Tule mukaan paraatiin!

Hei, nimeni on Matti. Kirjoitan omalla nimelläni kuten aina. Minusta nimimerkit ovat pelkurimaisia ja tarpeettomia, lukuun ottamatta harvinaisia poikkeuksia.

Jos olet samaa mieltä, tule mukaan On minulla nimikin -kansanliikkeeseen. Me olemme ylpeitä nimestämme ja pyrimme pitämään sen esillä aina kun mahdollista!

Helsingin Sanomien uutisen (29. 8.) mukaan Julkisen sanan neuvosto ottaa tiukemman kannan keskustelupalstojen vihapuheeseen. Hyvä, mutta miksi meidän tarvitsee jäädä odottamaan, että JSN tai jokin muu virallinen taho ratkaisee ongelman?

Vihan kylvämiseen tepsii mainio kotitekoinen, kaikkien ulottuvilla oleva ja ilmainen lääke. Sen kaikki tuntevat kuin oman nimensä siitä syystä, että se on oma nimi.

En näe yhtään täysin vedenpitävää syytä, miksi nettikeskustelujen pitäisi ylipäänsä olla nimettömiä. Nimettömyys tarjoaa tilaisuuden luopua vaivalloisista kohteliaisuus- ja käyttäytymissäännöistä. Se antaa mahdollisuuden pullistella mutta vetäytyä heti kun tilanne käy epämukavaksi.

Nimellä keskusteleminen ei tietenkään poista ongelmaa kokonaan, mutta jos olette sitä mieltä, että nimettömyys vähentää vihapuhetta, astukaa toki esiin (mutta mielellään omalla nimellä).

Ulkoministeri Erkki Tuomioja ehdotti jokin aika sitten nimimerkkien käytön rajoittamista. Tuomiojalle vastasi blogissaan Petteri Järvinen, joka otti peliin tutun väitteen nimettömistä jalokivistä:

"Monet aktiiviset nettikeskustelijat ovat työnsä ja asemansa vankeja eivätkä voi esiintyä netissä omalla nimellään. Ilman nimimerkkiä heidän arvokas kontribuutionsa jäisi saamatta. Lisäksi moni keskustelee työpaikan koneella ja työajalla, joten asiallisenkin kirjoittelun määrä vähenisi oleellisesti nimimerkit kieltämällä. Kirjoittelu siirtyisi entistä enemmän ilta- ja yöaikaan, mikä ei ainakaan parantaisi sen tasoa."

Mikä kontribuutio rakentavassa keskustelussa vaatii nimimerkin suojaa? Ja jos ihminen keskustelee työajalla, miksi se pitää salata?

Järvisen iltalogiikkaa en ymmärrä lainkaan. Jos ilta on näin paljon aamua huonompi, illalla ei varmaan kannata järjestää vaalikeskusteluja, tupailtoja, taidetilaisuuksia eikä ylipäänsä toimintaa, jonka vaativuustaso ylittää Jean-Claude van Dammen elokuvat.

Päässänne pyörii jo tukku vastaväitteitä nimimerkkien puolesta.

On helppo tekaista itselleen nimi, eikä kaikkia nimiä pystytä tarkistamaan. Niin varmaan, mutta entä sitten? Mikään järjestelmä ei ole aukoton. Kyse on ratkaisuista, jotka vievät itse asiaa oikeaan suuntaan. Voisi kuvitella, että kynnys ottaa väärä henkilöllisyys on kuitenkin korkeampi kuin lähettää mielipidepäästö nimimerkillä Yksi monien puolesta.

Jos ihminen keksii kaupanteossa väärän nimen eli väittää itseään muuksi kuin on, hän tekee tietoisen petoksen. Sama pätee julkiseen keskusteluun.

Petoksella saavutettu hyöty tuomitaan yleensä menetettäväksi. Niin toimitaan tässäkin tapauksessa, ja juuri se on asian ydin. Väärän nimen takaa esitettyä mielipidettä ei tarvitse ymmärtää eikä ottaa huomioon millään tavalla. Se on arvoton.

Keskustelupalstoilla ja kommenteissa käytävän debatin perustunnelma on merkillisen vihamielinen. Ensimmäinen viesti melkein missä tahansa ketjussa on hyökkäävä, epäpuhdas taklaus. Kun tästä huomauttaa, kirjoittajat usein säpsähtävät omia puheitaan ja vetäytyvät hiukan noloina.

Jopa rakentamisen keskustelusivulla viaton kysymys eristyksestä tai salaojituksesta päätyy hämmästyttävän usein aggressiiviseen huutoon, kun joku katsoo asiakseen töräyttää, ettei noin typerän kysymyksen esittäjää pitäisi päästää työmaille ollenkaan.

Nimettömyyden takaa tullut törkeys voidaan aina selittää osittain kiivastumisella – tai kuten dosentit, turhautumisella. Turhautunut ihminen saa vihata valtaapitäviä, koska vallitsevan käsityksen mukaan yhteiskunta on tehnyt ensin väärin ajamalla ihmisen vaikeuksiin.

Turhautumisargumentin takana on halpisfreudilainen ajatus ahdistuksesta, joka hakee itselleen purkautumistietä. Siksi, päättelemme, paineen on annettava tulla ulos. Jos ihminen ei saa purkautua nimettömästi, paha olo pahenee ja yhteiskunta on entistä syvemmissä vaikeuksissa.

Loukkauksen suuruutta mitataan kohteen painoarvolla. Tunnettua, julkista, poliittista, rikasta tai viime aikoina muuten vain esillä ollutta ihmistä saa siksi rääpiä ilman suurta huolta seurauksista.

Nykytulkinnan mukaan "julkinen asema" perustelee melkoisen henkisen likaviemärin. Ennen kuin tämä muuttuu, mikään ei muutu. Julkisen sanan neuvosto haluaa täsmentää ohjeitaan moderoinnista, jota tarvitaan joka tapauksessa.

Keskisuomalainen-lehden päätoimittajan Pekka Mervolan mukaan käytäntöjä ei ole tarpeen kiristää, koska halventavat väitteet poistetaan sivuilta jo nyt. Hyvä, mutta poistetusta väitteestä ei seuraa juuri mitään.

Kun yksittäistä törkyturpaa estetään keskustelemasta, hän hakeutuu uudelle koneelle ja jatkaa touhuaan. Aggressiivinen ilmapiiri jää kuin huono ilma tuulettamattomaan huoneeseen. Siksi moderointi ei riitä.

Inhoan painostusryhmiä mutta ehdotan nyt sellaista. Se ei boikotoi vaan antaa henkilökohtaisen, julkisen lupauksen nimen käytöstä.

Kun tähän kansanliikkeeseen on liittynyt tarpeeksi väkeä eli on luotu ulkopuolista painetta, keskustelupalstojen ylläpitäjien on pakko reagoida.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi