perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Sähköiset kuntavaalit on uusittava

13.11.2008 0:00

Karkkilassa, Kauniaisissa ja Vihdissä saattoi kuntavaaleissa äänestää myös sähköisesti, jos niin halusi. Sähköisesti oli mahdollista äänestää sekä ennakkoon että varsinaisena vaalipäivänä. Sittemmin oikeusministeriössä havaittiin, että kolmessa kunnassa 232 ääntä jäi kirjautumatta sähköiseen uurnaan.

Vaikka 232:n vaaleissa äänestäneen äänioikeutetun ihmisen ääni jäi kuntavaaleissa huomiotta, oikeusministeriö ei ole reagoinut tapahtuneeseen muulla tavoin kuin käynnistämällä asiasta sisäisen tarkastuksen.

Nyt joukko yksityisiä kansalaisia on jättänyt Helsingin hallinto-oikeudelle valituksia, joissa vaaditaan vaalin mitätöimistä kolmessa kunnassa. Valitusten tekijöiden joukossa on kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustavan Effi-järjestön aktiiveja. Heidän mielestään kokemukset sähköisestä äänestämisestä osoittavat, että tässä asiassa perinteinen lippuäänestys on sähköistä äänestämistä luotettavampi tapa varmistaa, että jokainen annettu ääni otetaan huomioon.

Oikeusministeriön mukaan sähköinen äänestäminen säästäisi rahaa ja olisi myös luotettavampi kuin perinteinen äänestyslipulla äänestäminen.

Vaalivalitusten tekijät ovat oikeassa: kuntavaalit tulee Karkkilassa, Kaunaisissa ja Vihdissä järjestää uudelleen. Syyksi riittää jo se, että kaikkien äänestäneiden ääniä ei ole huomioitu, ja näin vaalien tulos ei vastaa annettuja ääniä.

Lisäksi äänestäjille annetut äänestysohjeet ovat olleet tulkinnanvaraisia. Niitä on voinut tulkita myös siten, että sähköisessä äänestyksessä ääni on kirjautunut sähköiseen uurnaan yhden OK-varmistuksen jälkeen, kun tosiasiassa ääni kirjautui vasta toisen varmistuksen jälkeen. Se on sama asia kuin jos vaalivirkailija hyväksyisi uurnaan äänestyslipun leimaamatta sitä ensin.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.