perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla

Julkaistu: 28.2.2010 lehdessä osastolla Pääkirjoitus

Vanha sanonta kertoo, että tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.

Maailman maat etsivät keinoja taistella ilmaston lämpenemistä vastaan. Valitettavasti monet kamppailuun keksityt keinot voivat johtaa joko vääriin lopputuloksiin tai vahingollisiin seuraamuksiin.

ActionAid, köyhyyden vastaiseen työhön erikoistunut järjestö, varoittaa tuoreessa raportissaan, että EU ajaa miljoonia ihmisiä nälänhätään biopolttoainetavoitteillaan.

EU on sopinut, että vuoteen 2020 mennessä kymmenen prosenttia jäsenmaissa käytettävistä liikennepolttoaineista hankitaan uusiutuvista energialähteistä. Tällaisia lähteitä ovat erilaiset biopolttoaineet, vety ja uusiutuvista energialähteistä tuotettu sähkö.

Taantuman kuristamassa kutistuneiden investointien maailmassa on oletettavinta, että tavoitteen toteuttamisessa turvaudutaan helppoon vaihtoehtoon: sellaisiin kasveihin, joita voitaisiin käyttää myös ruokana.

ActionAid arvioi, että vuoteen 2020 mennessä EU lähes nelinkertaistaa biopolttoaineiden kulutuksensa ja lisäyksestä kaksi kolmasosaa tuodaan kehitysmaista.

Jos ruokakasveja, kuten maissia, vehnää, palmuöljyä, soijaa ja sokeriruokoa, käytetään yhä enemmän polttoaineina, ruoan hinta maailmanmarkkinoilla kasvaa. ActionAid laskee, että lisäprosentti ruoan hinnassa kasvattaa nälkää näkevien määrää 16 miljoonalla.

Murheellista EU:n pyrkimyksessä on, ettei tavoite ehkä edes vähennä merkittävästi kasvihuonekaasupäästöjä, jos huomioon otetaan kaikki biopolttoaineen tuotannon päästöt maan käytön muutoksesta ja lannoitteiden valmistamisesta loppukäyttöön.

Tähän viittaa äskettäin julkistettu ruotsalaistutkimus (Expertgruppen för miljöstudier), jonka mukaan Ruotsi ei ole kymmenen viime vuoden aikana onnistunut vähentämään hiilidioksidipäästöjään lisäämällä etanolin käyttöä liikennepolttoaineena.

Tutkimuksen mukaan Ruotsi olisi tuottanut hiilidioksidipäästöjä 15-30 miljoonaa tonnia vähemmän, jos etanolin liikenteeseen tarjoama energiamäärä olisi otettu fossiilisista polttoaineista.

Etanoli kyllä tutkimuksen mukaan vähentää kasvihuonekaasupäästöjä fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna, mutta vasta 50-60 vuoden kasvavan käytön jälkeen. Kansainvälisen ilmastopaneelin mukaan lämpötilan nousun pysäyttämisessä kriittisimpiä ovat lähimmät vuodet, ei aika joskus vuosisadan puolivälissä.

Kaiken lisäksi Ruotsi menettää verotuloja, koska kuluttaja ei maksa etanolista polttoaineveroa mutta valtio maksaa tulleja.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.