Suomi on pudonnut palveluyhteiskuntana Mongolian tasolle

Elinkeinoelämän valtuuskunta julkisti keskiviikkona historiallisen raportin: elinkeinoelämän ideologisen puhdasoppisuuden linnake vaatii julkiselle vallalle suurempaa roolia. Raportti käsittelee Suomen putoamista maailman johtavien tietoyhteiskuntien joukosta. Se on nimestään Nykyaikaa etsimässä huolimatta vakavasti otettava teos.

Raportissa kuvataan vakuuttavasti, miten Suomi on kymmenessä vuodessa pudonnut keskikastiin, kun valtioita arvioidaan sillä perusteella, miten hyvin julkisessa hallinnossa osataan hyödyntää tietotekniikkaa. Samaan aikaan pohjoismaiset naapurimme ja Viro ovat pysyneet maailman kehityksen kärjessä. 1990-luvulla suomalaiset olivat eturintamassa luomassa digitaalisen maailman teknologisia ratkaisuja, mutta emme ole osanneet rakentaa digitaalisia palveluita.

Kuitenkin kansallisesti ehkä merkittävin tulevaisuuden kehitystä koskeva kysymys on, miten Suomi pystyy kehittymään teolliseen valmistukseen perustuvasta kansantaloudesta digitaalista vallankumousta hyödyntäväksi palvelutaloudeksi.

Eva huutaa julkista valtaa apuun, koska julkinen valta voi toimia digitaalisen palvelutalouden veturina. Se tapahtuu siten, että julkisessa hallinnossa otetaan ensimmäisen tärkeysluokan asiaksi julkisen hallinnon tuottavuuden tehostaminen digitaalisten kehityksen avulla. Näin julkisesta hallinnosta tulisi taas keskeinen innovaatioiden moottori, samalla tavalla kuin Puolustusvoimat ja Posti aikoinaan olivat Nokian ja Saloran rinnalla rakentamassa kansallista matkapuhelinosaamista.

Raportissa nostetaan esimerkiksi Tanskassa kansalaisille kehitetty asiointitili, jonka avulla tanskalaiset voivat asioida omalta päätteeltään eri viranomaisten kanssa ja tarkastaa itseään koskevia tietoja. Suomessa tämä on mahdotonta, koska eri viranomaisten tietojärjestelmät eivät ole yhteensopivia ja koska eri virastot vartioivat mustasukkaisesti reviirejään.

Myöskään yksityisellä puolella ei ole ollut kansalaispalveluita kehitettäessä mainittavaa kykyä rakentavaan vuoropuheluun.

Digitaalisessa palveluyhteiskunnassa valtion viranomainen ja paikallinen viranomainen palvelevat saman digitaalisen luukun kautta ja kansalainen on tasavertainen kumppani. Tieto ei kulje vain ylhäältä alas, vaan kaksisuuntaisesti. Kansalainen muuttuu hallinnon kohteesta itsenäiseksi toimijaksi.

Eva vaatii, että digitaalisen kehitykseen pitää saada nopeasti vauhtia nimittämällä kansallinen digitaalisen kehityksen konsernijohto.

Tätä asemaa raportissa tarjotaan muutenkin hallinnon kehittämisestä vastuussa olevalle valtiovarainministeriölle.

Valtiovarainministeriö on kuitenkin itse osaltaan vastuussa siitä, että julkisessa hallinnossa ei ole ollut voimia tarttua digitaalisen kehityksen tuomiin mahdollisuuksiin.

Sen sijaan, että kaikki voimat olisi pantu kansallisen digitaalisen palveluarkkitehtuurin rakentamiseen, valtiovarainministeriössä on yritetty parantaa julkisen hallinnon tuottavuutta keskittymällä virkamiesten päiden laskemiseen ja pakottamalla virastot tekemään henkilöstön vähennysohjelmia. Sen sijaan että hallinto olisi ohjattu kehittämään digitaaliseen maailmaan sopivia palvelutapoja, virastot on pakotettu miettimään toimintojensa karsimista. Energia on mennyt kehitystyön sijasta kamreerimaiseen päänuppien laskemiseen.

Valitettavasti ei siis riitä, että nimitetään digitaalisen kehityksen konsernijohto. Valtion johdossa pitää muuttua myös ajattelutavan ja asenteiden.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi