Sukupuolten palkkaerojen juuret historiassa

Julkisessa keskustelussa miesten ja naisten välisten palkkaerojen syyksi ja selittäjäksi tarjotaan usein segregaatiota eli miesten ja naisten jakautumista työmarkkinoilla eri sektoreille, erilaisiin tehtäviin, eri asemiin ja eri työehtosopimusten piiriin. Segregaatio ei kuitenkaan ole selitys vaan ainoastaan havainto suomalaisista työmarkkinoista. Palkkaerojen taustalta löytyy huomattavasti monimutkaisempi ilmiöiden vyyhti, jota ei ole syytä unohtaa asiasta keskusteltaessa.

Tilastokeskuksen ansiotasoindeksin mukaan naisten säännöllisen työajan ansiot ovat keskimäärin 82 prosenttia miesten ansioista.

Ekonomistit ovat pyrkineet selittämään havaittua palkkaeroa erilaisilla taustamuuttujilla, kuten koulutus-, kokemus- tai ikäeroilla. Esimerkiksi enemmän koulutusta saanut ja kokeneempi henkilö voi saada parempaa palkkaa kuin kokemattomampi kollegansa.

Osa palkkaeroista selittyy siis taustamuuttujilla. Taustamuuttujista johtuviin palkkaeroihin voi kuitenkin liittyä epätasa-arvoa, jos esimerkiksi naisten on miehiä vaikeampi hankkia henkistä pääomaa, kuten kouluttautua hyvin.

Se osa palkkaeroista, jota ei voida selittää taustamuuttujilla, voi johtua huomiotta jääneistä taustamuuttujista, eroista työtehtävissä - tai erilaisesta kohtelusta. Samat taustamuuttujat saattavat siis kanavoitua miesten ja naisten palkkoihin eri tavalla.

Kun tarkasteluun otetaan mukaan segregaatio eli miesten ja naisten sijoittuminen eri toimialoille ja ammattiryhmiin, palkkaerosta pystytään tilastollisesti selittämään noin puolet.

On totta, että segregaatio liittyy isoon osaan sukupuolten palkkaeroista. Se ei kuitenkaan selitä palkkaeroja vaan ainoastaan kuvaa, miten sukupuolittunut työnjako ja sukupuolten työpanoksen erilainen arvostus konkretisoituvat erisuuruisina palkkoina.

Palkkaerojen taustalla on monimutkainen dynamiikka, jossa yhteen kietoutuvat historiallinen kehitys, mielikuvat ja stereotypiat, miesten ja naisten osaamisen erilainen arvostus, ongelmat naisten urakehityksessä sekä perhevapaiden ja perhevastuiden epätasainen jakautuminen sukupuolten välillä.

Nämä taustatekijät yhdessä tuottavat todellisuuden, jossa naisten keskimääräinen ansiotaso on huomattavasti miesten ansiotasoa matalampi.

Usein ajatellaan, että segregaatio on luonnollinen asiantila ja että naiset valitsevat itse matalapalkka-alat ja ovat siksi syyllisiä heikompaan palkkaansa. Naisvaltaiset pienpalkka-alat ovat kuitenkin muotoutuneet pienpalkka-aloiksi juuri siksi, että ne ovat naisvaltaisia. Alun perin naiset tulivat työmarkkinoille hoivatyöhön sekä teollisuuden aloille, jotka vakiintuivat alusta asti pienipalkkaisiksi. Käsitys miehistä perheen elättäjinä ja naisista kutsumuksellisen työn tekijöinä oli tuolloin vahva.

Tuolloin oli myös täysin laillista ja tavallista maksaa naisille pienempää palkkaa. Valtioneuvosto antoi vuonna 1945 ohjepalkat, joiden perusteella heille tuli maksaa vähemmän kuin miehille. Vaikka palkkasäännöstely kumottiin 1950-luvun puolivälissä, käytäntö jäi elämään.

Naisten ja miesten tehtävien erilaisen palkkauksen lisäksi naisilla ja miehillä oli omat palkkataulukkonsa myös täysin samoissa tehtävissä. Tämä muuttui, kun eduskunta ratifioi ILO:n samapalkkaisuussopimuksen vuonna 1962. Naispalkat poistuivat työehtosopimuksista vähitellen vuoteen 1966 mennessä, mutta palkkaerot elävät yhä.

Historian vaikutus näkyy yhä naisten palkoissa ja naisten työn arvostuksessa. Naisvaltaisten alojen ja naisvaltaisten tehtävien heikon palkkauksen takana on vähäinen arvostus, ei töiden vähäisempi vaativuus tai vähäisempi arvo.

On myös tavallista, että alan naisvaltaistuminen vähentää kyseisen alan arvostusta ja saa aikaan alan sisäisen eriytymisen, jossa miehet sijoittuvat hierarkiassa naisia korkeammalle.

Naisten hakeutuminen miesvaltaisille aloille ei siis ratkaisisi palkkaeroihin liittyvää ongelmaa. Naisten ja miesten palkkaerojen kaventaminen edellyttää toimia koko yhteiskunnan tasolla.

Kirjoittajat ovat tutkijoita hallituksen samapalkkaisuusohjelmaan kuuluvassa, sukupuolten palkkatasa-arvoa tutkivassa hankkeessa Aalto-yliopistossa.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi