sunnuntai 21.3.2010 | Pentti  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

MUUT LEHDET

Raippavero vie huomion pois pääasiasta

Julkaistu: 4.1.2010 lehdessä osastolla Pääkirjoitus

Etelä-Suomen Sanomat: "Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk) heittäytyi loppuvuodesta Robin Hoodiksi esittämällä veroraippaa isotuloisille. Hän jatkoi keskustan verolinjan terävöittämistä, sillä myös pääministeri Matti Vanhanen on puhunut hyvätuloisten veronkorotuksista."

"Pekkarinenkin myönsi, että yli 100 000 euroa vuodessa ansaitsevien veroruuvin kiristys tuottaisi valtion kassaan vain muutama kymmenen miljoonaa euroa."

"Puheet suurituloisten verotuksen kiristämisestä ovat puhdasta populismia. Se merkitsisi entistä kireämpää progressiota. Oleellisempaa on keskittyä siihen, miten verotusta voidaan muuttaa, jotta se kannustaa työn tekemiseen, turvaa hyvinvointipalvelut ja vahvistaa suomalaista kilpailukykyä."

"Pääomaveron nostosta vallitsee varsin suuri yksimielisyys. Tämä lähentäisi palkkatulojen ja pääomatulojen verotusta, mikä on oikea suunta. Nyt houkutus muuntaa ansiotuloja pääomatuloksi eli esimerkiksi osingoiksi on liian suuri."

"Arvonlisäveron korottaminen riipaisee eniten pienituloisia. Poliitikkojen onkin huomattavasti helpompi puhua suurituloisten raippaverosta kuin kaikkia kansalaisia koskettavasta arvonlisäveron korotuksesta."

Puheenjohtaja tarkkailussa Turun Sanomat: "Vuosi 2010 tulee Etyjin historiassa olemaan haastava. Suomen ja Kreikan kausien jälkeen maailman suurimman alueellisen turvallisuusjärjestön puheenjohtajana toimii Kazakstan - maa, joka on itse Etyjin tarkkailulistalla ja joka sijoittuu Freedom House -järjestön demokratia- ja vapausmittareilla vain niukasti Pohjois-Korean edelle."

"Kazakstan on yksipuoluemaa. Valtaa pitää Neuvostoliiton romahtamisesta asti hallinnut presidentti Nursultan Nazarbajev. Sananvapautta ei muodollisista kirjauksista huolimatta ole, ihmisoikeuksia loukataan ja korruption määrää voi vain arvailla."

"On vaikea kuvitella, että Etyjin mandaatti tai arvovalta Kazakstanin kaudella vahvistuisivat. Itä-Euroopan, Balkanin ja Keski-Aasian jäsenmaiden kehitys kuitenkin osoittaa, että tehtävää laajaan turvallisuuskäsitteeseen nojaavalla 56 maan järjestöllä yhä riittää."

Voisiko englanti luovuttaa tunteja muille kielille? Karjalainen: "Karjalaisen yhdessä viiden muun maakuntalehden tekemässä gallupissa peräti 66 prosenttia suomalaisista antaisi kunnille vapauden valita koulujen opetusohjelmaan ruotsin sijasta venäjän kielen."

"Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Pelkkä pakkoruotsin poisto on helppo toteuttaa, mutta samalla pitäisi kajota muuhunkin lainsäädäntöön. Tällä hetkellä voimassa olevien lakien mukaan ruotsin pois valitseva kymmenvuotias sulkee itseltään myös työuran valtion palveluksessa."

"Nykyisin nuoret oppivat englannin kieltä mutkattomasti internetin ja pelien kautta. Voitaisiinko kielivalintoja lähestyä siksikin uudesta näkökulmasta? Jos nuoret vapaaehtoisesti oppivat englannin kieltä viihdeteollisuuden tuotteista, voisiko englanti luovuttaa tunteja muiden kielten opiskeluun?"

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.