Suomessa ei tehdä politiikkaa ihmisoikeuksilla

Suomalaisten silmissä kansalais- ja poliittiset oikeudet ovat samanarvoisia taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien kanssa.

Ihmisoikeudet ovat olleet pitkään herkkä asia kansainvälisissä suhteissa. Yleensä kyse on siitä, että valtiot pelkäävät ulkopuolisten puuttuvan ihmisoikeuksien varjolla niiden sisäisiin asioihin. Erityisen herkkiä ovat yksinvaltaiset maat.

Myös ihmisoikeuksien sisällöstä on taitettu peistä. Kylmän sodan aikana länsimaat pitivät kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia (esimerkiksi sananvapaus, oikeus yksityisyyteen ja vapaus kidutuksesta) ainoina oikeina ihmisoikeuksina, kun taas sosialistiset voimat näkivät taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet (esimerkiksi oikeus opetukseen, terveyspalveluihin ja asumiseen) tasa-arvon merkkinä.

Suomi erottuu kansainvälisessä vertailussa mielenkiintoisena poikkeuksena. Meillä vallitsee ihmisoikeuspolitiikasta poliittinen konsensus.

Suomalaisten silmissä kansalais- ja poliittiset oikeudet ovat samanarvoisia taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien kanssa. Niiden ajamisella rinnakkain voidaan auttaa erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevien väestöryhmien oikeuksia. Näkemys sisältyy eduskunnan keväällä hyväksymään valtioneuvoston ihmisoikeuspoliittiseen selontekoon.

Esimerkiksi Ruotsin porvarihallitus on alkanut korostaa ulkopolitiikassaan työelämän ja sosiaalisten oikeuksien sijaan poliittisia ja kansalaisvapauksia. Myös monissa muissa maissa hallitusten koostumus vaikuttaa maan ihmisoikeuspolitiikkaan.

Muista länsimaista poiketen Suomi on kannattanut taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien vahvistamista. Suomi oli esimerkiksi ajamassa sopimusta, jolla yksilöille annetaan oikeus valittaa oikeuksiensa loukkaamisesta YK:n asettamalle komitealle. Sopimus ei ole vielä voimassa, mutta siihen liittyvää prosessia voidaan pitää yhtenä Suomen ulkopolitiikan 2000-luvun suurista saavutuksista.

Valitusmenettelyn on tähän mennessä hyväksynyt 32 valtiota – Suomi ainoana Pohjoismaana ja yhtenä neljästä EU-maasta. Tavoitteena on, että esitys sopimuksen voimaan saattamisesta saadaan uuden eduskunnan käsiteltäväksi ensi vuoden aikana.

Miksi Suomessa ei tehdä puoluepolitiikkaa ihmisoikeuksilla kuten muissa maissa?

Suomen perustuslain perusoikeusluetteloon sisältyy yhtä lailla kansalais- ja poliittisia oikeuksia kuin taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiäkin oikeuksia. Toimimme siis ulkopolitiikassa samoin kuin muutkin maat: ajamme omia arvojamme. Näyttää myös siltä, että puolueiden perus- ja ihmisoikeusnäkemyksiä selittää pikemminkin maamme historia – konflikteineen ja onnistumisineen – kuin puolueiden takana olevat kansainväliset ideologiat.

Myös kaikkia koskevat hyvinvointipalvelut ja työmarkkinoiden sopimusjärjestelmä ovat vaikuttaneet siihen, että köyhästä säätyerojen Suomesta kehittyi lyhyessä ajassa vauras ja melko tasa-arvoinen yhteiskunta.

Eräät historiantutkijat väittävät, että etenkin maailman suurissa keskuksissa innostutaan – hyvässä ja pahassa – ideologioista, kun taas niiden laitamilla asioihin suhtaudutaan käytännönläheisesti. Selittäisikö tämä sitä, että meillä vältellään räiskyviä ihmisoikeuskannanottoja ja panostetaan kansainväliseen vuorovaikutukseen ja kansalliseen yhteistyöhön?

Ihmisoikeusselonteko velvoittaa Suomen hallitusta vahvistamaan taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien merkitystä kaikkialla ulkopolitiikassa. Esiin on syytä nostaa erityisesti nämä oikeudet osana YK:n ja EU:n kriisinhallintaoperaatiota sekä YK:n ja kansainvälisten rahoituslaitosten toiminta maapallon äärimmäisen köyhyyden vähentämiseksi.

Ihmisoikeudet ovat ainakin periaatetasolla osa YK:n ja EU:n kriisinhallintatoimintaa. Kansainvälisten operaatioiden toiminta on kuitenkin rajoitettu vain kansalais- ja poliittisten oikeuksien valvontaan ja edistämiseen. Esimerkiksi Afganistanin-operaation keskeisiä ongelmia näyttää olevan se, että turvallisuuteen, taloudelliseen kehitykseen ja oikeusvaltion luomiseen liittyvät toimet ovat hyvin irrallaan toisistaan.

Suomi ehdottaa, että sellaiset oikeudet kuin oikeus ihmisarvoiseen työhön, tyttöjen ja poikien oikeus käydä koulua sekä oikeus tasapuolisiin terveyspalveluihin, vedensaantiin ja ihmisarvoiseen asumiseen otetaan nykyistä laajemmin esiin konfliktien jälkeisessä rakennustyössä.

YK:N

vuonna 2000 asettamien niin sanottujen vuosituhattavoitteiden toteutumista tarkastellaan tässä kuussa New Yorkissa. Silloin nähdään, paljonko köyhyys ja nälkä ovat vähentyneet sekä paljonko opetusta ja terveyspalveluja on lisätty.

Keskimäärin kehitys näyttää hyvältä – ennen kaikkea Kiinan ja Intian nopean talouskasvun ansiosta. Afrikka puolestaan mainitaan useimmin kelkasta pudonneeksi.

Talouskasvun ja köyhyyden vähentämiseen tähtäävien toimien ulkopuolelle näyttää kuitenkin jääneen myös muita kuin afrikkalaisia. Esimerkiksi kokonaan ilman opetusta jäävistä pääosa näyttää olevan alkuperäiskansoihin tai erilaisiin syrjittyihin vähemmistöihin kuuluvia tai vammaisia.

Naisten ja tyttöjen olot eivät ole juuri parantuneet niissä maissa, joissa sukupuoleen perustuva syrjintä on suurinta.

Ongelmana on se, että YK ei ole saanut mitata vuosituhattavoitteiden toteutumista väestöryhmittäin, jottei hallituksille koituisi poliittisia ongelmia.

Taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien vahvistaminen toisi kaikkein syrjityimmille ryhmille ihmisarvoisen elämän vähimmäistason, jota ei saisi kenenkään kohdalla loukata.

Onko Suomi esimerkkinä muille maille, vai soudammeko väärän suuntaan? Ainakin nyt näyttää siltä, että taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien kansainvälinen kannatus on pikemminkin vahvistunut kuin heikentynyt. Näyttää siltä, että suomalaiselle "yhteiskunta on kaikkia varten" -ajattelulle on yhä enemmän kysyntää.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi