Seksuaalietiikan perustana on yksilönvapaus

Ihmissuhteisiin ja seksiin liittyy paljon erilaisia moraalinormeja. Monet niistä ovat hyvin perusteltuja, mutta osa pohjautuu vanhentuneisiin ja dogmaattisiin käsityksiin seksuaalisuudesta.

Esimerkiksi kasvattaminen pidättyvyyteen tai kielteinen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen ei saa tukea nykyaikaiselta etiikalta.

Moraalinormien kirjavuus johtuu niiden aatehistoriallisesta taustasta. Kristinuskon arvoihin perustuvat normit hallitsivat pitkään seksuaalikulttuuriamme, kunnes 1960-luvun murros ja luotettavien ehkäisyvälineiden saatavuus tekivät vapaamielisestä ajattelusta valtavirran.

Murroksen myötä vahvistunut feminismi mahdollisti naisten seksuaalisen itsenäistymisen. Myöhempiä trendejä ovat olleet seksuaaliterveyden merkityksen korostuminen ja erilaiset vastareaktiot vapaamieliselle seksuaalikulttuurille.

Eettinen keskustelu seksistä ja ihmissuhteista on usein hankalaa siksi, että aihetta lähestytään niin monenlaisista lähtökohdista. Tällöin menee helposti sekaisin se, mikä on eettistä ja mikä on jonkun mielestä ihanteellista.

Keskustelu voi muuttua mahdottomaksi, jos omia arvoja erehdytään pitämään kaikille sopivina tai jopa välttämättöminä. Jos tunteet pääsevät kuohahtamaan - kuten seksiasioiden kanssa monesti käy - voi samalla kadota kyky ymmärtää muiden näkemyksiä.

Filosofinen seksuaalietiikka pyrkii avaamaan keskustelun umpisolmuja analyyttisellä lähestymistavalla. Analyysi kohdistuu keskustelussa esitettyjen moraaliväitteiden taustaolettamuksiin ja johdonmukaisuuteen. Väitteiden tulee olla perusteltuja ja yhtäpitäviä ajan tasalla olevan tieteellisen tiedon kanssa.

Vallitsevien moraalikäsitysten kritiikki on tarpeellista, jotta virheelliset arkiuskomukset tai vanhentuneet normit eivät jäisi voimaan eettisinä ohjeina.

Seksuaalietiikassa pyritään mahdollisimman yleispäteviin periaatteisiin, joiden avulla eettisiä ongelmia voidaan ratkaista. Jos jokin periaate edellyttää sitoutumista tiettyyn uskontoon tai aatteeseen, ei sitä voi pitää yleispätevänä.

Esimerkiksi monet kristityt ja muslimit pitävät heteroavioliittoa ainoana sallittuna seksuaalisuuden toteuttamisen muotona. Kyseessä on uskonnollinen ihanne, jota toistuvasti yritetään esittää kaikkia koskevana eettisenä sääntönä. On kuitenkin valtava joukko ihmisiä, jotka eivät hyväksy tämän ihanteen perusteluja eivätkä olisi onnellisia sen vaatimassa elämäntilanteessa.

Irrottautuminen uskontoon pohjautuvista seksuaalinormeista on synnyttänyt nykyisen liberaalin seksuaalietiikan. Se pohjautuu John Stuart Millin eettiselle liberalismille, jossa jokaiselle yksilölle kuuluu vapaus tavoitella onnea itse valitsemillaan tavoilla. Onnen tavoittelu ei saa kuitenkaan vahingoittaa muita tai estää heitä käyttämästä samaa vapautta.

Seksuaalisuuden ja ihmissuhteiden alueella tästä periaatteesta seuraa erilaisten käytäntöjen monimuotoisuus yksilöiden toteuttaessa itseään erilaisin tavoin.

Liberaali seksuaalietiikka tarjoaa mahdollisuuden omaan elämäntapaan myös niille, jotka haluavat sitoutua tiukkoihin sääntöihin ja ihanteisiin. Sama ei päde toisinpäin. Dogmaattisen etiikan hallitsemassa yhteiskunnassa olisi sallittua toteuttaa vain yhtä oikeaa seksuaalisuutta ja elämäntapaa. Moniarvoisen yhteiskunnan vastustaja katsoo, että kaikkien tulisi omaksua hänen elämäntapansa. Tällainen elämänkatsomus johtaa aina ristiriitoihin toisten ihmisten kanssa.

Pyrkimys neutraaliuteen on keskeistä liberaalille seksuaalietiikalle. Koska seksiin kytkeytyy paljon aatteellisia pyrkimyksiä ja tunnepitoisia uskomuksia, voidaan neutraaliutta tavoitella nostamalla seksi tarkoituksella pois tutkimuksen keskiöstä. Filosofisen seksuaalietiikan tärkeimpiä oivalluksia onkin, että seksillä ei ole eettistä asemaa; seksi itsessään ei ole koskaan hyvää tai pahaa.

Eettinen arviointi tapahtuu tarkastelemalla erilaisten tekojen seurauksia ja olosuhteita. Jokin teko on eettisesti tuomittava, jos se tuottaa vahinkoa ja loukkaa kohteensa oikeuksia. Esimerkiksi raiskaus riistää uhriltaan itsemääräämisoikeuden ja rikkoo hänen ruumiillista koskemattomuuttaan.

Tekoihin ja niiden seurauksiin keskittyminen tekee seksuaalietiikasta joustavaa ja tilannekohtaista. Jokainen tapaus voidaan arvioida erikseen omilla ehdoillaan.

Seksin eettisyyden tärkein mittari on siihen osallistuvien ihmisten suostumus. Seksi on täysin hyväksyttävää, jos päätösvaltainen henkilö ryhtyy siihen vapaaehtoisesti.

Päätösvaltaisuuden kriteeriä ei tule kuitenkaan kiristää niin tiukalle, että esimerkiksi nuoret rajataan sen ulkopuolelle. Kun perustiedot ovat hallussa ja järki päässä, pitää nuorille antaa valta päättää omasta seksielämästään.

Yksilönvapaus seksuaalietiikan perustana antaa jokaiselle oikeuden ohjata itse omaa ihmissuhde- ja seksielämäänsä. Mikään tietty elämäntapa tai seksuaalisuuden muoto ei oikeuta tuomitsemista, vaan eettisen arvioinnin tulee aina perustua kysymykselle, onko henkilö vahingoittanut muita teoillaan. Jos ei ole, niin hänen asioihinsa ei saa puuttua.

Myös vihjailu ja julkinen paheksunta ovat asiatonta puuttumista. Meillä kaikilla on velvollisuus kunnioittaa toistemme vapautta toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan.

tommi.paalanen@helsinki.fi

Kirjoittaja on filosofi, seksuaalietiikan tutkija ja Sexpo-säätiön puheenjohtaja.

Sarja alkaa.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi