Sata-komitean ei annettu auttaa huono-osaisia

Sosiaaliturvan uudistamista pohtivan Sata-komitean keskeisin ajatus oli kannustaa ihmisiä työntekoon ja oman elämänsä hallintaan. Komitean määräaika päättyy vuodenvaihteessa, joten on aika arvioida, kuinka se on onnistunut suunnitelmissaan.

Sata-komitean työ lähti liikkeelle ilman uutta tutkimusta tai valmistelua. Erilaisista etujärjestöistä kootut edustajat toivat pöytään taustaryhmiensä tietoja ja näkemyksiä. Komitean perusturvajaostossa oli kuitenkin pian selvää, mitkä ovat työnteon ja elämänhallinnan pahimmat esteet: sosiaaliturva ei tue työnteon ja tulonsiirtojen yhdistämistä.

Suurimmat ongelmat ovat toimeentulotuessa. Ennen edellistä lamaa se oli väliaikainen apu niille, joiden tulot jäivät syystä tai toisesta hetkellisesti erittäin pieniksi. Laman jälkeen toimeentulotuesta tuli kuitenkin suomalaisen köyhälistön pysyvä tulonlähde. Syynä oli, ettei työmarkkinatukea eikä asumistukea ole kasvatettu palkkojen eikä asumiskustannusten mukaan.

Yleisen verojen keventämisen kääntöpuolena kiristettiin työmarkkinatuen ja alimpien päivärahojen verotusta. Köyhät joutuvatkin käytännössä hakemaan toimeentulotukea maksaakseen työmarkkinatuen ja päivärahojen verot sekä asumistuen omavastuun.

Toimeentulotuki vaatii työtä ja vaivaa paitsi hakijoilta myös myöntäjiltä. Sosiaalitoimistossa on käsiteltävä tiliotteet ja isännöitsijäntodistukset, lääke- ja lääkärilaskut sekä lasten harrastusmenot.

Tuki on äärimmäisen passivoiva, koska lähes kaikki lisätulot vähennetään toimeentulotuesta. Tuen saajien ei siis kannata jakaa lehtiä, siivota tai tehdä keikkatyötä kaupan kassana, koska käteen jää vain noin 20prosenttia tuloista.

Lisätulot myös sekoittavat tuensaajien talouden. Uusien hakemusten laatimisen, maksuviiveiden ja takaisinperintöjen vuoksi tulot heittelehtivät kuukausittain.

Ensimmäinen keino tilanteen helpottamiseksi olisi ollut työmarkkinatuen ja pienimpien päivärahojen kasvattaminen. Ratkaisua pidettiin liian kalliina, varsinkin kun työmarkkinajärjestöt olivat Sata-komitean esityksen vastaisesti sopineet ansiosidonnaisen työttömyysturvan parantamisesta ilman vastaavaa korotusta työmarkkinatukeen.

Samalla järjestöt löivät kuitenkin lukkoon, että jos työmarkkinatukea nostetaan, ansiosidonnaista turvaa on edelleen parannettava. Päätös oli kuin Titanicin toisinto: ensimmäisen luokan matkustajille järjestettiin pelastusveneet mutta kolmannen luokan matkustajia estettiin rautaportein pääsemästä ylemmille kansille.

Toinen keino olisi ollut asumistuen parantaminen. Asumistukea kyllä yksinkertaistettiin, ja perheille sitä onnistuttiin jopa parantamaan, mutta perusongelmaan eli omavastuun kattamiseen ei saatu ratkaisua. Syy oli jälleen sama: maksaa liikaa.

Kolmas keino olisi ollut keventää työmarkkinatuen ja pienimpien päivärahojen verotusta. Tästä oli sovittu jo hallitusohjelmassa. Korjaus jäi kuitenkin vain kosmeettiseksi.

Neljäs keino olisi ollut parantaa tulojen ja sosiaaliturvan yhteen sovittamista, jotta toimeentulotuen saajien olisi helpompaa päästä omin ponnistuksin irti tuen tarpeesta. Tätä tarkoitusta varten kehitettiin malleja, joissa toimeentulotuen maksatus olisi siirretty Kelalle.

Erityisen suuri ongelma tulonsiirtojen ja työtulojen yhdistäminen on niille, joiden työkyky ei riitä kokoaikaiseen työhön. Kyse on eri tavoin sairaista, vammaisista tai muutoin osittain työkykyisistä ihmisistä.

Kaikkein huonoimmin työn ja tulonsiirtojen yhteen sovittaminen onnistuu kehitysvammaisilta ja muilta Kelan täyden työkyvyttömyyseläkkeen saajilta, joilla on oikeus ansaita vain 588,66 euroa kuukaudessa menettämättä eläkettään. Tulorajaa ei ole sidottu indeksiin, eikä se ole seurannut yleistä ansiokehitystä. Lisäksi tuloraja ei koske sokeita eikä liikuntavammaisia.

Eduskunta korjasi tilannetta korottamalla ansion enimmäismäärää peräti 11,34 eurolla. Korotus oli ensimmäinen kymmeneen vuoteen. Edelleenkään sitä ei sidottu indeksiin.

Täyden työkyvyttömyyseläkkeen saajilla ei ole velvollisuutta tehdä työtä. Osa kuitenkin haluaisi ja pystyisi. Tämän ei luulisi olevan keneltäkään pois vaan päinvastoin: yhteiskunta hyötyisi verotuloista ja työn tuloksista sekä säästyisi suojatyön organisoinnilta.

Sata-komitean perusturvajaostossa olikin esillä vaihtoehto, jossa tulorajaa olisi korotettu tuntuvasti tai poistettu se kokonaan. Ehdotus tyrmättiin.

Perusturvajaosto etsi ratkaisuja kaikkein selvimpiin tilanteisiin, joissa työtulojen ja sosiaaliturvan yhteen sovittamisen parantaminen hyödyttäisi kaikkia. Nämäkin ponnistukset kariutuivat. Sairaat, vammaiset, muut osatyökyiset ja pitkäaikaistyöttömät jäivät nuolemaan näppejään.

Ällistyttävä päätelmä työskentelystä on, ettei heikoimmassa asemassa oleville anneta Suomessa mahdollisuutta parantaa tilannettaan omalla työllään.

Miksi näin tapahtuu? Syy on yksinkertaisesti se, että työmarkkinajärjestöt keskittyvät omien kannattajajoukkojensa etujen ajamiseen ja virkamiehet pelkäävät uusia tehtäviä, joita hallinnolle parannuksista koituisi. Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, ettei mitään voida muuttaa.

Puhutaan, että pitkäaikaistyöttömyydestä ei tulisi palkita ketään. Seurauksena on, että heikoimmassa asemassa olevat ihmiset lannistetaan. Pelko siitä, että joku valitsisi vapaaehtoisesti kehitysvamman, masennuksen tai keskittymishäiriön vain keplotellakseen yhteiskunnalta tukiaisia, lienee kuitenkin turha.

Olisi aiheellista miettiä, onko meillä varaa syventää syrjäytymistä ja siirtää sitä myös seuraaville sukupolville.

Hiilamo on yksikönjohtaja Diakonia-ammattikorkeakoulussa ja Hiila Väestöliiton toimitusjohtaja. He ovat Sata-komitean perusturvajaoston jäseniä.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi