lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Sananvapaus ei tuota terrorismia

31.12.2010 3:00

Tanskan ja Ruotsin viranomaiset sanoivat keskiviikkona estäneensä viime hetken pidätyksillä tuhoisan terrori-iskun Kööpenhaminan keskustassa. Iskun kohteeksi arveltiin Raatihuoneenaukion suurta lehtitaloa, satojen ihmisten työpaikkaa, jossa pitää pääkaupunkitoimitustaan myös Muhammed-pilapiirrosten ensimmäinen julkaisija, Jyllands-Posten-lehti.

Jos tiedot pitävät paikkansa, vakavan terrorihyökkäyksen toteutuminen Pohjoismaissa on jälleen pakko tiedostaa hyvin mahdolliseksi. Tällä kertaa uhattuna olivat sekä syyttömät, arkista työtään tekevät ihmiset että sananvapaus.

Jyllands-Posten julkaisi syksyllä 2005 pilapiirroksia profeetta Muhammedista. Piirrokset oli tarkoitettu vastustamaan taiteilijoiden itsesensuuria, jota kiihkomuslimien väkivalta Hollannissa ja Tanskassa oli synnyttänyt. Jyllands-Posten vakuutti myöhemmin, ettei aikomuksena ollut loukata kaikkia muslimeja eikä tuomita koko islamia vaan arvostella eräitä islamilaisuuden ilmenemismuotoja.

Koska lännen ja muslimimaailman välit olivat ennestään jännittyneet, piirroksista syntyi katkera riita. Sitä käyttävät hyväkseen myös väkivaltaa lietsovat ryhmät, jotka haluavat tehdä mahdottomaksi länsimaalaisten ja muslimien rauhallisen yhteiselämän. Muhammed-piirtäjiä ja Jyllands-Postenia vastaan on suunniteltu ja yritetty jo useita väkivallantekoja.

Kun uskontoja käsitellään julkisuudessa, islamille ei voi olla erilaisia sääntöjä kuin muille. Pyhinä pidetyt asiat ovat kaikkialla oma luokkansa, eikä harkinta ole niissä koskaan pahitteeksi.

Silmittömään tappamiseen tähtäävä terrori ei kuitenkaan ole järkiperäistä vuorovaikutusta, eikä siihen pidä sellaisena suhtautua. Muhammed-piirrokset eivät ole terrorisuunnitelmien syy.

Väkivaltaiset kiihkoilijat löytävät teoilleen aina jonkin verukkeen. Se voi olla länsimaiden osallistuminen sotatoimiin muslimimaissa, mutta se voi olla myös länsimainen humanitaarinen avustustyö tai toisten muslimien erilainen tulkinta islamista. Perimmältään tavoite on mahdollisimman suuren julkisuuden ja pelottelun synnyttämä kierre.

Raatihuoneenaukion talossa toimiva Politiken-lehti lupasi torstaina, että toimitus jatkaa päivittäistä työtään selvittääkseen parhaansa mukaan lukijoilleen todellisuuden mieltä. Se on oikea vastaus terrorismin mielettömyydelle.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.