Rohkeus, sitkeys ja aloitekyky toivat palkinnon Ahtisaarelle

Väsymätön vuosikymmenien työ sai loistavan tunnustuksen, kun presidentti Martti Ahtisaarelle ensimmäisenä suomalaisena annettiin maailman varmaankin arvostetuin kunnianosoitus, Nobelin rauhanpalkinto.

Saavutus on jokaiselle suomalaiselle ilon ja ylpeyden aihe, vaikka palkintoa ei annettukaan Suomelle vaan Ahtisaaren henkilökohtaisille taidoille, peräänantamattomuudelle ja rohkeudelle tarttua mahdottomiltakin näyttäviin tehtäviin.

Rauhanneuvottelijana Ahtisaari on näin noussut Kofi Annanin, Jimmy Carterin, Dag Hammarskjöldin, Ralph Bunchen ja muiden legendaaristen hahmojen rinnalle. Miehen työ.

Ahtisaaren ponnistelut rauhan hyväksi ovat ulottuneet kolmen maanosan konflikteihin kolmen vuosikymmenen kuluessa. Tuloksia voi monin paikoin seurata tyytyväisenä.

Hänen 18 vuotta sitten itsenäisyyteen ohjaamansa Namibia on nyt jo täysi-ikäinen demokratia. Ihmisoikeudet ja kansalaisvapaudet ovat siellä moniin naapurimaihin verrattuna hyvällä tolalla, ja ensi vuodeksi valmistellaan seuraavia monipuoluevaaleja.

Toinen Ahtisaaren suojatti, Kosovo, ottaa vasta ensi askeliaan itsenäisenä valtiona. Rauhandiplomatian haastavuudesta todistaa, että laaja kansainvälinen yksimielisyys Kosovon asemasta on edelleen saavuttamatta. YK:n yleiskokous antoi vastikään Serbian aloitteesta Kansainvälisen tuomioistuimen tehtäväksi selvittää, oliko Kosovon itsenäistymisjulistus laillinen.

Indonesiassa Ahtisaaren avulla neuvoteltu Acehin kapinamaakunnan rauhansopimus täytti elokuussa kolme vuotta ja on toteutunut ilman suuria ongelmia. Acehin nykyinen kuvernööri on entinen kapinallisjohtaja, jonka uusi taistelukenttä on sademetsien suojeleminen.

Ahtisaari on usein käynyt käsiksi konflikteihin, joilla on pitkät juuret ja jotka ovat jo vaatineet katkeria ihmisuhreja. Sovittelu vaatii silloin kärsivällisyyttä, jota päivänpoliitikoilla ei ole. Ahtisaaren urakka YK:n pääsihteerin erityisedustajana Namibiassa kesti toistakymmentä vuotta. Tehtävät Balkanilla jatkuivat nekin yli vuosikymmenen ajan.

Suomessa uskotaan usein, että puolueettomuuden perinne, kiihkottomuus ja pitkäjänteisyys tekevät suomalaisista diplomaateista luonnostaan erityisen eteviä välitystehtäviin. Nämä kansalliset hyveet ovat harvoin riittäviä.

Ahtisaari on osoittanut, että vaaditaan myös luovaa ennakkoluulottomuutta, aloitteellisuutta ja kykyä solmia korkean tason yhteyksiä päätöksenteon keskuksiin.

Hänellä on syvällinen suhde Yhdistyneisiin Kansakuntiin, mutta hänellä on myös Yhdysvaltain vahva luottamus, erinomainen maine useissa Euroopan suurvalloissa ja arvostavia ystäviä kehitysmaissa. Hän on myös tuonut suomalaiseen rauhantyöhön uuden ulottuvuuden perustamallaan Crisis Management Initiative -järjestöllä.

Tämä kaikki ei ole tyypillisesti suomalainen yhdistelmä, ja siksi siitä on aihetta ottaa oppia.

Ahtisaaren menestykset ovat jo aiemminkin hyödyttäneet Suomen ulkopolitiikan mainetta. Nyt hän tuo isänmaalleen valtavasti lisää myönteistä julkisuutta. Ehkäpä molemmin puolin saadaan viimein paikatuksi sitä pettymyksen railoa, joka Ahtisaaren ja suomalaisten väliin tuntui auenneen, kun presidenttikausi loppui ikään kuin kesken - kansainvälisen yhteisön onneksi. Palkintojuhla on kuitenkin yhteinen, ja Suomi on siitä sankarilleen kiitoksen velkaa.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi