lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Rokotesuoja kuuluu kaikille maksukyvystä riippumatta

Julkaistu: 27.5.2009 lehdessä osastolla Pääkirjoitus

Kun terveyttä pyritään tuottamaan mahdollisimman halvalla, tärkeimpien sairauksia ehkäisevien keinojen listalle nousevat rokotteet. Suomalaiset eivät enää sairastu polioon, sikotautiin tai kurkkumätään, ja hinkuyskä ja tuhkarokkokin vakavine jälkitauteineen on lähes kokonaan kitketty suomalaisesta tautikirjosta.

Suomessa toteutetaan laajaa rokoteohjelmaa, jonka sisällöstä päättävät asiantuntijat yhdessä rahoittajien kanssa. Valtiovarainministeriöllä on suuri sananvalta päätettäessä, laajennetaanko rokotusohjelmaa esitysten mukaan.

Syksyllä suomalaislapsia aletaan rokottaa ripulitautia aiheuttavaa rotavirusta vastaan. Ehdolla rokotusohjelmaan oli myös aivokalvontulehdusta, keuhkokuumetta ja korvatulehduksia ehkäisevän pneumokokkirokotteen käyttöönotto, mutta siihen ei riittänyt rahaa.

Rokottamisessa on kyse paitsi väestön suojaamisesta taudeilta myös isoista rahoista ja kansainvälisen lääketeollisuuden voitoista. Kun köyhät maat eivät pysty ostamaan edes välttämättömimpiä rokotteita, rikkaille valtioille markkinoidaan uusia ja kalliita rokotteita, jotka antavat suojaa harvinaisempia ja joskus elintavoilla esitettävissä olevia sairauksia vastaan.

Jo parin vuoden ajan kaksi lääketehdasta on käynyt kampanjaa ihmisen papilloomavirusrokotteen (HPV) puolesta. Se ehkäisisi kohdun kaulaosan solunmuutoksia, joista osasta kehittyy syöpä.

Rokote on niin kallis, että suomalaisten esiteinien rokottaminen maksaisi yhtä paljon kuin koko nykyinen rokoteohjelmamme eli noin 15 miljoonaa euroa.

Muutama kansanedustaja, kokoomuksen Sari Sarkomaa ja Rkp:n Anna-Maja Henriksson äänekkäimpinä, kertovat keksineensä rahapulaan ratkaisun: maksetaan sairausvakuutuksesta Kela-korvausta niille, jotka ostavat itse rokotteensa. Näin hoituisi ainakin rikkaimpien rokotesuoja, ja parhaassa tapauksessa koko väestön sairausriski vähenisi.

Kansanedustajien aloite sisältää valtavan suuren eriarvoisuuden siemenen. Jos rokotteista ryhdytään maksamaan Kela-korvauksia, mikä takaisi, että koko kansalle suunnattua rokoteohjelmaa enää laajennettaisiin lainkaan? Käytäntö on osoittanut, että kun aiemmin kunnan tuottamia palveluita on siirretty asiakkaan itsensä ostettaviksi palvelusetelien avulla, hinnat ovat karanneet nousuun ja setelien reaaliarvo kutistunut.

Kokonaan toinen ongelma on se, miten tavoitettaisiin ja motivoitaisiin ne ihmiset, jotka rokotesuojaa eniten tarvitsevat. Valjastettaisiinko neuvolat, kouluterveydenhoito, työterveyshuolto ja terveyskeskukset mainostamaan uusimpia rokotteita asiakkailleen?

Kansanedustajien aloite sisältää myös vaaran, että innokkaimmat hankkisivat sellaisiakin rokotteita, joilla on hankalia sivuvaikutuksia. Jos vain osa väestöstä rokotettaisiin jotain lastentautia vastaan, muu väestö voisi sairastaa taudin vanhempana ja vaikutuksiltaan rankempana.

Rokotteet ovat maailmanlaajuisesti yksi suurimmista eriarvoisuuden lisääjistä. Suomessa rokoteohjelman suojan saavat kaikki, eikä suojaa saa heikentää lisäämällä kansalaisten eriarvoisuutta maksukyvyn perusteella.

Sairausvakuutuslain lääkekorvaukset on tarkoitettu pienentämään sairauden hoidosta aiheutuvia kuluja. Sairauksien ennaltaehkäisy ei saa muuttua maksukyvystä riippuvaiseksi.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.