lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Sotšista Putinille yllättäviä haasteita

Julkaistu: 22.3.2009 lehdessä osastolla Pääkirjoitus

Mustanmeren rannalla sijaitseva Sotši ei ollut ennakkosuosikkien joukossa vuoden 2014 talvikisojen isännäksi. Vladimir Putinin kerrottiin henkilökohtaisella esiintymisellään kääntäneen Kansainvälisen olympiakomitean enemmistön Sotšin taakse.

Se oli suuri voitto Putinille ja koko Venäjälle, kuten silloin näytti. Nyt kaikki ei näytä yhtä selvältä. Putinin suurten lupausten lunastamisen tielle on alkanut kasautua monenlaisia vaikeuksia - taloudellisia, ekologisia ja jopa poliittisia.

Talvikisojen järjestäminen Sotšissa edellytti varsin mittavia rakennushankkeita, jotka eivät ennen talouskriisiä tuntuneet kohtuuttomilta. Nyt budjettia on leikattu, ja hankkeiden suurellisuus herättää arvostelua. Kyse ei ole yksin rahasta vaan myös monien suunnitelmien järkevyydestä ylipäänsä.

Ensi kuussa pidettävät Sotšin pormestarinvaalit ovat tarjonneet Venäjän poliittisille oppositiovoimille erinomaisen tilaisuuden vastustaa talvikisasuunnitelmia ja samalla myös maan valtaapitäviä. Putinin kahden vuoden takainen suuri henkilökohtainen voitto on kääntymässä monien muidenkin kuin opposition mielestä megaluokan virheratkaisuksi.

Mukaan Sotšin pormestarinvaaliin on pyrkimässä paikallisten ehdokkaiden lisäksi valtakunnan tunnetuin epäsuosioon joutunut poliitikko, entinen varapääministeri Boris Nemtsov, samoin kuin kriittinen oligarkki Aleksandr Lebedev sekä Vladimir Žirinovskin puolueen ehdokkaana mahdollisesti nykyinen kansanedustaja Andrei Lugovoi, joka on ollut vahvasti esillä julkisuudessa Lontoossa myrkytetyn entisen KGB:n agentin Aleksandr Litvinenkon tapauksen yhteydessä.

Yhdelläkään heistä tuskin on mahdollisuuksia nousta pormestariksi, hyvä jos edes ehdokaslistalle. Vladimir Putinille ja koko Venäjän hallitukselle Sotšin kisojen varmistaminen ja onnistunut hoitaminen ovat kunnia-asia, jonka eteen tehdään kaikki tarvittava.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.