Taloudellinen tuottavuus ei lopu eläkeikään

Ikääntyminen nähdään usein kapeasti vain talousnäkökulmasta, ja sen uskotaan johtavan julkisten menojen kasvuun. Suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisen sanotaan romuttavan koko hyvinvointiyhteiskunnan perustan, koska se aiheuttaa kestävyysvajeen valtion budjettiin ja johtaa hoivapalvelujen puutteeseen. Ajatellaan, että suuret ikäluokat jäävät sängyn pohjalle odottamaan ruokaa ja hoivaa.

Tämä sopii kyllä hyvin aikamme uhkapuheeseen, mutta arkikokemuksen ja tutkimusten valossa tilanne on toinen.

Sosiaalipalvelujen tilastot osoittavat, että palvelujen tarve kasvaa merkittävästi vasta 85. ikävuoden jälkeen. Suurin osa eläkkeelle siirtyneistä ja siirtyvistä on hyväkuntoisia, joten heillä on varsin todennäköisesti edessään parikymmentä toimeliasta vuotta.

Suuret ikäluokat tekevät runsaasti vapaaehtoistyötä. Moni toimii yhdistyksissä ja järjestöissä, auttaa apua tarvitsevia vanhempiaan ja hoitaa lastenlapsiaan. Eläkkeelle siirtyminen on vain siirtymistä virallisen talouden piiristä epäviralliseen eli palkattomaan talouteen. Juuttuminen bruttokansantuotteen muutosten seuraamiseen jättää huomiotta epävirallisen talouden tuottamat hyvinvointipalvelut.

Kuluttajatutkimuskeskuksen ja Tilastokeskuksen yhteistyönä laatimat laskelmat osoittavat, että keski- ja eläkeikäisten pariskuntien taloudet tekivät vapaaehtoistyötä keskimäärin noin 4000 euron arvosta taloutta kohden vuonna 2006. Se on yhtä paljon kuin kouluikäisten lasten perheiden tekemä vapaaehtoistyö, josta suuri osa aiheutuu osallistumisesta lasten harrastustoimintaan huolto-, valmennus- ja muissa tehtävissä.

Koko maassa eläkeikäisten pariskuntien työn arvo oli lähes 700 miljoonaa euroa vuonna 2006. Luku kasvanee, kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, koska he tekevät vapaaehtoistyötä jo nyt yhtä paljon kuin eläkeikäiset. Työ on näkymätöntä vain siinä mielessä, että se jää pois bruttokansantuoteluvuista.

Hyviä työeläkkeitä nauttivista eläkeläisistä on toivottu virallisen talouden kasvattajia - markkinapalvelujen käyttäjinä. Jossain määrin näin varmasti tapahtuukin, mutta ei ehkä siinä mitassa kuin uskotaan.

Edellä mainittu tutkimus kotitalouksien itselleen tuottamista palveluista osoitti, että erilaisia kodin tavaroita ja vaatteita ostetaan eniten, kun perheessä on lapsia, mutta sen jälkeen ostot vähenevät tasaisesti. Shoppailu ei jaksa kiinnostaa ikääntyviä samalla tavalla kuin nuoria.

Eläkeläisten onkin ajateltu ostavan pikemminkin palveluita kuin tavaroita ja vaatteita. On kuitenkin paikallaan kysyä, millaisia ostopalveluja eläkeläiset tarvitsevat. Eläkeikäiset ja -ikää lähestyvät kuuluvat nimittäin sukupolveen, joka on tottunut tuottamaan itse asunto-, ruoka- ja vaatetuspalvelunsa. Esimerkiksi omistus- ja vapaa-ajanasuntojen kunnostus- ja huoltotyöt tuovat elämään vireyttä, rytmiä ja mielenkiintoa sitten, kun palkkatyö ei sitä enää tee.

Puuhastelulla on suuri taloudellinen arvo, sillä se pitää asuntokantaa kunnossa ja parantaa asumismukavuutta ja viihtyvyyttä. Eläkeläisten omistamista asunnoista muodostuu laskennallista asuntotuloa keskimäärin enemmän kuin esimerkiksi lapsiperheillä, joilla asuntolainojen korot lisäävät asumiskuluja.

Eläkeikäiset myös valmistavat enemmän aterioita itselleen kuin nuoremmat. Eläkeikäiset pariskunnat käyttivät kodin ulkopuolella ruokailuun alle 500 euroa vuonna 2006, kun alle 45-vuotiaat lapsettomat pariskunnat käyttivät viisinkertaisen rahamäärän. Vastaavasti itse tuotettujen aterioiden arvo oli heillä 17000 euroa, lähes kaksi kertaa suurempi kuin nuoremmilla pariskunnilla. Mummojen ruokaherkut ovat edelleen todellisuutta monille lapsenlapsille.

Lähivuosina eläkkeelle siirtyvät edustavat toimeliasta väestöryhmää, jonka potentiaali epävirallisessa tuotannossa on suuri. Epävirallisen talouden avulla tuotetaan hyvinvointia itselle, läheisille ja naapurustolle. Kaikkia sen mahdollisuuksia ei vielä edes tiedetä, sillä virallisen talouden kannattavuusvaatimukset eivät kahlitse sitä.

Julkisen talouden ja kansantalouden kehitystä mitattaessa olisikin rehellisempää huomioida myös epävirallisen palvelutuotannon osuus. Eläkeläisistä ei tule puhua vain yhteiskunnan taakkana ja passiiviväestönä.

Kirjoittaja on erikoistutkija Kuluttajatutkimuskeskuksessa.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi