Ruotsi ja venäjä koulukielinä

Suomen lukiolaisten liiton uuden linjauksen mukaan Suomen kouluissa olisi luovuttava toisen kotimaisen kielen pakollisuudesta. Sekä peruskoulussa että lukiossa pitäisi olla mahdollista opiskella pakollisen ruotsin – tai suomen – sijasta jotakin toista kieltä.

Pakkoruotsista käydyssä keskustelussa on ehdotettu, että pakollisen kouluruotsin vaihtoehtona olisi venäjä – erityisesti Itä-Suomessa.

Esimerkiksi Helsingin yliopiston venäjän kielen ja kirjallisuuden professori Arto Mustajoki esitti äskettäin (Uutispäivä Demari 14. 11.), että kouluissa oppilaat saisivat valita venäjän ruotsin sijasta.

Mustajoki arvioi, että valintatilanteessa 90 prosenttia valitsisi ruotsin ja 10 prosenttia venäjän. Tämän seurauksena Suomessa osattaisiin nykyistä paremmin sekä ruotsia että venäjää.

Professori voi hyvinkin olla oikeassa – venäjää kun ei osata nykyisin juuri lainkaan ja ruotsiakin yhä heikommin. Pakko ei motivoi.

Pakkovenäjä vaihtoehtona pakkoruotsille tuskin osoittautuisi kovin houkuttelevaksi ratkaisuksi niille, joille vieraiden kielten opiskelu ei ylipäätään maita.

Pakkoruotsin vaihtaminen venäjään tietäisi monille joutumista ojasta allikkoon ainakin peruskouluvaiheessa: venäjän opiskelussa aloituskynnyksen ylittäminen on kyrillisten aakkosten takia paljon vaikeampaa kuin ruotsin kielessä. Siitä minulla on omakohtaista kokemusta opiskeluvuosilta.

Venäjän osaamista tarvitaan Suomessa lisää, mutta ei peruskoululta eikä edes lukiolta pidä mahdottomia vaatia. Uusia kieliä ehtii kyllä hyvin opiskella ja oppia koulunkäynnin päättymisen jälkeenkin.

Jokaisella tuntuu olevan oma varma näkemyksensä siitä, mitä kieliä koulussa täytyy ja kannattaa lukea. Esitän tässä omani uuden keskustelukierroksen alustukseksi.

Englannin kielen hegemonian toivottavuudesta voidaan olla mitä mieltä tahansa, mutta nykymaailmassa englannin taito on suomalaisellekin tärkein väline kansainvälisessä kanssakäymisessä. Jokaisen peruskoulun käyneen tulisi osata ainakin auttavasti englantia.

Muiden kielten kohdalla voitaisiin tarjota valinnan mahdollisuuksia. En ole esimerkiksi sitä mieltä, että suomenkielisessä peruskoulussa jokaisen on pakko opiskella ruotsia kuten nyt.

Monille on tekemistä yhdessäkin vieraassa kielessä, ja "toisena kotimaisena" ruotsi on suomenkieliselle vieras kieli. Viimeistään lukiossa jokaisen olisi kuitenkin saavutettava ainakin perustaso myös maan toisessa kansalliskielessä.

Olkoon ruotsi sitten toinen, kolmas tai vaikka neljäs vieras kieli, mutta outoa olisi, jos maassa, jossa myös virkamiehiltä edellytetään jonkinlaista ruotsin kielen taitoa, ylioppilaalta ruotsin perustaidot voisivat puuttua kokonaan.

Vähintäänkin sama koskee ruotsinkielisten koulujen minimivaatimuksia suomen kielessä. Sen problematiikan käsittelyyn ei ole tilaa tässä yhteydessä.

Lukiolaisten liittokin näkyy ilahduttavasti kannattavan ajatusta, että ylioppilaskirjoitusten hyvä arvosana ruotsissa kävisi todistukseksi työelämässä vaadittavasta pienestä kielikokeesta. Se motivoisi ruotsin opiskelua ja kirjoittamista.

Virkamiesten kielikokeet esimerkiksi saattavat olla teoriassa melko vaativia, mutta käytännössä tilanne tuntuu olevan toinen. Ruotsia osataan yhä huonommin, usein ei enää lainkaan.

Jos ruotsia ei opiskella ja opita koulussa, sitä joudutaan opiskelemaan myöhemmin korkeakouluissa ja oppilaitoksissa. Ruotsin taidolla on tarvetta ja kysyntää työelämässä enemmän kuin muilla kielillä englantia lukuun ottamatta.

erkki.pennanen@hs.fi

Kirjoittaja on Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi