Puoluelehdistö kärsii puolueiden verkkotoimista

Puolueiden välinen vaalikamppailu siirtyy vaali vaalilta enemmän verkkoon. Esimerkiksi kokoomus lanseerasi uudet verkkosivunsa, tai oikeastaan kokonaisen portaalin, näin kunnallisvaalien alla, viime maanantaina. Myös muut puolueet ovat kehittäneet sivustoaan sitten viime eduskuntavaalien.

Vähän yhdellä jos toisellakin puolueella alkaa olla verkkosivujensa ohella tai sisällä tarjota blogeja tai muuta vuorovaikutteista aineistoa, videopätkiä sekä vaikkapa jäsenyyttä facebook-yhteisössä.

Yksi vasta jonkin vuoden kestänyt ilmiö on puolueiden oma verkkouutissivusto, jolla ei ole mitään orgaanista kytköstä puolueiden päälehtiin.

Puolueiden omia uutissivuja voi pitää eräänlaisena paluuna aikaan, jolloin neljällä suurimmalla puolueella oli kullakin oma uutistoimistonsa: keskustalla Uutiskeskus, demareilla Työväen Sanomalehtien Tietotoimisto TST, kokoomuksella Lehdistön Sanomapalvelu LSP ja kansandemokraateilla Demokraattinen Lehdistöpalvelu DLP. Ne kuihtuivat pois 1980–90-lukujen taitteessa, kun puolueiden tietotoimistotuki lopetettiin. Jäljellä sinnittelee enää UP-Uutispalvelu, joka on yrittänyt elää markkinatalouden sääntöjen puitteissa.

Nyt kokoomuksella on Verkkouutiset, keskustalla Verkkoapila, demareilla 24d ja vasemmistoliitolla verkkolehti Verstas. Toisaalta: kokoomuksella on pää-äänenkannattajansa Nykypäivä, keskustalla Suomenmaa, Sdp:llä Uutispäivä Demari ja vasemmistoliitolla Kansan Uutiset.

Suurten puolueiden panostus internetiin kasvoi räjähdysmäisesti tämän vuoden alussa, kun parlamentaariselta lehdistötuelta poistettiin korvamerkki. Nyt lehdistötuki on osa yleistä puoluetukea, ja puolue voi aivan vapaasti päättää, millä summalla omaa lehteään tukee. Vertailun vuoksi: keskusta käyttää tänä vuonna Verkkoapilaansa vajaan miljoona euroa, ja Sdp:kin 24d:hen 300 000 euroa. Samaan aikaan Uutispäivä Demarin tuki putoaa tänä vuonna 50 000 euroa.

Vaikka puolueiden käytettävissä olevat rahat ovat – kiitos keskustan puoluesihteerin Jarmo Korhosen – kasvaneet, puoluelehtien rahat ovat päinvastoin vähentyneet. Neljän suurimman puolueen pää-äänenkannattajilla on kilpailija omassa puolueessa. Kilpailua ei käydä sisällöstä vaan rahasta. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että puoluesihteerien mielestä edes oma pää-äänenkannattaja ei ole riittävän lyhyessä liekanarussa.

Netti on kieltämättä kustannustehokkaampi väline kuin painettu lehti, mutta yhtä hyvin saman rahan olisi voinut käyttää asianomaisten lehtien nettipalveluiden kehittämiseen. Nyt esimerkiksi Sdp:llä on nettiosoitteet Sdp.fi, 24d.fi ja reilusuomi.fi, sekä tietenkin demari.fi. Kokoomuksella on vielä tätäkin enemmän verkko-osoitteita.

Kun puolueet panostavat nettiin, puoluelehdet samaan aikaan kurjistuvat. Tiedonvälityksen moniarvoisuus ei siis lisäänny vaan vähenee.

Puoluelehtien kulta-aikaan 1940-luvun lopulta lähtien lehtien parasta antia olivat pakinoitsijat ja kolumnistit, jotka kävivät julkista poliittista keskustelua omien lehtiensä palstoilla. Kuinka moni nettikolumnisti on yltänyt samaan kuin vaikkapa Jahvetti, Aaretti, Juorkunan Jussi, Simppa tai Aimo Kairamo?

Internetin on ylistetty lisäävän sananvapauden äärimmäiseen potenssiin. Voi olla, mutta sanomisten laatua se ei ole kohottanut mihinkään yli tai ohi perinteisten tiedotusvälineiden. Vähän kuin uudet satelliittikanavat televisiossa: ohjelmaa tulee enemmän, mutta se ei ole välttämättä yhtään sen parempaa.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi