27.3.2009 0:00
Tupakkalaki tiukentaisi nuuskan tuonnin 30 rasiaan laivamatkustajaa kohti.
Peruspalveluministeri Paula Risikko kertoo pohtineensa pitkään niin sanotun tupakkatyöryhmän esityksiä tupakoinnin vähentämiseksi ja päätyneensä esittämään lievempiä keinoja kuin ne, joita työryhmä joulun alla ehdotti. Lakritsi- ja vesipiippujen myynti sallitaan, alaikäisiä ei rangaista tupakan hallussapidosta, eikä myynnistä alaikäisille voi joutua vuosikausiksi vankilaan.
Perusteellinen pohdinta kannatti. Tupakoinnin näyttämistä esimerkiksi elokuvissa, näytelmissä ja arkistokuvissa ei kielletä. Myös uutiskuvissa tupakkatuotteita tai tupakointia on voitava esittää silloin, kun tupakka olennaisesti liittyy uutiseen.
Lievennyksistä huolimatta hallituksen sosiaalipoliittisen ministerivaliokunnan ja ministeri Risikon esitys tulevan lakiehdotuksen pohjaksi sisältää koko joukon ohjeita ja kieltoja, joiden sisältöä kannattaisi harkita vielä muutamaan kertaan.
Yksi niistä on kompromissi nuuskan tuonnista. Ministerivaliokunta päätti esittää, että yksityishenkilöt saavat tuoda maahan kerralla 30 rasiaa nuuskaa mutta pelkästään omaa käyttöään varten. Rasian koko määritellään laissa myöhemmin. Lisäksi varustamojen myötävaikutuksella myynti rajataan vain Ruotsin aluevesille.
Esityksestä tulee toteutuessaan yksi lisä niiden lakien joukkoon, joita ei millään voida valvoa. Tullilla ei riitä henkilökuntaa penkomaan laivamatkustajien laukkuja. Vielä vähemmän mahdollisuuksia on varmistaa sitä, kenelle matkustajan laillisesti tuomat 30 nuuskarasiaa on tarkoitettu. Kiistanalaista on sekin, voidaanko Suomen lainsäädännöllä puuttua siihen, mitä varustamot kansainvälisillä vesillä seilatessaan myyvät asiakkailleen.
Toinen, varsinkin kioskikaupalle kustannuksia tuottava esitys on määräys piilottaa kaikki tupakkatuotteet pois näkyvistä. Tupakan ostaja saa pyytäessään katsottavakseen listan myynnissä olevista tuotteista hintoineen. Lista pitää palauttaa heti kauppiaalle, jottei se pääse kulkeutumaan houkuttimeksi tupakan ostoon muille asiakkaille.
Kioskeja lukuun ottamatta tupakka-askeja on enää harvassa myymälässä hyllyissä esillä. Yleensä ne ovat kassalla joko asiakkaan käden ulottuvilla olevassa automaatissa tai kassan yläpuolisessa telineessä vaadittuine varoituksineen ja myyntirajoituksia koskevine merkintöineen.
Kolmas kiistoja herättävä kohta on taloyhtiöille jätettävä oikeus määrätä tupakointirajoituksista piha-alueella ilmanottoaukkojen ja lasten leikkipaikkojen lähettyvillä sekä yhteisillä tuuletusparvekkeilla. Yhtiökokouksissa varmasti keskustellaan kiivaasti siitä, kuinka laajat suojaalueet ovien, ikkunoiden ja muiden ilmanottoaukkojen sekä hiekkalaatikoiden ympärille tarvitaan.
Ministerityöryhmä osoitti realismin tajua lieventäessään työryhmän esittämiä rangaistuksia tupakan myymisestä alaikäisille ja alaikäisten tupakan hallussapidosta. Myyntirikoksesta esitetään rangaistukseksi sakkoa tai enintään puolen vuoden vankeutta työryhmän ehdottaman neljän vuoden sijasta. Hallussapitoa ei esitetä rangaistavaksi.
Ensi kuun alussa tulee voimaan tupakan myynnin luvanvaraisuus. Lupahakemukset ruuhkautuvat väistämättä, sillä suurissa kaupungeissa niitä on odotettavissa yli tuhat. Myös lupien ja valvontamaksujen suuruudet ovat vielä päättämättä.
Tupakointi on kiistämättä terveydelle vahingollista. Tupakoinnin vähentämiseen tähtäävät toimet ovat tavoitteiltaan kannatettavia, mutta niitä on syytä tiukentaa vain sitä mukaa kuin määräykset ovat yleisen oikeustajun mukaisia ja niitä pystytään valvomaan. Muuten vastustus murskaa hyvätkin tavoitteet.
Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi
Kaupunki | Julkaistu 8:59
Ulkomaat | Päivitetty 9:05