahden vuosikymmenen takaisia tapahtumia vai - kuten tähän asti yleensä on tehty - vuoden 1956 kansannousun alkua.

Nykyistä kriisiä ei voida pitää poikkeuksellisena. Kommunistivallan lopussa maa oli lähes konkurssissa. Seuraava ongelma syntyi järjestelmän muutoksesta. Lopulta vasemmisto ja liberaalit nostivat maan jaloilleen 1990-luvun puolivälissä.

Unkarista piti tulla uuden kapitalismin ja hyvinvoinnin mallimaa, mutta toisin kävi. Kärjistäen voisi sanoa, että Unkari on vastustuksen yhteiskunta, joka on jatkuvassa kriisissä ja muistelee aiempia epäonnistumisiaan.

Jokin aika sitten mielipidetiedusteluun vastanneista 60 prosenttia oli sitä mieltä, että parasta aikaa elettiin ennen järjestelmän muuttumista. Suunnilleen saman verran oli niitä, joiden mielestä kehnoimmat ajat on eletty vuoden 1989 jälkeen.

Tämä ei ole kuitenkaan pelkästään unkarilainen ilmiö, eikä sitä voida kuitata olankohautuksella. Kriisistä on tullut osa itäeurooppalaista arkitodellisuutta.

Vauraan Pohjolan näkökulmasta unkarilaisten selviytyminen on suuri arvoitus. Helsinkiläiset olisivat suunnilleen samalla viivalla budapestilaisten kanssa, jos joukkoliikenteen kuukausilippu maksaisi 150 euroa ja polttoaine 5-6 euroa litralta.

Unkarin vasemmistokaan ei ole päässyt poliittisesti hyötymään maailmanlaajuisesta talouskriisistä, pikemminkin päinvastoin: sosialisteja edustava pääministeri Ferenc Gyurcsány joutui kriisin takia eroamaan.

Kriisin jatkuessa uusia vyönkiristyksiä on vaikea markkinoida unkarilaisille. Euro oli tarkoitus ottaa Unkarissa käyttöön jo tänä vuonna, mutta nykyisin unkarilaiset saavat seurata kateellisina euromaiden Slovenian ja Slovakian suhteellista menestystä.

Vielä muutama vuosi sitten laskeskeltiin, kuinka nopeasti uudet EU-maat saavuttaisivat unionin köyhimmät jäsenmaat. Nyt ne ovat jäämässä puun ja kuoren väliin.

Elintason ja palkkojen nousu kilpistyy siihen, että yritykset uhkaavat muuttaa ulkomaille. Koulutuksen kaikkivoipuuteenkaan ei enää voi vedota. Tästä seuraa näköalattomuus.

Oppositiossa oleva oikeistolainen kansallismielinen Fidesz-puolue vaatii uusia vaaleja, mutta varsinaisia ratkaisuja sillä ei ole tarjota.

Tšekissä sosiaalidemokraatit onnistuivat kaatamaan hallituksen kesken EU-puheenjohtajuuden. Unkarissa oppositio sanoo hallituksen välttelevän vaaleja ennättääkseen peittelemään omat jälkensä.

Tilanteessa, jossa vain yksi puolue, Fidesz, voisi saada jopa kaksi kolmannesta paikoista, on helppo ennustaa vasemmistolle ja liberaaleille vaikeita aikoja. Nämä kauhukuvat pahentavat poliittista vastakkainasettelua entisestään.

Myös Unkarissa valmistaudutaan parhaillaan EU-vaaleihin. Vaaleissa keskitytään sisäpolitiikkaan: aina edes EU:n tunnuksia ei ole mukana. Unkarissa sosialistit haluavat edistää kansallisia intressejä, kun taas Fideszille tärkeintä on lopettaa nykyinen meno.

Liberaalit, joilla on ollut painoarvoaan suurempi vastuu nykytilanteesta, ovat kuvanneet mainokseensa myös vastustajansa. Heitä ovat kaduilla mellastavat univormupukuiset Unkarin kaartilaiset. Heidän tukipuolueensa iskulause on Unkari unkarilaisille.

Euroopan ihannoinnin aika näyttää olevan ohi Unkarissa. On ollut helppoa etsiä syntipukkeja vanhoista miehittäjistä, kansakunnan vähemmistöistä ja lopulta kapitalismista. Unkarilaiset puhuvat paljon kansakunnasta, mutta luottamus siihen on tipotiessään.

Kysymys on politiikan kriisistä. Unkarilaiset aavistelevat olevansa uuden kynnyksellä, mutta maan politiikalta puuttuu nöyryys ja pitkäjänteisyys. Vastuullisessa poliittisessa kulttuurissa opposition pitäisi esittää vaihtoehtoinen tapa toimia.

Olisi kuitenkin liian yksinkertaista syyttää kaikesta unkarilaisia poliitikkoja. Yhtä väärin olisi todeta oppositiojohtajan tavoin, että vuonna 1989 valittu järjestelmä oli väärä. Parannettavaa olisi epäilemättä paljon - korruptiosta ja muusta välistävedosta alkaen.

Unkarilaiset valitsivat haavoittuvan järjestelmän. Yksityistämisen pelisäännöistä ja valtion roolista keskusteltiin vähän.

Unkarissakin yksityistämisen historia on vielä kirjoittamatta. Maassa olisi käytävä laajaa julkista keskustelua siitä, millaisin ehdoin monikansalliset yritykset toimivat entisessä Itä-Euroopassa.

Tunnelin päässä näkyy kuitenkin valoa. Unkarin demokratia ja parlamentaariset rakenteet eivät ole rappiolla. Unkari on ainoa entisen neuvostoblokin maa, jossa ei ole tarvinnut turvautua ennenaikaisiin parlamenttivaaleihin. Nykyisin se on myös näistä maista ainoa, jossa rikkaat ovat suostuneet pitämään yllä progressiivista verotusta.

Fidesz kilpailee epäilemättä voitosta niin EU- kuin parlamenttivaaleissakin. Sen kannattaisi kuitenkin tavoitella kahden kolmasosan enemmistön sijaan rakentavaa vuoropuhelua muiden puolueiden kanssa. Varoittava esimerkki kahden kolmasosan enemmistöstä on toki jo olemassa - Syyriassa.

Kirjoittaja on Tampereen yliopiston yliassistentti, joka työskentelee parhaillaan vierailevana tutkijana Collegium Budapestissa.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi