Turkin EU-taipaleen ongelmat eivät ainoastaan unionin syytä

Turkin EU-jäsenyyden mahdollisuuksia arvioiva työryhmä patistaa Euroopan unionia vauhdittamaan Turkin jäsenyysneuvotteluja. Presidentti Martti Ahtisaaren johtama ryhmä varoittaa raportissaan, että EU menettää maineensa luotettavana neuvottelukumppanina ja vahvistaa länteen integroitumisen vastustusta Turkissa, jos se ei pidä kiinni Turkille antamistaan lupauksista.

Turkin taival kohti länttä on pitkä. Maa aloitti lähentymisensä jo 1950-luvun lopulla. Unioni nosti Turkin jäsenkandidaatiksi vasta vuonna 1999, ja neuvottelut alkoivat vuonna 2005.

Ahtisaari työryhmineen on monelta osin oikeassa. Turkki on strategisesti tärkeä kumppani unionille: se on Nato-maa, joka sijaitsee Lähi-idän ja Keski-Aasian sekä Euroopan ja energiantuottajien välissä.

Totta on sekin, että liitos länteen sitouttaisi maata läntisiin arvoihin ja heikentäisi islamistisia voimia.

Senkin näkemyksen voi allekirjoittaa, että Turkille pitää tarjota vain täysjäsenyyttä eikä mitään välimuotoa. Tällaisia lohdutuspalkintoja on pohdittu ainakin Saksassa ja Ranskassa – yleensä populistisista syistä. Poliittiset päättäjät ovat halunneet tyynnytellä niitä, jotka pelkäävät turkkilaisten vyöryvän työn ja sosiaaliturvan perässä Länsi-Eurooppaan.

Turkin yhteistyö EU:n kanssa on jo nykyisellään niin tiivistä, että nykytilan ja EU-jäsenyyden väliin ei mahdu mitään. Käytännössä "liitännäisjäsenyys" tarkoittaisi vain jäsenyyden estämistä. Tässäkin raportti on oikeassa: EU on luvannut jäsenyyden, ja liitännäisjäsenyyden tarjoaminen merkitsisi lupauksen rikkomista.

Turkki-ryhmä ei ole kuitenkaan tasapuolinen sälyttäessään neuvottelujen takkuamisen erityisesti EU:n syyksi.

EU:n toivomat uudistukset Turkin demokratiassa, oikeuslaitoksessa ja hallinnossa ovat edenneet kompuroiden: askel eteenpäin, askel taaksepäin. Ahtisaaren työryhmän mukaan uudistusvauhti hidastui neuvottelujen alettua.

Logiikka on nähtävästi se, että EU:ssa kansalaisten Turkin-vastaisuus on kasvanut jäsenyyshankkeen edetessä, mikä on innostanut päättäjät ratsastamaan tällä näkemyksellä, mikä puolestaan ärsyttää turkkilaisia niin, että he kallistuvat vastustamaan EU-jäsenyyttä. Tämä taas johtaa siihen, että Turkki ei tee siltä vaadittuja yhteiskunnallisia uudistuksia. Työryhmä luonnehtii tilannetta osuvasti pahan kehäksi, joka on katkaistava.

Turkin EU-jäsenyydestä rakennellaan kyllä populistisia teemoja muun muassa Ranskassa ja Itävallassa, mutta Turkki ei suinkaan ole yksinomaan uhri.

Syy takkuiluun ei ole kokonaan seurausta EU:n kasvavasta kriittisyydestä Turkkia kohtaan. Selitystä pitää hakea myös maan sisäisistä valtapoliittisista tekijöistä.

Turkin valtapuolue AKP joutuu taiteilemaan maallisten ja uskonnollisten voimien puristuksessa. Kummissakin leireissä on sellaisia demokratiaa ja ihmisoikeuksia koskevia vaatimuksia, jotka eivät sovi EU-maalle ja joita AKP ottaa huomioon pitääkseen kiinni vallasta.

Neuvotteluissa tulee vaatia luotettavuutta sekä EU:lta että Turkilta. Pahan kehää vahvistetaan sekä EU:n piirissä että Turkissa, ja kehän katkaiseminen on neuvottelujen molempien osapuolten tehtävä.

Turkissa kannattaisi myös muistaa se, että päädyttiinpä jäsenyyteen tai ei, EU:n vaatimuksien täyttäminen vie maan kohti parempaa taloudellista ja poliittista tulevaisuutta.

EU:n ei pidä avata oviaan maalle, joka ei täytä jäsenyyden kriteereitä. Unioni teki jo tämän virheen Bulgarian ja Romanian osalta.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi