Ravinteet kiertoon ja lahnat pannuun

Suomenlahdella ja Saaristomerellä kalastetaan tänä kesänä särkikaloja urakalla. Tehopyynnissä saaliiksi saadut särjet ja lahnat päätyvät turkiseläinten rehuksi, biodieseliksi ja - yllättävää kyllä - myös pihveiksi.

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) hoitokalastushankkeen tarkoituksena on poistaa ravinteita rehevöityneistä vesistä ja siten parantaa rannikkovesien tilaa.

Särkikalat, lahna eritoten, lisääntyvät huimaa vauhtia ja vievät elintilaa taloudellisesti arvokkaammilta kaloilta, kuten kuhalta ja lohelta. Lisäksi lahnat möyrivät merenpohjaa ja saavat siellä muhivat ravinteet liikkeelle, mikä rehevöittää merta lisää.

Rehevöityminen on Itämeren pahin ongelma. Etenkin Suomenlahden ja Saaristomeren rannikkovedet ovat surkeassa kunnossa. Vaikka maalta tuleva kuormitus on pienentynyt, meren tila ei ole parantunut. Päinvastoin rehevöitymisen merkit - sameat vedet, limaiset rannat, leväkukinnot - ovat paikoin jopa voimistuneet.

Uudenmaan rannikkovesien tilaa koskevan tuoreen tutkimuksen mukaan pahin voi jopa olla vielä edessä, sillä merenpohjassa muhii valtava ravinnevarasto, joka on alkanut purkautua saaristossa. Niin sanottu sisäinen kuormitus onkin yhä vakavampi ongelma rannikkovesissä ja jokisuistoissa.

Vuosikymmenten aikana mereen päätyneet jätevedet, pelloilta valuneet ravinteet ja pohjaan valuneet levät kuluttavat happea, ja lopulta pohjassa ei ole bakteereita lukuun ottamatta minkäänlaista elämää. Kun happi loppuu, pohjaan varastoituneet ravinteet vapautuvat pintaan, tulevat levien käyttöön ja rehevöittävät merta lisää.

Kuolleet pohjat - niitä on kymmeniä neliökilometrejä - saavat meren ikään kuin ruokkimaan itseään.

Sisäinen kuormitus hidastaa meren elpymistä, vaikka maalta tulevaa lastia vähennetäänkin. Sekin on edelleen liian suuri, mistä kielii muun muassa keskikesäisten levämäärien kasvu.

Suomen rannikkovesien huono kunto on Suomen omaa aikaansaannosta. Pietarin jätevedet eivät ulotu Suomenlahden suojaisiin lahtiin eivätkä Saaristomerelle, vaan niiden leviä ruokkivat rannikon ja jokivarsien kaupungit, maatalous ja haja-asutus.

Rantavesien tilaan voidaan myös vaikuttaa paikallisilla toimilla, kuten vähentämällä maatalouden ravinnevalumia ja käsittelemällä kesämökin jätevedet.

Meren tila ei parane ennen kuin kuolleet pohjat saadaan eläviksi. Se on ainoa keino parantaa pysyvästi rannikkovesien tilaa. Maalta tulevan kuormituksen lopettaminen ei kuitenkaan enää yksin riitä, vaan ravinteita pitää saada kokonaan pois kierrosta. Lahnanpyynti on hyvä apu.

RKTL:n hankkeessa lahnoista tehdään polttoainetta ja turkiseläinten rehua. Särkikaloja voitaisiin käyttää myös kalan rehuna.

On järjetöntä, että Suomeen tuodaan ulkomailta kalajauhoa kirjolohen ruoaksi, vaikka raaka-aine kasvaa lähivesissä. Atlantin sillistä tehty kalajauho voitaisiin vallan hyvin korvata Itämeren kalasta tehdyllä. Se kuuluisi ravinteiden suljettuun kiertoon, kun nyt Atlantista tuodaan kalajauhon mukana lisää ravinteita Itämereen. Sitä paitsi lahnaa voi jopa syödä. Lahna on hyvänmakuista lähiruokaa, ja sen arvo ruokakalana pitäisi palauttaa kunniaan.

Nyt Saaristomereltä tehopyydetyt lahnat menevät pääosin itäeurooppalaiseen ruokapöytään, kun ne voisivat päätyä myös suomalaisten pannuihin ja savustuslaatikoihin. Lahnapurilaiset ja -säilykkeetkin voisivat maistua.

Särkikalojen tehopyynti on yksi askel kohti ravinteiden kierrätystä, johon valtioneuvosto on sitoutunut. Suomi lupasi helmikuussa Itämeri-huippukokouksessa pyrkivänsä ravinteiden kierrätyksen esimerkkimaaksi. Saaristomeri luvattiin saattaa hyvään tilaan vuoteen 2020 mennessä.

Mallimaahan on vielä pitkä matka. Etenkin maataloudessa ja energiantuotannossa on rutkasti ravinnelähteitä, joita ei hyödynnetä mutta joita kierrättämällä voitaisiin vähentää päästöjä Itämereen.

Jos Suomessa halutaan oikeasti edetä kohti kestävää kierrätystä, uusiokäyttöön pitäisi saada särkikalojen lisäksi muun muassa lanta, lihaluujauho, eläinten raadot, oljet, suojavyöhykkeiden kasvusto ja yhdyskuntajätevedet. Keinoja mallimaan saavuttamiseksi pohtii työryhmä, jonka pitäisi laatia tiekartta ensi helmikuuhun mennessä.

Luonto toipuu viiveellä, kaikki alueet eivät toivu koskaan.

Emme voi vaikuttaa Suomenlahden kerrostuneisuuteen tai Itämeren vedenvaihtoon Atlantin kanssa. Sinilevistäkään ei kokonaan pääse, sillä niitä on ollut aina.

Omat nurkkamme voimme pitää puhtaina. Lähivesien ja uimarantojen kirkastaminen edellyttää toimia niin kaupungeilta ja maataloudelta kuin mökkiläisiltä ja veneilijöiltäkin.

heli.saavalainen@hs.fi
Kirjoittaja on HS:n uutistoimittaja.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi