Turkin demokratia vahvistumassa?

Kevään ja kesän poliittinen keskustelu Turkissa on pyörinyt pitkälti kahden aiheen ympärillä. Syyttäjä vaati ensin maaliskuussa hallitsevan Oikeus- ja kehityspuolueen (AKP) lakkauttamista. Perustuslakituomioistuimen päätöstä asiasta odotetaan elokuussa.

Poliittisesti merkittävä AKP:n oikeudenkäynti on kuitenkin jäämässä toisen, monin tavoin mielenkiintoisemman tapauksen varjoon.

Maanantaina 14. heinäkuuta syyttäjä luovutti istanbulilaiselle tuomioistuimelle lähes 2 500-sivuisen syytekirjelmän, jossa vaaditaan tuomiota 86 henkilölle muun muassa terroristijärjestöön kuulumisesta ja vallankaappauksen suunnittelemisesta.

Syytettyjen joukossa ovat prikaatinkenraali evp. Veli Küçük, jota epäiltiin rikollisesta toiminnasta jo 1990-luvulla, sekä asianajaja Kemal Kerinçsiz, joka on syyttänyt useita kirjailijoita ja toimittajia, kuten Orhan Pamukia, turkkilaisuuden halventamisesta.

Ergenekoniksi nimetyn salaliiton epäillään pyrkineen horjuttamaan Turkin vakautta ja lisäämään poliittista vastakkainasettelua niin, että armeijan olisi lopulta ollut pakko kaapata valta.

Esimerkkinä tällaisesta toiminnasta syytteessä mainitaan vuonna 2006 Turkin korkeimpaan hallinto-oikeuteen tehty isku, jossa yksi tuomari sai surmansa. Iskun motiiveja pidettiin aluksi uskonnollisina, mutta syytettyjen taustalta paljastui pian kansallismielisiä kytköksiä.

Keväällä 2007 eläkkeellä olevan amiraalin Özden Örnekin tietokoneelta vuoti julkisuuteen päiväkirjoja, jotka käsittelevät yksityiskohtaisesti kahta toteutumatonta vallankaappaussuunnitelmaa. Näihin päiväkirjoihin liittyvät heinäkuun alussa pidätetyt eläkkeellä olevat kenraalit Sener Eruygur ja Hursit Tolon.

Entinen santarmikomentaja Eruygur toimii kemalistisen yhdistyksen johdossa, joka keväällä 2007 järjesti satojentuhansien ihmisten mielenosoituksia, joissa vastustettiin AKP:tä. Tolon puolestaan on lehtitietojen mukaan myöntänyt, että häntä koskevat merkinnät Örnekin päiväkirjoissa pitävät paikkansa.

Heitä vastaan mahdollisesti nostettavista syytteistä ilmoitetaan myöhemmin.

Kyse näyttää siis olevan "syvästä valtiosta". Turkissa syvällä valtiolla tarkoitetaan yleisesti korkeissa asemissa olevien henkilöiden verkostoa, joka toimii lakipykälien ulkopuolella. Sen tehtävänä on ollut suojella valtiota – usein väkivalloin – uhkatekijöiltä, jotka se itse on määritellyt. Syvää valtiota on epäilty useista murhista ja laittomista teloituksista.

Ergenekon-ryhmän puolustajiksi ovat ilmoittautuneet lähinnä AKP:n poliittiset vastustajat, jotka väittävät tapausta AKP:n keksinnöksi. Heidän mukaansa kyse on AKP:n yrityksestä kostaa vastustajilleen ja siirtää huomio pois omasta oikeudenkäynnistään.

Onkin mielenkiintoista, että AKP:hen kriittisesti suhtautuva Turkin armeija on pysynyt hiljaa ja antanut tutkinnan jatkua, ainakin toistaiseksi.

Turkin maavoimien komentaja kenraali Ilker Basbug tapasi kesäkuussa pääministeri Erdoganin. Basbug on sanonut Turkin elävän nyt vaikeita aikoja ja toivoi kaikilta malttia. Puolustusvoimien entinen komentaja Hilmi Özkök puolestaan tapasi presidentti Abdullah Gülin 10. heinäkuuta.

Özkök on epäsuorasti vihjannut olevansa valmis todistamaan oikeudessa eikä hän siksi suostu kommentoimaan Ergenekonia ja vallankaappaussuunnitelmista epäiltyjen kenraalien toimia.

AKP:n lakkauttaminen aiheuttaisi poliittisen kriisin, mutta oikeudenkäynti tuskin tuo esiin mitään uutta tai yllättävää. Tapaus Ergenekon sen sijaan voi luoda valoa Turkin epädemokraattiseen lähihistoriaan. Syvän valtion päätymistä oikeuden eteen ja armeijan suhtautumistapaa voidaan myös pitää merkkinä Turkin demokratian vahvistumisesta.

Armeijan toimia onkin jo tulkittu siten, että se on halukas pääsemään eroon vanhakantaisesta, EU-kielteisestä ja vallankaappauksiin taipuvaisesta aineksestaan.

Paljon riippuu kuitenkin oikeudenkäynnistä ja siitä, ottaako tuomioistuin tapauksen käsiteltäväkseen. Päätös tähän saadaan heinäkuun loppuun mennessä, jolloin myös syytekirjelmän sisältö julkistettaneen. Siihen asti lehdistö täyttyy spekulaatioista ja huhuista, joiden tavoitteet ovat usein poliittisia ja siten omiaan vain lisäämään vastakkainasettelun ilmapiiriä.

Kirjoittaja on jatko-opiskelija Helsingin yliopiston Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitoksella. Hän on yksi Turkki – Euroopan rajalla? -kirjan (2007) toimittajista.

Helsingin Sanomat | hs.paakirjoitus@sanoma.fi