Suomen varauduttava paremmin tulevaisuuden asuntokriiseihin

Yhdysvaltojen talous on yhdessä historiansa syvimmistä kriiseistä. Kriisi muistuttaa etäisesti Suomen 1990-luvun alussa kokemaa talousromahdusta. Tärkein ero näiden kriisien välillä on Yhdysvaltojen ripeä reagointi kotitalouksien ongelmiin.

Suomen talouskriisissä kotitaloudet saivat kärsiä lamarasituksensa ilman ulkopuolista apua. Lama tuhosi taloudellisesti yhden sukupolven ja jätti seuraavaankin selviä traumoja. Taloudessamme nämä haavat näkyivät haluttomuutena ottaa riskejä, toimia yrittäjänä ja kuluttaa. Siten kriisi pitkittyi ja sai yhä uusia uhreja.

Mielikuvissa kapitalistista järjestelmää ja julkisen sektorin vähäistä roolia edustava Yhdysvallat on toiminut omassa talouskriisissään varsin eri tavalla. Heti kriisin alettua Yhdysvaltojen keskuspankki alensi korkotasoa ja asettui tukemaan ongelmissa olevia pankkeja ja muita rahoituslaitoksia.

Kun kävi ilmi, että asuntomarkkinat ovat jyrkässä pudotuksessa ja työttömyys kasvussa, Yhdysvaltojen liittovaltio toteutti erittäin nopean verovähennysohjelman, jossa yhdysvaltalaisille jaettiin rahaa. Samalla asuntomarkkinoiden romahdusta yritettiin hillitä puolivaltiollisten asuntoluottolaitosten kautta tehtävillä sijoituksilla asuntovelkapapereihin.

Tämäkään ei riittänyt, vaan heinäkuussa liittovaltio joutui antamaan lupauksen, että se viime kädessä vastaa kahden kotimaisen asuntoluottojätin vastuista. Käytännössä tämä tarkoitti Yhdysvaltojen valtionvelan kaksinkertaistumista yhdessä yössä; kotitalouksien velkojen sosialisointia sellaisessa mitassa, että vastaavaa olisi vaikea uskoa edes pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa.

Yhdysvalloissa asuntolainoihinsa tukehtuneen kansalaisen ei tarvitse pelätä loppuelämän velkavankeutta. Ekonomisti Nouriel Roubini arvioi "kulkuspostin" lähettäjien määrän kasvavan Yhdysvalloissa jopa 10–15 miljoonaan kotitalouteen (Financial Times 6. 3. 2008).

Nimi "kulkusposti" tulee siitä, että velallinen lähettää velkansa vakuutena olevan asunnon avaimet kulkusen lailla kilisevänä pakettina velkojalleen ja muuttaa muualle, ja velka on sillä kuitattu. Yksilön suoja velkojiltaan onkin Yhdysvalloissa selvästi suurempi kuin Suomessa, jossa maksukyvyttömyys johtaa tehokkaaseen ulosottoon jopa vuosikymmeniksi.

Liittovaltion toimet tulevat veronmaksajille lähivuosina erittäin kalliiksi. Pidemmällä aikavälillä toimet saattavat kuitenkin estää Yhdysvaltojen ajautumisen pitkään talouslamaan. Syy tähän on yksinkertainen: velkavankeudessa kituva ihminen ei innostu tuottamaan arvonlisää yhteiskuntaan, mutta kun velkataakka jaetaan yhdessä, syntyy ilo ja ahneus vaurastua jälleen.

Miten Suomi toimisi vastaavassa asuntomarkkinakriisissä nykypäivänä?

Julkisen tiedon ja lainsäädännön perusteella kotitalouksien kohtalo olisi varsin toinen kuin Yhdysvalloissa. Lainojen vakuutena olevat asunnot päätyisivät pakkohuutokauppoihin, eivätkä asunnon myynnistä saadut varat monessakaan tapauksessa riittäisi kotitalouden velkojen maksuun. Loput velat seuraisivat kotitaloutta viisitoista vuotta tai jopa pidempään.

Kotitalouksien käytössä olisi erilaisia velkajärjestelyjä, mutta ne olisivat näpertelyä verrattuna Yhdysvaltojen toimiin.

Suomen hallituksen kannattaisi ottaa vakavasti agendalleen asuntokriisisuunnittelu. Nykypäivän varautumattomuudella otamme riskin 1990-luvun talouskriisin toistumisesta.

Asuntokriisin varalta lainsäädännössä tulisi edellyttää, että jos suomalaisia kotitalouksia luotottanut pankki menettää maksuvalmiuden tietyn minimitason, sen on heti irtisanottava kaikki asuntolainansa maksettaviksi kuukaudessa tai kahdessa. Tällaisessa tilanteessa valtio tarjoaisi asuntovelallisille väliaikaista luottoa asuntovakuutta vastaan.

Lisäksi valtion tulisi luoda "2000-luvun roskapankki", joka luotottaisi nopeasti muuttuneiden olosuhteiden uhriksi joutuneita suomalaisia yli pahimman kriisin, jotta nämä eivät menettäisi kotiaan.

Mainitsemani toimet poikkeavat radikaalisti Suomen harjoittamasta talouspolitiikasta. Tästä huolimatta meidän tulisi ainakin keskustella vakavasti suojajärjestelmästä, joka estäisi inhimillisen taloudellisen tuotantopotentiaalin romahduksen yhdessä asuntojen hintojen kanssa.

Mahdoton tällainen järjestelmä ei ole. Sen Yhdysvaltojen toimet viimeisen vuoden ajalta osoittavat.

Kirjoittaja on kansantaloustieteilijä, joka on toiminut muun muassa Suomen Pankin ekonomistina.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi