Seksuaalioikeuksia poljetaan Suomessakin

Vapaus toteuttaa omaa seksuaalisuutta omaehtoisesti, yksilöllisesti ja turvallisesti on perusoikeus, joka koskettaa jokaista ja kuuluu jokaiselle.

Ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen on tehty lukuisia täsmennyksiä ja lisäyksiä asioissa, joissa oikeuksien tukemista on pidetty erityisen tärkeänä. Yksi tällainen asia on seksuaalisuus. Seksuaalioikeuksia ovat määritelleet muun muassa Maailman terveysjärjestö WHO, Kansainvälinen perhesuunnittelujärjestö IPPF ja Seksologian maailmanjärjestö WAS.

WAS julkaisi vuonna 1999 seksuaalioikeuksien julistuksen, jonka tavoitteena on nostaa esille seksuaalisen hyvinvoinnin tärkeys ja uhanalainen tilanne ympäri maailmaa. Julistuksessa luetellaan yksitoista seksuaalioikeutta, jotka koskevat muun muassa seksuaalista vapautta, tiedonsaantia ja seksuaaliterveyttä. Keskeisenä periaatteena on yksilön autonomian korostaminen seksuaalisuuden ja ihmissuhteiden kaikilla osaalueilla.

Oikeus määrätä omasta seksuaalisuudesta ja kaikesta siihen liittyvästä on osa yleisempää itsemääräämisoikeutta, joka on kaikkien ihmisoikeuksien perusta. Ilman autonomiaa muilla oikeuksilla ei olisi merkitystä. Yksilön seksuaalista itsemääräämisoikeutta voidaan rajoittaa ainoastaan silloin, kun hänen toimensa vahingoittavat toisia ihmisiä tai rajoittavat heidän perusoikeuksiaan.

Seksuaalioikeuksien edistämisessä riittää työtä meillä ja muualla. Erityisen tärkeitä kehittämisalueita ovat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman parantaminen sekä asenteiden väljentäminen maissa, joissa vallalla ovat tiukat konservatiiviset normit.

Esimerkiksi monissa Afrikan maissa ja islamilaisissa maissa homoseksuaalisuus tai ei-aviollinen suhde voi johtaa rangaistuksiin tai jopa kuolemanvaaraan. Myös lähinaapureissamme Venäjällä ja Liettuassa kireät asenteet ovat tuottaneet monia homoja syrjiviä käytäntöjä.

Vielä hankalammassa asemassa ovat sellaiset seksuaalivähemmistöt, joilla ei ole laajaa kansainvälistä näkyvyyttä. Tällaisten ryhmien oikeuksien toteutuminen on vaarassa myös Suomessa.

Esimerkiksi ihmiset, joilla on sadomasokistisia mieltymyksiä, voivat joutua viranomaisten mielivallan kohteeksi, mikäli asiaa ei tunneta tarpeeksi tai vallalla ovat kielteiset asenteet. Ihminen voidaan luokitella mieltymyksiensä perusteella "itsetuhoiseksi" tai "pahoinpitelijäksi", jos s/m-roolileikit sekoitetaan väkivaltaan.

Suomessa on tuomittu ihmisiä väkivaltapornon tuottamisesta, vaikka kaikki kuvauksiin osallistuneet ovat olleet mukana omasta halustaan ja vieläpä nauttineet siitä. Tämä osoittaa, että seksuaalioikeudet tunnetaan yhä huonosti ja että viranomaiset tekevät seksuaaliasioissa päätöksiä usein mielikuvien perusteella faktatiedon sijaan.

Seksuaalioikeudet eivät kuitenkaan ole pelkästään erityisryhmien asia. Jokainen meistä voi kohdata yllättäviä esteitä oman seksuaalisuuden toteuttamiselle sellaisissa elämäntilanteissa, joissa joudumme joko tilapäisesti tai pysyvästi riippuvaiseksi toisten avusta.

Mahdollisuudet tyydyttävään seksielämään kaventuvat huomattavasti laitosoloissa tai avustettuna ollessa. Vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden tilannetta hankaloittavat yksityisyyden puute, asiantuntevan neuvonnan ja avun heikko saatavuus sekä asenteet, joiden mukaan heillä ei ole – tai ei pitäisi olla – seksuaalisia tarpeita lainkaan.

Myös nuorten seksuaalioikeuksien toteutumisessa on omat ongelmansa. Seksuaalisen kehittymisen ja täysi-ikäisyyden välillä on likipitäen viiden vuoden aikaväli, jolloin useimmat ovat halukkaita ja kyvykkäitä tutkimaan seksuaalisuuttaan käytännössä, mutta ympäröivä yhteiskunta jättää heidät väliinputoajiksi.

Julkinen keskustelu nuorten seksuaalisuudesta vilisee lähinnä uhkia, varoituksia ja lakipykäliä, vaikka paljon enemmän kaivattaisiin dialogia, ohjaamista ja luvan antamista.

Huolestunutta ja pelokasta ilmapiiriä kuvaa hyvin oikeusministeriön työryhmän esitys, jossa kaikki alle 16-vuotiaan kanssa tapahtuvat yhdynnät halutaan määritellä törkeäksi hyväksikäytöksi. Esitys on tehty huolimatta siitä, että noin 30 prosenttia suomalaisista on kokenut ensimmäiset yhdyntänsä alle 16-vuotiaana. Näistä vain murto-osassa on kyse kaltoinkohtelusta.

Suojelun nimissä suunnitellaan holhoavaa lainsäädäntöä, jonka seurauksena seksuaalioikeudet heikkenevät silloin, kun tarvittaisiin niiden johdonmukaista vahvistamista.

Huolipolitiikassa seksi ja seksuaalisuus esitetään ongelmina, vaikka todelliset ongelmat liittyvät väkivaltaan ja seksuaalisuuden tukahduttamiseen. Seksuaalikielteiset asenteet ohjaavat keskustelua pois itse asiasta.

Seksuaalioikeudet pitää ottaa mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Ne muistuttavat, että vapaus toteuttaa omaa seksuaalisuutta omaehtoisesti, yksilöllisesti ja turvallisesti on perusoikeus, joka koskettaa jokaista ja kuuluu jokaiselle.

Kirjoittaja on seksuaalietiikan tutkija ja Sexpo-säätiön puheenjohtaja.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi