Suomi ja Nokia - kuin sisarukset

Toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuota harmittaa. Se näkyi keskiviikkoiltana Yleisradion A-plussan haastattelussa. Harmin aihe oli väittely sähköisen viestinnän tietosuojalaista, joka tunnetaan pilkkanimellä Lex Nokia siksi, että Nokian väitettiin painostaneen poliitikkoja säätämään tämän lain jopa uhkaamalla maasta lähdöllä.

"Käytän kuitenkin tilaisuutta hyväkseni tässä ja sanon - ihan riippumatta tästä Lex Nokiasta tai tietosuojalain muutoksesta -, että Nokialla ei ole aikomusta lähteä Suomesta. Ei meillä ole sellaisia ajatuksia eikä suunnitelmia", Kallasvuo vakuutti.

Lausunto on purettu sana sanalta nauhalta ja painettu tähän sen vuoksi, että se on tärkeä kannanotto. Painokkuutta lisäsi vielä se, että Kallasvuo korosti pariin kertaan yhtiön suomalaisia juuria ja Suomen merkitystä Nokialle.

Nokian ja Suomen suhde on tunnetusti - varsinkin meidän toimittajien - mieltä kiihottava asia. Sen käsittelyssä on vaikea välttyä tunnemyrskyiltä.

Miksi?

On täysin poikkeuksellista, että näin suuri yhtiö pitää pääkonttoriaan pienessä maassa. Nokian liikevaihto on jopa hieman suurempi kuin Suomen valtion budjetti. Maailmalla on yleensä tapana, että pienessä maassa syntyneet suuryhtiöt muuttavat pääkonttorinsa suuriin keskuksiin.

Toinen syy mielenkiintoon on Suomen ja Nokian pitkä yhteinen historia. Yhtiö perustettiin 1800-luvun puolivälissä, ja se oli koko 1900-luvun "valtiollinen" yhtiö siitä huolimatta, että se oli yksityisessä omistuksessa.

Professori Martti Häikiön kirjoittamassa Nokian historiassa on hyvin tarkkaan selostettu Nokian ja Suomen valtion kytkökset. Ja niitä riitti.

Voi liioittelematta sanoa, että Suomen politiikassa ei tapahtunut yhtään tärkeää asiaa, johon Nokia ei pyrkinyt vaikuttamaan. Politiikan ja talouden toimijat tunsivat nahoissaan yhtiön vaikutusvallan. Takavuosina olisi ollut suuri uutinen, jos Nokian johto ei olisi painostanut poliittisia päättäjiä.

Poliitikot ja Nokian johto ajautuivat välillä koviin käsirysyihin, tosin tiettävästi vain sanallisiin. Vääntöjen tuloksena syntyi merkittäviä ratkaisuja. Nokia oli suuri tekijä idänkaupassa, ja se oli junailemassa ensimmäisiä ydinvoimaloita. Tässä vain pari esimerkkiä.

Viimeinen suuri kansallinen ratkaisu, johon Nokian johto vaikutti suoraan ja merkittävästi, oli Suomen liittyminen Euroopan unionin jäseneksi. Pääjohtaja Kari Kairamo hoputti poliitikkoja integraatiojunaan jo 1980-luvun puolivälissä, kun Euroopan yhdentyminen oli vasta alkamassa.

Suomen valtion ja Nokian yhteistyö oli jatkuvaa vuorovetoa 1990-luvun loppupuolelle asti. Esko Ahon ja Paavo Lipposen hallitukset tekivät suuria palveluksia Nokialle, joka vuosikymmenen alussa päätti keskittyä kännykkäteollisuuteen.

Ilman valtion panostuksia tutkimukseen ja koulutukseen Nokia ei ehkä olisi selvinnyt siitä alhosta, johon se oli ajautunut viime laman aikana. Nousu oli huikean nopea, sillä jo vuonna 1998 yhtiö oli maailman suurin kännykänvalmistaja.

Nokian voimakas kasvu auttoi vuorostaan maata nousemaan lamasta. Viime vuosikymmenen lopulla Nokian osuus oli neljännes Suomen viennistä ja viisi prosenttia bruttokansantuotteesta.

Martti Häikiön Nokian historia päättyy vuoteen 2001. Vielä silloin Nokia oli - kokoonsa nähden - hämmästyttävän suomalainen yhtiö. Sillä oli 53000 työntekijää, joista 40 prosenttia oli Suomessa. Valtaosa tutkimus- ja tuotekehittelyasiantuntijoista työskenteli täällä. Kaikki johtokunnan jäsenet ja myös hallituksen enemmistö olivat suomalaisia.

Vuosi 2002 näyttää olleen - ainakin yhtiön vuosikertomusten perusteella - taitekohta Nokian ja Suomen suhteissa. Yhtiö on jatkanut voimakasta kasvuaan, mutta täällä sen kasvu on pysähtynyt.

Jos tuijottaa pelkkiä kylmiä lukuja, voi jopa epäillä, että Nokia on jo vaivihkaa lähtenyt Suomesta. Ainakin Nokian ja Suomen keskinäinen riippuvuus on selvästi vähentynyt.

Yhtiön palveluksessa oli viime vuoden lopulla 128000 työntekijää. Heistä vain pieni osa työskentelee Suomessa. Myönteistä on se, että puolet tutkimus- ja tuotekehittelyn asiantuntijoista on täällä.

Nokian osuus Suomen viennistä ja bruttokansantuotteesta on pienentynyt selvästi kymmenessä vuodessa. Silti se on yhä - kaikilla mahdollisilla numeroilla mitattuna - maan ylivoimaisesti tärkein firma.

Johtokunnan kolmestatoista jäsenestä kahdeksan on suomalaisia, mutta Jorma Ollilan johtamassa hallituksessa puntit ovat lähes tasan. Seuraavan yhtiökokouksen jälkeen suomalaisilla säilyy vielä yhden äänen enemmistö, jos yhtiökokous hyväksyy sille valmistellun nimilistan hallituksen jäsenistä.

Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys. Nokian pysyminen Suomessa ja suomalaisten johtajien käsissä on perustunut siihen, että suuret omistajat ovat olleet tyytyväisiä yhtiön tulokseen. Yhtiön omistus on pitkään ollut pääosin ulkomaalaisten sijoittajien käsissä.

Entä nyt?

Yhtiön osakkeen pörssikurssi laski tällä viikolla alle kahdeksan euron. Näin halpa osake oli viimeksi syksyllä 1998, jolloin yhtiö oli nykyiseen mahtiinsa verrattuna vielä pieni: liikevaihto oli silloin 13 miljardia euroa eli neljännes nykyisestä.

Sijoittajat eivät varmasti ole kurssikehitykseen tyytyväisiä, vaikka Nokian liiketulos on hyvä.

Sekin mahdollisuus on olemassa, että tyytymättömät omistajat ryhtyvät vaatimaan yrityksen johdon vaihtamista tai nykyjohdolta kovempia otteita, kuten henkilöstön saneerauksia tai vaikka pääkonttorin sijoittamista Espoon Keilalahtea suurempaan keskukseen.

Spekulaatioissa ei ole syytä mennä yhtään pitemmälle, sillä muuten rupeaa hirvittämään. Taloustaantuman aikana Suomi tarvitsee kipeästi Nokiaa - sen tarjoamia työpaikkoja, sen tuotteiden tuomia vientituloja ja sen maksamia veroja.

Saattaa olla, että myös Nokia tarvitsee Suomea. Ajat ja tavat ovat taloudessa ja politiikassa muuttuneet. Yhteinen pitkä historia auttanee ymmärtämään viisauden, joka sisältyy sananparteen: arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi