Taloutta ei pidä kasvattaa vaan supistaa

Talouskasvu ei enää jälkiteollisissa yhteiskunnissa lisää ihmisten elämänlaatua.

Poliitikkojen, virkamiesten, elinkeinoelämän ja valtamedioiden lamaresepti kiteytyy ideologiasta riippumatta väitteeseen, jonka mukaan vain talouskasvu voi pelastaa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan. Väite ei voi olla viisauden alku, koska se ei hyväksy tosiasioita.

Lukuisten tutkimusten mukaan ihmisten hyvinvointi ja elämänlaatu ovat jo kauan sitten lakanneet kulkemasta käsi kädessä talouskasvun kanssa. Talouden kasvu ei enää jälkiteollisissa yhteiskunnissa takaa laadukasta elämää. Sen sijaan se uhkaa maapallon ekosysteemien elinkelpoisuutta.

Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) mukaan maapallon keskilämpötilan nousun rajoittaminen kahteen asteeseen edellyttäisi kasvihuonekaasujen nettopäästöjen vähenemistä nollaan vuosien 2050–60 tienoilla. Tavoite on niin vaativa, että ympäristörasituksen huomattavaan supistamiseen olisi pitänyt ryhtyä jo vuosia sitten.

Väestömäärä kasvaa vuosiin 2050–60 mennessä vääjäämättä 10–11 miljardiin, koska hedelmällisyysikäisiä ihmisiä on yksinkertaisesti niin paljon. Taloudellisen toiminnan ympäristötehokkuus on viime vuosikymmeninä parantunut globaalisti, mutta tutkimusten mukaan talouskasvu on järjestelmällisesti mitätöinyt tehokkuuden lisäykset.

Näin ollen ainoaksi pelivaraksi kuluvan vuosisadan puoleenväliin mennessä jää pienentää bruttokansantuotteen vuosikasvua henkeä kohden. Paine talouskasvun supistamiseen kohdistuu nimenomaan jälkiteollisiin yhteiskuntiin, koska kehitysmaissa talouskasvua vielä tarvitaan perushyvinvoinnin turvaamiseksi.

Edellä esitetty ei ole ideologiaa. Se on termodynaamisten ja aritmeettisten tosiasioiden hyväksymistä.

Talouskasvun supistaminen (degrowth) on viime aikoina ollut kiihtyvän kansainvälisen tutkimuksen kohteena. Taloustieteen nobelistit Joseph Stiglitz ja Amartya Sen olivat pääkirjoittajina Ranskan presidentin Nicolas Sarkozyn vuonna 2008 alulle paneman tiedepaneelin loppuraportissa, joka kyseenalaisti nykyisen kaltaisen talouskasvun ja esitti lukuisia uudistuksia taloudellisen ja yhteiskunnallisen kehityksen mittaamiseen.

Tästä huolimatta esimerkiksi työantajien ja työntekijöiden etujärjestöt näyttävät talouskasvun rummutuksessaan löytäneen yhteisen sävelen ideologisten ristiriitojensa tilalle. Hymistely on huolestuttava osoitus siitä, että sulkeutunut ja konsensushakuinen Suomi ei ota kuuleviin korviinsa kansainvälistä tutkimusta eikä valtavirtakeskustelua talouskasvun ongelmista ja vaihtoehdoista.

Laman aiheuttamien ongelmien karistaminen ilman talouskasvua ei ole helppoa. On kuitenkin pään puskaan työntämistä pysyä vanhoissa, totutuissa resepteissä. Tarvitaan uusia näkökulmia monilla rintamilla.

Yhteiskunnan hyvinvointia kuvaavat mittarit on otettava kriittiseen tarkasteluun. Bruttokansantuotteen rinnalle tai tilalle tarvitaan muita mittareita – sellaisia, jotka kuvaavat paremmin jälkiteollisen yhteiskunnan kansalaisen hyvinvointia.

Pitää rohkaista kokeiluja, joissa kehitetään voittoa tavoitteleville organisaatioille vaihtoehtoisia toimintamuotoja. Onnistuneita ratkaisuja on tuettava lainsäädännöllisin muutoksin.

Pitää kehittää uudenlaisia tuotekonsepteja, jotka eivät perustu luonnonvarojen käyttöön vaan säästämiseen. Uusia tuotteita pitää osata mainostaa älykkäästi, aliarvioimatta ympäristötietoisia ja medialukutaitoisia kansalaisia.

Taloutta ei tarvitse kasvattaa vaan supistaa. Tämä ei tarkoita niukkuutta ja kurjuutta vaan riittävyyttä ja hyvinvointia. Kulttuurien tutkimus on osoittanut, että kulttuurit määrittelevät eri aikoina aineelliset tarpeensa ja niiden tyydyttämiseksi tarvittavat luonnonvarat hyvin vaihtelevasti.

Talouskasvun aiheuttama ympäristörasitus on saatava pienenemään nopeammin kuin maapallon väestö kasvaa ja ennen kuin globaali ekosysteemi saavuttaa vuosisadan puoliväliin mennessä ehdottomat rajansa.

Tosiasioiden valossa ei ole hyväksyttäviä syitä jättää käyttämättä kulttuurista kykyämme supistaa aineellisia tarpeitamme ja niiden tyydyttämiseksi kulutettavia luonnonvaroja.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi